tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kukkojen harvennusta: Ruupertti (K 16)

Tämä on fasaanikukko Ruupertin muistokirjoitus. Kerron hänen elämästään muutamin kuvin ja sanoin.

Lopussa Ruupertti siis kuolee. Jos arvelet tulevasi siitä surulliseksi etkä halua tulla, älä lue.

Ruupertti 14.6.2013 - 11.3.2014

Ruupertti kuoriutui puolipilvisenä kesäkuun päivänä poikueen viidentenä. Varhaislapsuutensa hän vietti emon siiven alla. Ruupertti lähti jo melko varhain pikku tutkimusretkille maistelemaan maailman antimia, vaikka ei ollutkaan sisarusparvessaan uhkarohkein eikä oikeastaan koskaan ensimmäisenä missään.


Tämä kuva todistaa, kuinka Ruupertti harjoitteli pienestä pitäen tien ylittämistä emon opastuksella. Voimme siis vapauttaa hänen emonsa kaikesta vastuusta sen suhteen, että sitten kuitenkin kävi niin kuin kävi.

Ruupertilla oli keskimäärin melko onnellinen lapsuus ja nuoruus. Joskus veljet kiusasivat ja myöhemmin äitikin alkoi nokkia, jos Ruupertti tuli liian lähelle, mutta sellaista se kukkopojan elämä on. Ruupertti joutui muutamiin läheltä piti -tilanteisiin, mutta selvisi aina sattuman kaupalla hengissä ja vahingoittumattomana. Ruokaa riitti ja lämmintä. Ihan hyvä kesä se oli, Ruupertin ainoa.


Ruupertista tuli murrosiässä ruma, mutta kenestäpä ei. Hänellä oli kuitenkin terveet varpaat ja aika luja nokka. Ruupertilla ei myöskään koskaan ollut kanakirppuja. Ja murrosikä meni sitten aikanaan ohi. Ruupertista tuli ihan nätti kukko, kunhan sai sulkansa järjestykseen.


Talvi oli onneksi lyhyt ja vähäluminen. Ruupertti sinnitteli hienosti ja nukkui kylmimmät yöt kuusen oksalla veljiensä vieressä. Alkutalvesta Ruupertti kasvatti itselleen komeat kulmakarvat. Isäkukollakaan ei ollut sellaisia (Ruupertin isä oli kuuluisa Kevätmieli). Ruupertin paino ei laskenut talven aikana juuri lainkaan suvun omistaman kaurakaivoksen ansiosta.


Kevätauringon alkaessa lämmittää Ruupertti tuli oudon rauhattomaksi. Veljet kävivät hermoille ja piha alkoi tuntua ahtaalta. Vaikka Ruupertti hätistettiin monesti kauemmas, hänestä tuli ylimielinen ja varomaton. Hän oli mielestään nähnyt jo maailmaa ja uskoi pärjäävänsä tilanteessa kuin tilanteessa. Sen Ruuperttikin sentään ymmärsi, että pihan söpöjen kanojen suhteen hänellä ei ollut mitään toiveita. Kanat eivät nähneet kuin Kevätmielen. Ruupertti ajatteli, että vielä hänenkin päivänsä koittaisi, jollei täällä niin jossain kaukana, missä kanoilla olisi parempi arvostelukyky.


Maaliskuisena maanantaiaamuna Ruupertti säntäsi oman ylivoimaisuutensa huumassa tien yli katsomatta oikeaan ja vasempaan ja vielä kerran oikeaan niin kuin emo oli neuvonut. Tiellä hän kohtasi samanlaisissa tunnelmissa kaahaavan nuoren ihmiskukon, jonka mielestä nopeusrajoitukset eivät koske hänenlaisiaan taitavia kuskeja. Tämä jäi Ruupertista.

Ruupertti ei jäänyt kitumaan vaan kuoli silmänräpäyksessä. Kuski ei pysähtynyt tarkistamaan asiaa.


