Kukkojen harvennusta: Ruupertti (K 16)

Tämä on fasaanikukko Ruupertin muistokirjoitus. Kerron hänen elämästään muutamin kuvin ja sanoin.

Lopussa Ruupertti siis kuolee. Jos arvelet tulevasi siitä surulliseksi etkä halua tulla, älä lue.

Ruupertti 14.6.2013 - 11.3.2014

Ruupertti kuoriutui puolipilvisenä kesäkuun päivänä poikueen viidentenä. Varhaislapsuutensa hän vietti emon siiven alla. Ruupertti lähti jo melko varhain pikku tutkimusretkille maistelemaan maailman antimia, vaikka ei ollutkaan sisarusparvessaan uhkarohkein eikä oikeastaan koskaan ensimmäisenä missään.

Tämä kuva todistaa, kuinka Ruupertti harjoitteli pienestä pitäen tien ylittämistä emon opastuksella. Voimme siis vapauttaa hänen emonsa kaikesta vastuusta sen suhteen, että sitten kuitenkin kävi niin kuin kävi.

Ruupertilla oli keskimäärin melko onnellinen lapsuus ja nuoruus. Joskus veljet kiusasivat ja myöhemmin äitikin alkoi nokkia, jos Ruupertti tuli liian lähelle, mutta sellaista se kukkopojan elämä on. Ruupertti joutui muutamiin läheltä piti -tilanteisiin, mutta selvisi aina sattuman kaupalla hengissä ja vahingoittumattomana. Ruokaa riitti ja lämmintä. Ihan hyvä kesä se oli, Ruupertin ainoa.

Ruupertista tuli murrosiässä ruma, mutta kenestäpä ei. Hänellä oli kuitenkin terveet varpaat ja aika luja nokka. Ruupertilla ei myöskään koskaan ollut kanakirppuja. Ja murrosikä meni sitten aikanaan ohi. Ruupertista tuli ihan nätti kukko, kunhan sai sulkansa järjestykseen.

Talvi oli onneksi lyhyt ja vähäluminen. Ruupertti sinnitteli hienosti ja nukkui kylmimmät yöt kuusen oksalla veljiensä vieressä. Alkutalvesta Ruupertti kasvatti itselleen komeat kulmakarvat. Isäkukollakaan ei ollut sellaisia (Ruupertin isä oli kuuluisa Kevätmieli). Ruupertin paino ei laskenut talven aikana juuri lainkaan suvun omistaman kaurakaivoksen ansiosta.

Kevätauringon alkaessa lämmittää Ruupertti tuli oudon rauhattomaksi. Veljet kävivät hermoille ja piha alkoi tuntua ahtaalta. Vaikka Ruupertti hätistettiin monesti kauemmas, hänestä tuli ylimielinen ja varomaton. Hän oli mielestään nähnyt jo maailmaa ja uskoi pärjäävänsä tilanteessa kuin tilanteessa. Sen Ruuperttikin sentään ymmärsi, että pihan söpöjen kanojen suhteen hänellä ei ollut mitään toiveita. Kanat eivät nähneet kuin Kevätmielen. Ruupertti ajatteli, että vielä hänenkin päivänsä koittaisi, jollei täällä niin jossain kaukana, missä kanoilla olisi parempi arvostelukyky.

Maaliskuisena maanantaiaamuna Ruupertti säntäsi oman ylivoimaisuutensa huumassa tien yli katsomatta oikeaan ja vasempaan ja vielä kerran oikeaan niin kuin emo oli neuvonut. Tiellä hän kohtasi samanlaisissa tunnelmissa kaahaavan nuoren ihmiskukon, jonka mielestä nopeusrajoitukset eivät koske hänenlaisiaan taitavia kuskeja. Tämä jäi Ruupertista.

Ruupertti ei jäänyt kitumaan vaan kuoli silmänräpäyksessä. Kuski ei pysähtynyt tarkistamaan asiaa.

Ruupertin viimeinen leposija on tien vieressä, missä kevään ensimmäinen voikukanlehti ponnistaa maasta. Mutta niin kuin jokainen meistä, hän jatkaa kiertokulkuaan tässä matoisessa maailmassa. Ketun, kissan ja naakan vatsassa hän antaa elämän voimaa ja lämpöä jäseniin. Hänestä on vielä iloa monelle.

Ruupertti eli vapaana ja kuoli nopeasti. Samaa voi toivottaa itsekullekin.