torstai 14. toukokuuta 2015

Tapahtumat vyöryvät

Niin paljon tapahtuu pihamaalla, vaikka itse en olekaan liiemmin ahkeroinut. Joka päivä jotain katoaa ja jotain uutta ilmestyy. Kuuluuko esimerkiksi maahumalan tosiaan jo alkaa kukkia? Olen omien kylvösteni kanssa auttamattoman myöhässä, luonto rynnäköi ohi ja yli.



Nurmikko. Kukat alkavat kuihtua. Hei, eipäs lueta mitään ylimääräistä! Minä en kirjoittanut noita lainausmerkkejä! Ei tämä ole mikään "nurmikko", meillä nyt vaan nurmikko näyttää tällä hetkellä tältä.



Muistat ehkä meidän hienon kiurunkannusmattomme?  Siitä on nyt enää jäljellä muisto vain. Voinkin tässä paljastaa mattomme salaisuuden:


Annetaan siementen kypsyä ja kylväytyä itsekseen. Kukkaniittyisimmistä kohdista ajetaan meillä nurmikko vasta sitten kun ehditään. Ja se ei edelleenkään ole "nurmikko"!



Ai että kuihtuneet kukat ovat rumia vai? Rumuus on kuulepas katsojan silmässä. Tuo, mitä tuolla pihalla tapahtuu, muistuttaa meitä elämän kiertokulusta ja kaiken katoavaisuudesta. Oikein terveellistä muistella sitäkin, ja mahdollisesti joku viisas on verrannut lyhyttä elämäämme kedon ruohoon, joka tänään kasvaa ja kukoistaa ja huomenna niitetään ja syötetään kaneille, vai miten se meni. Joka tapauksessa kaikki on turhuutta.



Silloin, kun kiurunkannukset vielä kukoistivat, oli jo havaittavissa, että maasta punkee kaikkea muutakin, mitä minä ainakaan en sinne ole istuttanut. Niin kuin noita varjoliljoja esimerkiksi. Ja edelliset asukkaat eivät ilmeisesti ole raatsineet heittää mitään elollista menemään. Kun ovat pakosta joutuneet jakamaan raparperinjuurakoita eivätkä ole saaneet ylimääräisiä kenellekään annettua, ovat dumpanneet niitä sinne tänne. Tuolta niitä nousee. Olen tätä kasaa yrittänyt kaivaa ylös ja jakaa muille puutarhallisille, mutta omenapuun juuret ovat tiellä. Kaikkea ei millään saa kitkettyä. Mahtuu se tuossa olemaan, olkoon vain. Raparperista on meillä liikatarjontaa koko alkukesän, tästäkään puskasta ei ehdi satoa korjaamaan ikinä.



Raparperipuska näkyy tummana varjona omenapuun juurella. Eipä se tuolla mitään haittaakaan. Ja kiviaidalla lepää eräs, jolla kesän kiireisin aika alkaa olla takana päin.

Sammalleimutkin näköjään kukkivat näin aikaisin. Oho.


24 kommenttia:

  1. Onpa kaunista! Kun sain hallita omaa pihaani, niin mullakin kasvoi aina niitty nurmikon paikalla. Täällä just nyt kirjoittaessani kolisee kellarissani, kun sieltä haetaan robottiruohonleikkureita pihalle vaeltamaan, tekemään niitystä nurmikkoa…

    Tosin kiitos metsässä laiduntavien hevosten, on täällä ympäristössä hienoja niittyjäkin. Kukkaloisto ei vain ole vielä ollenkaan noin pitkällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä periaatteessa nurmikko, ja sitä ajetaankin. Alakerran isäntä puhkeaisi onnesta, jos meille muuttaisi robottileikkuri. Meidän nurmikkomme on vain hieman epätäydellinen tai vielä kesken... Tai sitten sillä on erilaiset tavoitteet kuin joidenkin muiden nurmikoilla.

      Poista
  2. Kaunista! Minustakin kukat kukkivat normaalia aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka on aika kylmä. Tai ehkä vaan tuntuu siltä.

