sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäiskiekaisu Keskeneräiseltä mäeltä



Pääsiäinen on, kuten tunnettua, inspiroinut monia taiteilijoita. Miksipä ei myös minua. Nämä herkät taideluomat ovat syntyneet pääsiäisen kourissa ihan täällä kotona.



Kukon kiekuminen on perinteinen pääsiäisaihe. Se symboloi meidän kehnouttamme ja kaikinpuolista keskeneräisyyttämme ihmisinä. Mutta ei huolta, sillä mehän tiedämme jo, että kaikki kuitenkin päättyy onnellisesti.



Myös hyvä paimen kuuluu pääsiäisen kuvastoon. Yleensä hartauskuvissa paimennetaan karitsoita, mutta täällä ne on jo syöty, joten paimennetaan kanoja. Muutenkin olemme vaatimattomia ja vähään tyytyväisiä.


- Saanko pyytää kauniita neitejä siirtymään hieman eteenpäin,
haluan näyttää teille mukavan ruokapaikan.

- Kyllä me osataan itsekin syödä, ei tartte auttaa, kiitos vaan.
Ja ollaanhan me täällä käyty koko kevättalvi. Ihan on tuttu paikka.

- Onhan kuitenkin hauskempi syödä, kun joku vartioi.
Aamulla tästä meni se haukkakin taas.
Minä turvaan neitien ruokailuhetken, pelko pois!
- No jos nyt sitten. Noknoknok...

- Neidillä on höyhenet niin kauniisti! Saanko katsoa lähempää?

- Huomaan, että meillä on paljon yhteistä.
Minäkin olisin valinnut juuri tuon jyvän!
Neidillä on hyvä maku.
Ja tekö siis käytte usein täällä?


Riemukasta ylösnousemuksen juhlaa
toivottavat Paksu ja muut Keskeneräisen mäen asukkaat!


18 kommenttia:

  1. Hyvää ylösnousemuspäivää myös sinne!

    VastaaPoista
  2. Flirttailija :)
    Hyvää pääsiäispyhien jatkoa sinne mäelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei suinkaan, Paksu on liikkeellä tositarkoituksella! Tänään hän on parhaansa mukaan ja hellittämättä yrittänyt vakuuttaa sydämensä valittua rehellisistä aikeistaan. Koko mäki kiittää toivotuksista.

      Poista
  3. Aivan ihana postaus. Fasaanit ovat niin kauniita ja symppiksiä. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Jaha, Paksu on siis viimeinkin kiinnostunut naisistakin :) Meilläkin kuulostaa kyllä olevan kukko, mutta se on kai flunssassa, kun se sanoo "käh -i- käh" ja päristää.
    Teillä on siellä kaunis pääsiäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Paksu on nyt löytänyt todellisen rakkauden. En sano, etteikö heillä Piponkin kanssa olisi voinut olla hieno suhde, mutta ei siitä nyt tullut mitään.

      Päristääkö teidän kukko nenällä vai siivillä? Yllättävän kauas kantaa se siipien paukutus kiekaisun jälkeen.

      Poista
  5. Paksu siellä leikkii herrasmiestä. Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, between! Hän on niin polleaa poikaa. Sitä on ihan nuorentavaa katsellakin.

      Poista
  6. Nää harrastivat tänää aamupäivällä seksiä, useempaan kertaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketkä nää? Leuhkiminen on rumaa.

      Poista
    2. http://www.eenet.ee/EENet/melnais-starkis

      Kato nyt taas tätä mun päätä, linkki unhoittu laittaa. Mustahaikarat!

      Poista
  7. Onkohan Paksu herännyt ja mennyt takasin kaappiin :D. Kun alkanut tytöt kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hän on selvästi nyt löytänyt todellisen identiteettinsä. Joskus sen hakemiseen voi mennä aikaa.

      Poista
  8. Hieno oli kukon kiekaisu, kuului ihan tälle puolelle Suomea ;)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...