- Joko saa tulla? Eikai oo pahasti kesken? |
Poikimispesä sijoitetaan varsinaisen kaniasumuksen ulkopuolelle. Pesäelementti korvaa yhden ovista. Pesän lattia on tuntuvasti alempana kuin häkin lattia. Pesään johtaa tunneli, johon on saatu mutkakin laittamalla oviaukko sivuun. Nämä seikat lisäävät kanigallupin mukaan viihtyisyyttä. Poikimispesässä ei kanien mielestä tarvitse olla takaovea niin kuin turvapesissä. Itse asiassa poikimispesässä ei välttämättä ole lainkaan ovea: tunnollisimmat kanimammat tukkivat suuaukon aina käytyään imettämässä. Käytävän mutka estää ovimateriaaleja vyörymästä pesään ja hautaamasta poikasia alleen. Mamma ei vietä aikaa pesässä, vaan piipahtaa sinne muutamaksi minuutiksi kerran-pari päivässä.
Koska kani ei miellä pesän ulkopuolella mönkivää pikku nakkia poikaseksi ollenkaan eikä sen tule mieleen viedä sellaista takaisin pesään, on kätevää, että pesä on kuopassa, niin että harhautuneet poikaset kierivät itsestään sinne takaisin. Kaninpoikaset syntyvät sokeina ja karvattomina eivätkä selviä hengissä, jos joutuvat pois pesästä. Joskus näin tapahtuu, jos poikanen ei älyä ajoissa irrottaa nisästä, kun emo päättää lopettaa imettämisen ja loikkaa tiehensä. Siksi pesän ja tunnelin välissä on pieni kynnys, joka voi irrottaa poikasen ajoissa. Joku tuulilasinpyyhkijän kaltainen materiaali olisi varmasti mukavampi mutta ei hampaankestävä. Siksi kynnys on sikavanerista.
- Joko voi nousta katolle? |
Tunnelin katolla on kiva näköalatasanne ja seinäelementissä vastaava ikkuna. Katolta ylettyy kivasti kurottelematta heinähäkkiin. Tunneli jatkuu takaseinään saakka ja jakaa häkin kahtia. Kun poikaset kömpivät pesästä, emo pääsee rauhaan niiltä tunnelin katolle ja sen toisella puolella olevaan häkin osaan, johon ei ole muuta kulkua kuin kattotasanteen kautta. Muutaman päivän ajan - sitten poikasetkin oppivat hyppäämään katolle.
- Tää on paras mesta. Mums! |
Maksilla oli laskettu aika äitienpäiväperjantaina. Pesänrakennus tapahtui viime tingassa ja vähän sinnepäin, ensikertalainen kun oli asialla. Selvästi ei ollut käyty synnytysvalmennuksessa eikä luettu sisustuslehtiä.
Illalla hän touhusi pesässä jotain ruokinta-aikaan, ja karvoja oli kiskottu pehmusteeksi jo aamulla, sen huomasi kyllä häkin yleisilmeestä. Mitään edistystä ei kuitenkaan ollut havaittavissa, vaikka kävin vielä yhden ylimääräisen kerran tarkistamassa tilannetta. Yleensä paras apu, jonka poikivalle kanille voi antaa, on jättää se rauhaan, mutta kokematon emo ei aina ymmärrä, mitä on tapahtumassa, eikä osaa toimia oikein. Kanin poikiminen ei tavallisesti kauaa kestä. Kun Maxi kuitenkin edelleen nyhersi jotain pesässä, annoin hänen olla ja menin nukkumaan.
Aamulla sitten kohtasin surullisen näyn: kuolleita, kylmiä ja jäykistyneitä poikasia oli tunnelin katolla ja vähän siellä sun täällä. Pesässä oli valtava villakeko, ei luulisi sellaista irtoavan lammasta pienemmästä eläimestä, ja keon alla jotain pientä, lämmintä, pomppivaa ja vikisevää. Saldo: kuusi kuollutta ja kaksi elävää, kaikki mustia, kauniita ja täysiaikaisia.
Haikein mielin minä keräilin pikkuraatoja. Yhtä, joka löytyi pesästä karvaläjän ulkopuolelta kylmänä mutta ei kangistuneena, lämmitin pitkän aikaa ennen kuin luovutin. Vanha kaninkasvattajan sananlasku sanoo, että yksikään poikanen ei ole kuollut ennen kuin se on lämmitetty ja silti vaan pysyy kuolleena.