Ruupertin viimeinen leposija on tien vieressä, missä kevään ensimmäinen voikukanlehti ponnistaa maasta. Mutta niin kuin jokainen meistä, hän jatkaa kiertokulkuaan tässä matoisessa maailmassa. Ketun, kissan ja naakan vatsassa hän antaa elämän voimaa ja lämpöä jäseniin. Hänestä on vielä iloa monelle.

Ruupertti eli vapaana ja kuoli nopeasti. Samaa voi toivottaa itsekullekin.

26 kommenttia:

  1. Voi Ruuperttia! Meillä meinasi käydä sama kohtalo, mutta minä sain vielä jatkaa. Ruupertin tehtävä jatkukoon siellä ketun, kissan ja naakan elinvoimassa. On tämä elämä arvaamatonta! t. Metsämajan Erika

    VastaaPoista
  2. Ruupertti eli lyhyen mutta hyvän elämän. Rauha hänen sielulleen ja onnenpotku heille, jotka jatkossa hänestä saavat nauttia ruoan muodossa.

    Olet kyllä tosi mainio kirjoittaja! On aina ilo lukea näitä sinun juttujasi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja piti kysymäni, että kasvatatteko te näitä vai ovatko nämä ihan luonnon lapsia? Miten ihmeessä erotat kuka on kuka...???

      Poista
    2. Kiitos vaan. Kyllä nämä ovat luonnon lapsia. En minä kaikkia erotakaan, esim. Ruupertille keksin nimen vasta nyt. Ja oli tässä jutussa ihan pikkuisen muutakin omasta päästä keksittyä... Mutta tuossa valkoisessa kauluksessa ja kulmakarvoissa on paljonkin eroja eri kukkojen välillä, ja tarkemmin katsoen muuallakin höyhenyksessä. Tunnistan muutaman tärkeimmän kukon paljaalla silmällä ja muutaman lisää, kun katson kaikessa rauhassa valokuvasta. Kanoja en erota toisistaan ollenkaan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No et olisi lukenut, minähän varoitin!

      Poista
    2. Se päivitettiin tähän vasta sensorin määräyksestä :) Lue tarkemmin täältä kommenttiosiosta.

      Poista
  4. Hiukan surullinen, mutta hyvin realistinen tarina. Eli yhden kesän, sentään. Hänen lajitoverinsa täällä meillä päin joutui samanlaisen ihmiskukon yliajamaksi pari viikkoa sitten. Näin vain eläimen jäänteet tien sivussa, metsän puolella, mutta naapuri oli nähnyt kun onnettomuus sattui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät kaikki Ruupertin sisarukset eläneet näinkään vanhoiksi. Ja yhäkin tarvittaisiin harvennusta varsinkin kukkojen osalta. Nyt ne vielä tulevat toimeen, mutta kohta Kevätmieli karkottaa pojat muualle. Minnekäs sitten joudutaan?

      Poista
  5. Koskettavasti kirjoitit. Mutta miten onnellisen vapaa Ruupert saikaan olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaudessa on hyvät ja huonot puolensa. Ruuperttia sentään talvella ruokittiin, vaikka olikin villieläin. Voi olla, että moni arvostaisi ruokaa enemmän kuin vapautta.

      Poista
  6. Aivan ihana tarina ja hauska! Vaikka loppu olikin yllättävä ja karmea :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pitää täydentää vielä, että annoin jutun nuorimmaiselleni luettavaksi. Hän luki juttua ahmien ja hymyillen, mutta yllättävän käänteen jälkeen vihastui ja oli erityisesti kahdesta asiasta erittäin loukkaantunut: että ette varmistaneet Ruupertin turvallisuutta ja että kehtasit väittää murrosikäisiä rumaksi. Nih! Jutun väkivalta-taso viittais noin K-16 -tasoiseen luokitukseen, joten ei ihme, että poikani järkyttyi ;)

      Poista
    2. Kiitos. Kyllä minä yritin alussa vähän vihjailla, kuinka tässä käy. Mutta en tarpeeksi selvästi, siis. Nyt on minun syytäni, että lapsesi koki järkytyksen ja hänelle paljastui elämän raadollisuus.

