lauantai 18. huhtikuuta 2015

Silmä sänkipellossa

Eilen illalla, kun tulin kanilasta, teki mieleni kuvata sammalta, johon matalalla killittävän auringon säteet osuivat. Tuumasta toimeen.



Pellon reunassa kasvaa pieni tammi, ihan väärässä paikassa ilta-auringon ja lumenkaatoreitin tiellä. Alkuvuosina ajattelimme siirtävämme hänet oikeaan paikkaan, mutta oikeaa paikkaa ei löytynyt, ja nyt hän on jo liian iso. Ehkä on kivakin, että saamme kuudenkymmenen vuoden päästä viettää juhannusiltoja valtavan tammen varjossa. Ties kuinka paahteista silloin olisi muuten.


Mutta eikös tuolla pellolla ole joku ylimääräinen möykky. Zoomaan.



Pupu!



Ja nyt se huomasi minut.



Rusakko painui maahan ja jäi sänkipeltoon odottamaan. Minä odotin kamera sojossa omalla puolellani, jalat pihanurmeensammalikkoon juurtuneina. Sitten vain odotettiin. Kanilasta kuului välillä möyrimistä ja väliseinän rämistelyä. Peipposet ja mustarastaat lauloivat, sekä vastasaapuneet räkättilaumat, kukin omalla tavallaan. Rusakko ja minä odotimme.



Ei hän missään paniikkitunnelmissa siellä ollut, koskapa välillä nuoleskeli etukäpäliään ja sojotti korvalla tai kahdella ympäristön äänten suuntaan. Minulla alkoivat kädet väsyä. En myöskään ollut pukeutunut riittävän lämpimästi pitkittynyttä paikallaanseisoskelua ajatellen.



Aurinko kieri yhä alemmas radallaan. Me odotimme hievahtamatta.




Tai liikutin minä vähän sormiani ajankuluksi. Otin siinä joutessani neljäkymmentäkuusi kuvaa rusakon päästä. Ja hän nosteli korviaan eri asentoihin, kun kamerasta kuului hurinaa. Se kehveli odotti oikeasti siihen asti, kunnes aurinko oli kokonaan laskenut. Sitten se yhtäkkiä hyökkäsi jaloilleen ja laukkasi tiehensä, eikä siitä jäänyt muistikortille kuin ruskeanharmaa tahra.

Näin jännittävää täällä maalla on. Koko ajan sattuu ja tapahtuu.



18 kommenttia:

  1. Väsytystaistelu, jonka sinä hävisit! ;)

    VastaaPoista
  2. Henkien taisto, harmi, pupu voitti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän oli varmaan harjoitellut. Tällä lailla jää henkiin.

      Poista
  3. Mejän pihalle muistaakseni viime keväänä asettui pieni pupunpoikanen, ja sitä sai sitten varjella koirilta... Mutta luonnoneläimet osaa sen odottamisen kyllä. Niillä on oikea asenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun niillä ei ole kiire töihin tai facebookia päivittämään.

      Poista
  4. Oikeata Elämää! Kiva että jaoit meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhan reissunaisen ihmetykseksi mitä vähemmän liikkuu sitä enemmän näkee.

      Poista
  5. Onpa pupulla komeat korvat. Tammi on kaunis puu. Kyllähän sen vieressä voi jo ensi kesänä kahvitella. Filtti vain tammen viereen ja kahvit mukiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusakolla on hienot korvat, kelpaa niitä heilutella. Viltinpaikkoja on tällä pihalla paljon!

      Poista
  6. Ihanat nuo sojottavat korvat :) Täällä kaupungissa citypuput ei ole moksiskaan, vaikka koirien kanssa kuljen parinkymmenen metrin päästä.

    VastaaPoista
  7. Ihana pupu! Ja sinnikkäitä olitte molemmat! :-D

    Minulla on aina pukeutumisen kanssa ongelmia linturetkillä, kun lähden muka lenkille, ja sitten jumitankin kuvaamaan jotain tipuja. Lopulta olen niin jäässä, että pelkään sormien tipahtavan irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just nyt kävi noin, kun lähdin muka puutarhahommiin, ja sitten pitikin seurata fasaanidraamaa. Varpaat tipahtivat. Mitäs läksin kesäkumppareissa ja ilman villasukkia.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Uutistoimisto ei meinaa pysyä perässä, kun koko ajan tapahtuu.

      Poista
  9. Aina yhtä sykähdyttävää seurata luontokappaleiden touhuja. Siihen ei kyllästy koskaan.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varsinkin jos ne touhuilisivat jotain. Mutta on täällä aktiivistakin väkeä, tässä seuraillessa menisi helposti kaikki päivät.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...