Tunsin itseni Muori Säävirkuksi, kun istuin keittiössä viisi kylmää kania sanomalehdellä rivissä ja kuudes käsieni välissä lämpiämässä. Alakerran isäntä keitti minulle teetä, koska käteni olivat varatut, ja ehdotti sitten poikasen laittamista lämpimän espressokeittimen päälle pyyhkeen sisään. Hän antoi sille myös hierontaa, mutta ei se enää vironnut.
Seuraavalla kerralla Maksi on jo paremmin kartalla. Kanien suurkasvattajana tietysti tarkkailen emo-ominaisuuksia, mutta ensimmäisellä kerralla on lupa mennä vähän pieleen. Harjoitelkoon nyt näiden kahden kanssa.
Hautasin poikaset kompostoriin. Äitienpäivänä siivosin kanilassa ja vaihdoin vähän vereentyneiden olkien tilalle uudet. Tapoin sieltä myös kesän ensimmäisen hyttysen.
Kesä on nimittäin tullut, lämpötilasta viis. Perjantaina kukkui käki, ja tänään näkyi jo pääskysiä.
- Mekin on saatu jo kaikkee vihreetä. Vaikka omenapuun oksat on silti parempia. |
- Omenapuun oksat on myös parempia kuin koivun oksat, vaikkei niissä oo vielä lehtiä. Mutta kyllä näitäkin syö. |
- Ja jos oksat loppuu niin aina täällä asunnossakin on jotain pyöristettävää. |
Se hyvä puoli tässä epäonnisessa äitienpäivässä kuitenkin on, että äitipupu selvästikään ei ryhtynyt tuntemaan surua tai syyllisyyttä. Imettää ehkä ihan kevein mielin kahta pientä mustakarvaistaan.
VastaaPoistaJuu, häntä ei sureta eikä mietitytä. Hän vaan fiilistelee.
PoistaVoi ei! Kurja juttu! Joskus mietityttää, miten noita eläimiä ylipäätänsä on. Kyllä niin monesti poikimiset ja tiinehtimiset ja kaikki siltä väliltä menee päin p-tä. Että ihme etteivät elukat ole kuolleet sukupuuttoon. Siis muutkin kuin kanit!
VastaaPoistaMutta, tosiaan jotain hyvääkin, kuten sanoit; kesä on tullut! Kyllähän sen jo aistii sokeakin, 11 asteen, lämpimästä tuulahduksesta! ;) Meillä on myös 3 pääskyä pyörinyt viikon verran.
Kani ei tosiaan ole kuolemassa sukupuuttoon! Jos eka kerralla ei kaikki menekään ihan putkeen, seuraavat poikaset syntyvät (villikaneilla, keväällä ja kesällä) jo kuukauden kuluttua. Silloin onnistuu paremmin. Ja seuraavassa kuussa taas jne.
PoistaVoi kurjuus... Hyvä, että olet kokenut ja ymmärrät asian vähän isommassa perspektiivissä. Tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos! Meillä ei ennen ole ollut tällaista hävikkiä, mutta tiedän, että se on normaalia elämää. Siksi kanit lisääntyvätkin niin tolkuttomasti, koska vain harvat selviävät aikuisiksi asti. Kun villikanin poikaset lähtevät pesästä, niitä odottavat ketut, kärpät ja haukat. Sellaista se vaan on.
PoistaKaniemo, vaikka onkin tyhmä, oppii kokemuksesta. Seuraava kerta onnistuu luultavasti jo ihan mallikkaasti. Jos kolmannella yrityksellä ei vieläkään osu pesään, emo poistetaan jalostuksesta (= laitetaan pataan, suom. huom.).
No voi surkeus! Ymmärtääköhä emo, et kaikki ei oo enää mukana?
VastaaPoistaEi se ymmärrä sellaista. Jos poikanen on joutunut pois pesästä ja vinkuu jalan alla, emo ei reagoi siihen mitenkään. Eikä se osaa ajatella asioita vaan toimii vaiston ja tuntemusten mukaan. Nyt se on jo unohtanut koko poikimisen, mutta seuraavalla kerralla muistaa toivottavasti, että mahassa on tuntunut ennenkin tällaiselta ja silloin sieltä tuli ulos niitä juttuja, ehkä tämä on taas sitä.
PoistaMonet eläimet kykenevät suremaan, mutta kani ei taida kuulua niihin. Harmillista silti, ainakin kasvattajan näkökulmasta.
VastaaPoistaNäkikö jo kukkunut? Nyt vähän lämpöä ilmaan ja vähemmän vesisadetta, että tarkenee sitä kuunnella.