      Poista
  3. Kylläpä kukkii! Meillä ei kuki yhtään aikaisemmin kuin muinakaan keväinä. Mutta nämä sateet kyllä saivat vuohenputkikasvuston rehottamaan, ehkä tarkoitus on nyt syödä sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että nämä nimenomaiset kanit eivät ole villinä vuohenputkeen. Itse olen kyllä syönyt sitä hyvällä halulla. Ehkä kanit tarvitsevat vain totuttelua. Vuohenputki kasvaa nyt erittäin hyvin. Ja tähän aikaan kaikki on niin mehevää ja kaunista ja puhdasta, lehtokotiloitakaan ei ole vielä ollut muualla kuin nokkosissa.

      Poista
  4. Nice pictures. :) Beautiful shots, second is wonderful!

    VastaaPoista
  5. Niin, "kuin kedon kukka hän kukoistaa,
    ja kun tuuli käy yli,
    ei häntä enää ole
    eikä hänen asuinsijansa häntä tunne"
    Hirvittävän surullista. Kedon kukka kyllä tulee joka vuosi uudestaan.

    Ihan uskomattoman ihana nurmikko! Kiurunkannus on mulle ihan tuntematon, mutta tahtoisin kyllä tuollaista pihalle. On meillä scillaa, käenrieskaa ja jotain kevättähteä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole kuitenkaan se sama kukka, joka tulee ensi vuonna. Kyllä ihmisiäkin tulee lisää koko ajan, niin että ehkäpä ei haittaa, että juuri tämä nimenomainen ihminen ei tule takaisin.

      Meillä taas ei ole sitä kevättähteä, sekin on ihana. Mutta posliinihyasintti näyttää päättäneen villiintyä.

      Poista
  6. Meil on vähän saman näköinen "nurmikko" kun ei millään raaski leikata vielä. Taka pihaa ei vielä pitkään aikaan, kun siellä on valkovuokot. Eihän se nyt niin kovin tärkeää voi olla, että ei eeltä kukat kukkia. Ehtiihän tuon.

    VastaaPoista
  7. Tuohan on ihana niitty. Paljon hienompi kuin mikään nurmikko. Minä leikkasin viikolla ensimmäisen kerran nurmikon, mutta kiersin kaikki valkovuokko- ja kiurunkannusesiintymät. Hiukan on laikullisen näköinen, mutta ei tahtia haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alakerran isäntäkin leikkasi, mutta vain paraatinurmikon ja tuosta etupihalta. Nämä kukkasellisemmat osat ovat kyllä meistä nurmikoita myös, mutta ne joutaa parturoida sitten vähän myöhemmin, jos joutaa.

      Poista
  8. Suomi on pitkä maa. Sen huomaa kuvistasi; täällä Hailuodossa kasvit vasta varovasti nostelevat nokkaansa maan pintaan. Että joko tuota rohkenisi tulla esiin. Ihastuttavia kuvia! Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve, Riitta, ja kiitoksia! Juuri luin lehdestä, että lumien sulamisvedet aiheuttavat taas tulvia. Meillä tosiaan on vähän kesäisempää jo. 1B-vyöhyke ja lounaisrinne.

      Poista
  9. Your spring photos are fanatstic ! I love these beautiful colors !
    Greetings

    VastaaPoista
  10. Ihana puolivilli piha. Nyt kun oon saanu koko pihan enemmän ja vähemmän rakennettua niin haluankin pihan mikä olisi mahdollisimman luonnontilainen. Helppoa tämä haluaminen...

    Meillä on kevät myöhässä. Ei paljon vielä kukita.

    "puutarhurin syksy alkaa maaliskuussa ensimmäisestä kuihtuneesta lumikellosta"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja marraskuussa "Lehdet lakastuvat, koska talvi on tulossa, mutta ne lakastuvat myös siksi, että kevät on jo tulossa, syntyy jo uusia silmuja, kuin pieniä räjähdyspanoksia, joista kevät räjähtää. On optista harhaa, että puut ja pensaat ovat syksyllä paljaita; niissä on nimittäin kaikki se, mikä niistä keväällä avautuu ja kehittyy."

      Kyllä sinunkin pihasi äkkiä vaipuu takaisin puolivilleyteen, vähintäänkin, jos annat sille vapaat kädet.

      Poista
  11. Täydellinen nurmikko teillä! :-)

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Thank you, Lukasz! This is supposed to be our lawn.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...