keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Naakan pesä

Seudun ensimmäinen naakkapari pesi muutama vuosi sitten naapurimme savupiipussa. Naapuritalo on kesämökki, joten pesänrakennus ei aluksi haitannut ketään. Kävin kevään ja pesän edistyessä laittamassa naapurin oveen nastalla varoituslapun, etteivät heti laittaisi tulta uuniin kun tulevat. Lapun oli sitten tuuli repinyt irti, mutta naakat ehtivät kuitenkin kasvattaa poikasensa.

Tänä keväänä naapurin pihakoivussa istuu 24 naakkaa. Piipussa on ritilä, joka estää pesänteon. Meilläkin on. Mutta ei kaikilla. Pesäpaikkoja riittää.


Tämä talo on autio. Ainakaan ihmisiä siellä ei asu. Mutta joku asuu.



Kun toinen käy pesällä risuja viemässä, toinen vahtii kauempana. Aamulla naakkapari istuu viereisen koivun latvaoksilla odottamassa auringon ensimmäisiä säteitä. Vielä ei ole hautominen alkanut.


Toinen naapuri

Vähän matkan päässä

Naakat kihlautuvat syntymäänsä seuraavana keväänä, mutta tulevat sukukypsiksi ja perustavat perheen vasta vuotta myöhemmin. Kihlautunut pari muodostaa kiinteän keskinäisen liiton, jonka kumpikin osapuoli puolustaa toistaan hyvin uskollisesti. Liitto kestää normaalisti koko elämän. Koska naakat elävät lähes yhtä kauan kuin ihmiset, niiden liitot ovat yleensä pitkäikäisempiä kuin meidän. Naakkojen rakkaus ei laimene. Joka kevät ne esittävät soidinmenonsa yhtä kiihkeästi kuin elämänsä ensimmäisenä keväänä.

Naakoilla ei ole koreaa soidinasua eikä ihanaa kevätlaulua, joten ne osoittavat toisilleen huomiota muilla tavoin: Koiras tuo jokaisen löytämänsä herkkupalan naaraalle, joka ottaa sen vastaan surkein kerjäyselein ja -äänin, joita tavallisesti vain linnunpoikaset käyttävät. Parin lemmenkuiskutukset käsittävät miltei yksinomaan "lapsellisia" ääniä, joita täysikasvuiset naakat käyttävät vain tässä tilanteessa. Naaras puolestaan osoittaa hellyyttään sukimalla sitä osaa koiraan pään höyhenyksestä, jonne tämä itse ei ylety omalla nokallaan. Miksi tämä kuulostaa tutulta? Mikä toinen eläin käyttäytyy näin?



Tiedot ja osa lauseistakin on peräisin Konrad Lorenzin kirjasta Eläimet kertovat. Lorenz seurasi eläinten käyttäytymistä 1930-luvun Itävallassa. Hän oli etologian uranuurtaja ja sai työstään Nobel-palkinnon. Lisäksi hän kirjoitti tavattoman hauskasti. Hänellä ei ollut käytössään nykyajan menetelmiä, kuten DNA-analyysejä, mutta hän sai selville ihmeen paljon vain pysähtymällä katsomaan ja jatkamalla katselemista. Hänellä oli kasvattina maatilallaan joukoittain kesyjä villieläimiä, jotka saivat liikkua vapaasti. Niiden elämää hän havainnoi ja tutki. Luonnollisesti elämä eläinlaumojen keskellä ei aina sujunut täysin kommelluksitta. Suosittelen lämpimästi Lorenzin kirjoja kaikille eläimistä kiinnostuneille.


14 kommenttia:

  1. Täältä (jo rupsahtaneitten viimevuotisten) raparperinlehtien lomasta totean, että ihmisillä olisi naakoistakin paljon oppimista. Olisikohan maailma onnellisempi, jos sitä ihmisten sijaan asuttaisivat naakat?

    Vaikka mistä ne sitten löytäisivät savupiippuja?

    Ja toisaalta, onhan ihmisten läheisyydelle muitakin motiiveja kuin tuo naakkojen jokakeväinen.

    VastaaPoista
  2. Edelleen täältä raparperipöheiköstä: siis tarkoitin tietysti sanoa, että ihmisten väliselle läheisyydelle toki on muitakin motiiveja kuin tuo, mikä keväästä toiseen innostaa naakkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luulen, että maailman muut asujaimet olisivat onnellisempia ilman ihmisiä. Naakat pesisivät aluksi tietysti raunioissa ja sitten puun- ja kallionkoloissa niin kuin ennen savupiippujen aikaa.

      Poista
  3. Enpä tiennytkään naakkojen elävän niin pitkään. Lorenzin eläinkirjoja luettiin lasten ollessa pienempiä. Jotenkin muistelen, että joskus telkussa olisi ollut jokin Lorenzin tarinoihin perustuva sarjakin (voinpa muistella väärinkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettelisi, ovat herkullisia tarinoita tieteentekijän elämästä!

      Poista
  4. Voi kun oli mahtavaa tietoa naakoista! En mä tiennyt niiden "kihlautuvan" tolleen ennen sukukypsyyttä. Enkä tiennyt, että ne elää niin kauan. Wau! Täytyykin ottaa ton Lorenzin nimi ylös, kirjat kuulostaa juurikin tällaisen eläinfanin lukemistolta. Vaikka ensin pitäisi mennä kirjastoon maksamaan sakkomaksut, että saisi taas lainatakin jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kirjat ovat klassikoita, kannattaa maksaa sakkomaksut.

      Poista
  5. Such beautiful photos of birds !
    Greetings

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Ela! I'd like to take the opportunity to recommend Konrad Lorenz's books to you, too.

      Poista
  6. Mun viimosen työpaikan katoilla oli satamäärin naakkoja aamusella. Helvetillinen metakka kun ne lähti sitten porukassa liikkeelle.
    Savupiippuihin kannattaa aina laittaa sadehattu ja verkot, niin laitoin minäkin, vaikka "lähimpiin" naakkoihin on seittemisen kilsaa matkaa.

    Luonnon ja eläinten tarkkailu on oiva harrastus. Mä käyn aina välillä maastovaatteissa, jolloin peitossa on kasvot ja kädetkin, sopivaan paikkaan puoleks päiväks. Parhaimmillaan kun köllöttelee paikoillaan eikä haise kovin ihmiselle, tulee linnut ihan kädelle parkkiin. Tarttee vaan opetella oleen paikoillaan pitkän aikaa ja siihenkin viisaammat ovat keksineet keinot jo tuhansia vuosia sitten.

    Hyvät naakkakuvat, piti viellä sanoa ja tänään en pussaa, kun sun alakerranisännälle se oli viimeeks niin kova paikka. Kevätrakkauttako lie. ;DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Timo! Ehkä kerrot joskus blogissasi niistä paikallaanpysymiskonsteista?

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuon Elviksen tiedän varmasti, muita täytyy vähän miettiä. Laitan asian vireille.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...