keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Laatuvastuu

Sain kutsun Gastro2014-messuille Lihan laatuvastuu -ohjelman lehdistötilaisuuteen, kahdeltakin taholta. Olin imarreltu. Lehdistötilaisuuteen! Olen media! Sarasvuo sai potkut kun ei saavuttanut 100 000:a katsojaa, mutta Keskeneräinen pysyy ja jatkaa maamme keskeisenä vaikuttajayksilönä.

Enhän minä sinne messuille ehdi, keskellä työpäivää, jonnekin kaukaiseen Helsinkiin.

Laatuvastuu on hieno juttu, askel oikeaan suuntaan. Nimenomaan se helppo askel. Uusissa sianlihan laatuluokissa korostetaan possujen terveydenhuoltoa. Sehän on myös lihan kasvattajan etu. Niissä ei oteta huomioon eläinten viihtymistä ja mahdollisuuksia lajinmukaiseen elämään. Nämä tuottavat kasvattajalle vain kuluja, eivät voittoja. Seuraavat askelet ovat siksi vaikeampia. Toivottavasti nekin otetaan, nyt kun alkuun päästiin.

Suurin osa Suomen sikatiloista kuuluu Laatuvastuu-ohjelmaan, joten se on lähinnä kilpailuvaltti ulkomaista sianlihaa vastaan. Ohjelma perustuu Sikava-terveydenhuoltojärjestelmään. Netissä olevaa materiaalia sikaloiden terveysluokituksesta ei saa "kopioida, monistaa, ladata, muokata, julkaista, lähettää, siirtää tai jakaa millään tavalla" ilman lupaa. Ohjelman avulla saadaan "läpinäkyvyyttä sianlihan alkutuotantoon".

Tietysti laatuvastuu on hieno juttu. Jos minut suljettaisiin porsitushäkkiin, jossa en mahdu edes kääntymään, juuri kun olisi ihan pakkopakko päästä rakentamaan pesää, ja jos olisin häkissä vielä kun koittaa hetki porsia (eihän sitäkään voi loputtomiin pidätellä) ja vielä sittenkin kun pitäisi niitä possuja päästä hoitamaan ja kasvattamaan, olisin varmaan tyytyväinen ettei minulla sen stressin ja ahdistuksen lisäksi olisi salmonellaa.

Kääntymisen estävää porsitushäkkiä käytetään Suomessa yleisesti.
Nykyinen laki sallii pitää emakkoa häkissä 8 viikkoa porsimisen jälkeen.
Kuva: Oikeutta Eläimille

Sianlihan laatuvastuu on hieno juttu. Varmasti tuossa häkissä syntyneiden porsaiden liha on entistä laadukkaampaa, kun eläinlääkäri käy useammin tarkastamassa tilan. On kaikkien etu, että eläimet ovat terveitä.

Eläinsuojelulainsäädäntöäkin ollaan uusimassa. Valmistelutyöhön on aikaa tämän vuoden loppuun. Saas nähdä, pystytäänkö olemattomilla resursseilla valmistelemaan uutta, ajanmukaista, eläinten itseisarvon tunnustavaa lakia. Vai joudutaanko vain paikkailemaan vanhentuneen lain pahimpia virheitä.

Mutta laatuvastuussakaan ei ole mitään pahaa. Onhan se hieno juttu.

6 kommenttia:

  1. Mikä saa sinut ajattelemaan, että eläinsuojelulakia uudistetaan siksi että siitä haluttaisiin tehdä nykyistä ajanmukaisempi ja eläinten itseisarvon tunnustava? Toisaaltahan nyt olisi tilaisuus viilata sellainen laki jonka pistää paremmin kuriin ympäristöhörhöt ja antaa ihmisille suuremmat vapaudet kohdella eläimiä juuri niin huonosti kuin huvittaa.

    T: nim. uuden koe-eläinlain valmistelua läheltä seurannut

    VastaaPoista
  2. Opiskelin eläintenhoitajaksi ja näin ominsilmin ison emakkosikalan, jossa ei ollut eläviä olentoja vaan pekonia. Niitä poloisia possuja kohdeltiin täysin ala-arvoisesti, ei ollut elämällä mitään arvoa: kuolleita porsaita lojui käytävillä hiiren raatojen kanssa, emakot kärsivät elinkautistaan ahtaissa porsitushäkeissä ja vastasyntyneistä porsaista välitettiin periaatteella "vahvemmat jää henkiin"...siellä oli ihan liian paljon kituvia, henkitoreissaan olevia pikkuporsaita. Kaikelle näkemälleni oli selityksenä:" Emakko tappaa poikasensa, siksi se täytyy pitää ahtaassa häkissä." Olin näkemästäni ja kuulemastani surullinen ja raivoissani. Tunsin myötätuntoa emakkoa kohtaan, ehkä minäkin tappaisin nopeasti poikaseni ennemmin kuin synnyttäisin ne kärsimään maanpäälliseen helvettiin. ps. minusta ei koskaan tullut ammattilaista tehotuotantoon, mutta kasvissyöjä minusta tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surullisinta tässä on se, että todennäköisesti tuo kaikki oli aivan laillista.

      Poista
  3. Mä olen sitä mieltä, että liha on aivan liian halpaa. Vastuuta ei minusta voi yksin syytää tuottajienkaan harteille, sillä kuluttajina emme kuitenkaan ole valmiita maksamaan lihasta sitä hintaa, joka mahdollistaisi eläimille parempia oloja. Voi kun ihmiset ostaisivat enemmän suoraan pientuottajilta, niin että pientilatuotantokin olisi kannattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuottajathan ovat tosi pahassa raossa, kun lihakilosta maksetaan naurettavan pieniä summia, niin että välillä saa ihmetellä, miten on varaa pitää elukoita ollenkaan ja vielä lain kirjaimen täyttävissä oloissa. Myymällä suoraan tilalta tai tuottajien osuuskunnan kautta pääsisi omilleen, saisi ehkä pientä korvaustakin työstään, mutta siinä on oma hommansa ja byrokratiansa. Ei jokainen vanhaisäntä pysty perustamaan nettikauppaa.

      Lihan hinnasta olen täysin samaa mieltä, ja muustakin mitä sanoit.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...