Häiristelyä ja ahdikointia

Tosiasiassa kyseessä oli raiskausyritys, mutta enhän halua kalastella lukijoita sensaatiolööpeillä (enhän?). Näin tapauksen, eikä asiassa ole mitään tulkinnanvaraa.

Se meni näin.

Katri F. Kana ahdingossa

Olin (kas, sattumalta) kanilassa, kun kuulin kamalaa räpistelyä ulkoa. Pihaan lensi pari fasaanikanaa ja kukko perässä. Kanat laskeutuivat puihin! En ole koskaan moista nähnyt, eivätkä kanatkaan tyylistä päätellen olleet sitä ennen yrittäneet. Nyt ei ollut muuta neuvoa, heitä ajettiin nimittäin takaa. Kukko ei ollut meidän oma Paksu vaan Vilho, jolla ei ole omaa reviiriä. Hänen on nähty luikkivan tämänkin pihan läpi syyllisen näköisenä ja nokkivan nopeasti jotain syötävää matkan varrella henkensä pitimiksi. Pitäähän hänenkin jossain olla, ja kaikki paikat on jo varattu. Samaten kaikki kanat ovat valinneet mielitiettynsä. Vilho on jäänyt ilman.

Meidän kanat kyllä joskus käyvät tuolla naapurin puolella, ja silloin Paksu jää huolissaan rajalle odottamaan heitä.

- Vaikka olisi kuinka kohtelias ja huomaavainen...

... joskus kanat vain haluavat katsella ympärilleen. Jopa ojan tuolle puolelle!

- Oja on raja. Tuon pusikon toisella puolella kiekuu Ensio.

- Ja minä kieun täällä: Tulkaa kotiiiiiiiin!

- Kyllä kannattais tulla (pörh)!

- Tonne ne meni.

- Uskalsin ottaa askelen lähemmäs, mutta tämän pidemmälle ei passaa mennä.

- Tai ehkä ihan vähän. Ootan niitä tässä. Kyllä ne varmaan kohta tulee takas (huokaus).


Mutta takaisin järkyttävään väkivallanteon yritykseen. Kanat laskeutuivat sulokkaasti, Venla omenapuuhun, Katri aronian hennoille latvaoksille, ja Vilho perässä! Hän yritti lähennellä meidän Katria puussa! Ei niin voi tehdä! Onneksi Vilhon laskeutuminen onnistui vielä huonommin kuin kanojen (enemmän massaa ja pyrstöä), ja hän joutui pudottautumaan maahan.

Katri hakee tasapainoa.

- Huh, joko se meni?

Vilho

Vilho oli kuitenkin päättänyt saada tahtonsa perille ja yritti uudestaan. Tällä kertaa se lensi Venlan puuhun hirmuisella rytinällä ja mäiskeellä. Venla tietysti väisteli parhaansa mukaan, ja kun ei muu auttanut, otti lentävän lähdön suoraan oksalta länttä kohti. Vilho perässä.

Nyt Paksu oli huomannut tilanteen. En nähnyt, miten hän pelasti Venlan Vilhon kynsistä, mutta tuota pikaa hän riensi lännen suunnasta Katrin puun alle vakuuttelemaan, että tilanne oli ohi ja puusta laskeutuminen täysin turvallista.

- Ku-kuu, kuu kuu, nyt voit tulla alas, kulta, se meni jo.
- Onks varma kans?

Katri lehahti tyylikkäästi pihanurmelle, ja kohta Venla liittyi seuraan rauhallisesti käymäjalkaa.

Ei ole epäilystäkään, että kanoilla on hyvin voimakkaat mielipiteet siitä, kenelle he haluavat jakaa suosiotaan, ja kuka ei ole sitä ansainnut. Paksun kosiskelutyyli on erittäin hellä ja herrasmiesmäinen mutta ei suinkaan sen vuoksi vähemmän vakuuttava. Paksu osaa antaa naiselle omaa tilaa ja aikaa rauhassa tunnustella mielialaansa eikä vaadi syöksymään suin päin päätöksentekoon. Samalla hän on aina valppaana ja koko ajan käytettävissä. Kanat osaavat arvostaa tällaista käytöstä.

Onneksi oikeus voitti. Meidän kanoilta ei saa väkisin mitään!