      Päivitän tuon K-luokituksen otsikkoon, jotta muut välttyisivät vastaavilta traumoilta ja minä haasteilta raastupaan.

      Poista
  7. "Ruupertista tuli murrosiässä ruma, mutta kenestäpä ei." Nyt en saisi nauraa, mutta kun tuo on niin totta, ihan omiakin teini-iän kuvia kun tarkastelee. Teen töitä nuorison kanssa, ja se murrosiän kömpelyys on vaan niin suloista, olet saanut siitä kiinni.

    Ja sitten tuli mieleen tekstin alusta yksi lempikirjoistani, eli Tove Janssonin Taikatalvi. (Tein kerran seminaarityön niinkin iloisesta aiheesta kuin Kuolema lastenkirjallisuudessa.) Siinä kun orava kuolee, niin kirjalijalla on alaviite, että jos lukijaa alkaa itkettää, siirry sivulle se ja se...

    Ihana, kiitos! Niin tavallista, mutta niin - no - terveellistä ja jopa liikuttavaakin.

    Ruupertin muistoa kunnioittaen. Ryötönperä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas, Saara! Muistan sen höpsön oravan, jolla oli maailman kaunein häntä! Pitäisiköhän tehdä jatko-osa, jossa ensi kesän tipuista yksi kasvattaa komeat kulmakarvat ja selviää hengissä tien ylityksestä. Ja kun kysyn sen nimeä, se sanoo että häh, mikä nimi? Ai jaa, oliko se joku Roopertti, en muista. Voi olla.

      Poista
  8. Kuulostankohan idiootilta, jos sanon, että ihana tarina. Mutta sanon silti. Vaikkakin olisin tietysti toivonut Ruupertin selviävän vähän pidemmälle elämässään, mutta silti kuitenkin lohdullinenkin tarina ja mukaansatempaavasti kirjoitettu. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä! Jatkuuhan täällä sitten vastapainoksi vuodenajasta toiseen tarina Kevätmielen seikkailuista. Hän on tähän asti selvinnyt kaikesta voitokkaana. Tarkistin ensimmäiseksi, kun menin siirtämään raatoa tien sivuun, etteihän se vaan ollut Kevätmieli. Ja olin onnellinen, kun se olikin vain yksi noista tusinakukoista.

      Poista
  9. Elää vapaana ja kuolla nopeasti! Ruupertilla oli hyvä linnun elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopea kuolema ei ole mikään hullumpi toive itsellekään, kun ajattelee vaihtoehtoja.

      Poista
  10. Ruupertin elämä jatkuu nyt kaikkien meidän lukijoiden mielissä, kiitos siitä sulle! Kuulosti hyvältä elämältä ja parhautta on nopea ja kitumaton loppu. Kelpaisi mullekin. Ihanaa että tuot fasaanien elämän tälleen lähelle ja tutuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Peppermint! Toivotaan, että osun edes suunnilleen oikeaan, kun kuvittelen fasaanien ajatuskulkuja.

      Poista
  11. Ällistyttävän hyvin tuo porukka on pärjännyt, kun ajattelee, mistä kaikesta niiden päivittäin pitää selvitä. Minäkään en ymmärrä, miten te ne erotatte, siis toisistaan. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No esimerkiksi Kevätmielellä ei ole valkoista kulmakarvaa ollenkaan. Pikkukaulalla taas on valkoista kaulusta aivan vain pari pilkkua. Ne ovat tämän hetken ykkös- ja kakkoskukko. En minä kaikkia tunnistakaan, mutta jos valokuvista katsoo niin kyllä aikuisissa kukoissa on aika paljon tuntomerkkejä. Viime kesänä Kevätmieli oli helppo tunnistaa, koska hän oli menettänyt pyrstönsä jossain kiipelissä; nyt se on kasvanut takaisin.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...