Surullisempi äitienpäivä

Männäviikolla kävi asentaja kanilassa. Laittoi poikimispesän paikoilleen, jos sille vaikka joku keksisi jotain käyttöä.

- Joko saa tulla? Eikai oo pahasti kesken?

Poikimispesä sijoitetaan varsinaisen kaniasumuksen ulkopuolelle. Pesäelementti korvaa yhden ovista. Pesän lattia on tuntuvasti alempana kuin häkin lattia. Pesään johtaa tunneli, johon on saatu mutkakin laittamalla oviaukko sivuun. Nämä seikat lisäävät kanigallupin mukaan viihtyisyyttä. Poikimispesässä ei kanien mielestä tarvitse olla takaovea niin kuin turvapesissä. Itse asiassa poikimispesässä ei välttämättä ole lainkaan ovea: tunnollisimmat kanimammat tukkivat suuaukon aina käytyään imettämässä. Käytävän mutka estää ovimateriaaleja vyörymästä pesään ja hautaamasta poikasia alleen. Mamma ei vietä aikaa pesässä, vaan piipahtaa sinne muutamaksi minuutiksi kerran-pari päivässä.

Koska kani ei miellä pesän ulkopuolella mönkivää pikku nakkia poikaseksi ollenkaan eikä sen tule mieleen viedä sellaista takaisin pesään, on kätevää, että pesä on kuopassa, niin että harhautuneet poikaset kierivät itsestään sinne takaisin. Kaninpoikaset syntyvät sokeina ja karvattomina eivätkä selviä hengissä, jos joutuvat pois pesästä. Joskus näin tapahtuu, jos poikanen ei älyä ajoissa irrottaa nisästä, kun emo päättää lopettaa imettämisen ja loikkaa tiehensä. Siksi pesän ja tunnelin välissä on pieni kynnys, joka voi irrottaa poikasen ajoissa. Joku tuulilasinpyyhkijän kaltainen materiaali olisi varmasti mukavampi mutta ei hampaankestävä. Siksi kynnys on sikavanerista.

- Joko voi nousta katolle?

Tunnelin katolla on kiva näköalatasanne ja seinäelementissä vastaava ikkuna. Katolta ylettyy kivasti kurottelematta heinähäkkiin. Tunneli jatkuu takaseinään saakka ja jakaa häkin kahtia. Kun poikaset kömpivät pesästä, emo pääsee rauhaan niiltä tunnelin katolle ja sen toisella puolella olevaan häkin osaan, johon ei ole muuta kulkua kuin kattotasanteen kautta. Muutaman päivän ajan - sitten poikasetkin oppivat hyppäämään katolle.

- Tää on paras mesta. Mums!

Maksilla oli laskettu aika äitienpäiväperjantaina. Pesänrakennus tapahtui viime tingassa ja vähän sinnepäin, ensikertalainen kun oli asialla. Selvästi ei ollut käyty synnytysvalmennuksessa eikä luettu sisustuslehtiä.

Illalla hän touhusi pesässä jotain ruokinta-aikaan, ja karvoja oli kiskottu pehmusteeksi jo aamulla, sen huomasi kyllä häkin yleisilmeestä.  Mitään edistystä ei kuitenkaan ollut havaittavissa, vaikka kävin vielä yhden ylimääräisen kerran tarkistamassa tilannetta. Yleensä paras apu, jonka poikivalle kanille voi antaa, on jättää se rauhaan, mutta kokematon emo ei aina ymmärrä, mitä on tapahtumassa, eikä osaa toimia oikein. Kanin poikiminen ei tavallisesti kauaa kestä. Kun Maxi kuitenkin edelleen nyhersi jotain pesässä, annoin hänen olla ja menin nukkumaan.

Aamulla sitten kohtasin surullisen näyn: kuolleita, kylmiä ja jäykistyneitä poikasia oli tunnelin katolla ja vähän siellä sun täällä. Pesässä oli valtava villakeko, ei luulisi sellaista irtoavan lammasta pienemmästä eläimestä, ja keon alla jotain pientä, lämmintä, pomppivaa ja vikisevää. Saldo: kuusi kuollutta ja kaksi elävää, kaikki mustia, kauniita ja täysiaikaisia.

Haikein mielin minä keräilin pikkuraatoja. Yhtä, joka löytyi pesästä karvaläjän ulkopuolelta kylmänä mutta ei kangistuneena, lämmitin pitkän aikaa ennen kuin luovutin. Vanha kaninkasvattajan sananlasku sanoo, että yksikään poikanen ei ole kuollut ennen kuin se on lämmitetty ja silti vaan pysyy kuolleena.

Tunsin itseni Muori Säävirkuksi, kun istuin keittiössä viisi kylmää kania sanomalehdellä rivissä ja kuudes käsieni välissä lämpiämässä. Alakerran isäntä keitti minulle teetä, koska käteni olivat varatut, ja ehdotti sitten poikasen laittamista lämpimän espressokeittimen päälle pyyhkeen sisään. Hän antoi sille myös hierontaa, mutta ei se enää vironnut.

Seuraavalla kerralla Maksi on jo paremmin kartalla. Kanien suurkasvattajana tietysti tarkkailen emo-ominaisuuksia, mutta ensimmäisellä kerralla on lupa mennä vähän pieleen. Harjoitelkoon nyt näiden kahden kanssa.

Hautasin poikaset kompostoriin. Äitienpäivänä siivosin kanilassa ja vaihdoin vähän vereentyneiden olkien tilalle uudet. Tapoin sieltä myös kesän ensimmäisen hyttysen.

Kesä on nimittäin tullut, lämpötilasta viis. Perjantaina kukkui käki, ja tänään näkyi jo pääskysiä.

- Mekin on saatu jo kaikkee vihreetä. Vaikka omenapuun oksat on silti parempia.

- Omenapuun oksat on myös parempia kuin koivun oksat, vaikkei niissä oo vielä lehtiä. Mutta kyllä näitäkin syö.

- Ja jos oksat loppuu niin aina täällä asunnossakin on jotain pyöristettävää.