Kyllä kanikin ilmeisesti osaa surra, jos joutuu eroon sellaisesta kanista, jonka kanssa on elänyt lähekkäin ja tullut hyvin toimeen. Voi mököttää useamman päivänkin. Toisaalta, jos porukasta poistaa väliaikaisesti yhden kanin vaikka hoitotoimenpidettä varten, se kannattaa palauttaa samana päivänä, koska osa on huomenna jo ehtinyt unohtaa sen, ja arvojärjestystä voi joutua selvittelemään uudelleen. Näitä poikasia Maxi ei ole kuitenkaan ehtinyt tuntemaan. Se ei osannut kuvitella niitä etukäteen eikä tiedä nyt menettäneensä sellaista, mitä olisi voinut olla. En nyt ole ihan varma, kuinka moneen kani edes osaa laskea. Ehkä kahteen? Pitääpä etsiä tämäkin tieto jostain. Kani on yksi tutkituimmista eläimistä, siis koekaniinina laboratoriossa vaan ei luonnossa.
Poista...siis käkikö, ei näkikö...
VastaaPoistaKukkui se joo, mutta ei se nyt enää tuolla sateessa ja myrskyssä kuku. Kaipa aloittaa uudestaan, kun sää sallii.
PoistaSurullinen tapaus,mutta kuten sanoit, mistä sitä kanikaan kaikkea ymmärtäisi ensimmäisellä kerralla. Oikein hyvää kasvuvauhtia niille kahdelle poikaselle toivottelen!
VastaaPoistaKiitos. Kyllä pitäisi riittää eväiden heille kahdelle. Vielä ovat hengissä, joten emovaisto on sen verran pelittänyt, että Maksi on imettänyt heitä.
PoistaMinusta on kyllä ihan ihme, että kani voi ilman mitään etukäteistietoa keksiä, että rupeanpa rakentamaan pesää ja sisustanpa sen näin. Ja sitten vielä menee sinne pesään, kun alkaa vatsaa nipistellä. Ja palaa sinne sopivin väliajoin ja osaa imettää niitä pikku nakkeja. Ja että ne pääsevät edes ylös sieltä kuopastaan sen villavuoren alta ja löytävät nisälle. Miten ne voivat osata kaikkea sellaista, vaikka eivät ole lukeneet opaskirjaa!
Se on siellä geeniperimässä se tieto :)
PoistaJoojoo, mutta kuinka joku nukleotidisekvenssi AGGCCCTGTGTTACCAAA... voi saada sellaista aikaan! Ihme se on!
PoistaMeilläkin kuopus kuuli käen kukkumisen jo viime viikolla. Ja pajulintu on myös tullut. Kesälintu.
VastaaPoistaOnneksi edes kaksi poikasta selvis hengissä... aika iso urakka kyllä tehdä kahdeksan lasta heti ekalla kerralla!
Onhan se niinkin. Näillä kahdella on nyt hyvät oltavat, ja Maksi saa harjoitusta emoilussa.
PoistaMuutaman kerran on meillä ensikertalainen kaniemo hoitanut kymmenenkin poikasta isoiksi, ja kyllä siinä väkisinkin laihtuu, vaikka söisi kuinka. Kahdeksan on minusta sellainen sopiva ja kohtuullinen poikasmäärä, ja yleensä kaneilla on kahdeksan nisääkin.
Surullinen aamu :(. Äitiys ei ole ihan itsestään selvä asia eläimillekään: olen seurannut niin koiran kun kissankin toheltamista ensimmäisten pentujensa kanssa. Silti niistä saattaa kehittyä kokemuksen myötä oikein hyviä emoja. Ja kahden poikasen kanssa on helpompi harjoitella kuin kahdeksan :).
VastaaPoistaTotta. En minä nyt enää tuota sure, eikä meidän elantokaan ole ihan pelkästään kaninlihan varassa, joten ei tämä katastrofi ollut.
PoistaSurullinen juttu.
VastaaPoistaOlihan se, mutta Maksi on jo täysin toipunut ja minäkin melkein.
PoistaVoihan harmi :(
VastaaPoistaMutta tuo pesäkoppi systeemi on kyllä hieno!
Eikös vaan olekin! Vähän iso se koppi on, mutta sinnepä mahtuukin sitten mukavasti kymmenen kaksiviikkoista poikasta ja vielä mamma viereen, vaikka olisi isoa rotua. Nuo kaksi pikku rääpälettä aivan häviävät sinne.
Poista