lauantai 22. marraskuuta 2014

Miksi opettaja ei halua palkankorotusta

Remonttityömaakeittiössämme istui seurue teetä lipittämässä, joukossa kaksi opettajaa. Toinen oli ay-aktiivi, toinen ns. riviopettaja. Ay-aktiivi halusi neuvotella seuraavalla kierroksella kunnon palkankorotukset. Riviopettaja vastusti. Olikin oikein opettavainen keskustelu.

kuva: Heather Johnson / Flickr

Riviopettajan mukaan palkankorotukset johtavat siihen, että samalla rahalla täytyy tehdä sama määrä työtä mutta huonommissa olosuhteissa. Perustelu:

Kunnan budjetissa on varattuna x euroa kouluille, ja jos opettajien palkat nousevat, x euroa ei enää riitä. Koska kunta ei kuitenkaan saa mistään lisää rahaa ja kaikkien lasten on edelleen päästävä kouluun, ongelma ratkaistaan vähentämällä opettajien palkallisia työtunteja. Opettajille maksetaan nimittäin palkkaa opetustuntien mukaan.

Tällöin esimerkiksi viidestä rinnakkaisluokasta tehdään neljä, jolloin alaluokilla yksi opettaja potkaistaan pois - se, jolla ei ole vakituista virkaa - ja loput neljä opettajaa joutuvat opettamaan isompia ryhmiä. Opetustuntien määrä ei lisäänny, mutta he joutuvat neuvottelemaan useampien vanhempien kanssa, korjaamaan isomman pinon kokeita jne. Isommissa luokissa on enemmän häiriöitä ja enemmän erilaista tukea tarvitsevia oppilaita, ja opettajalla on vastaavasti vähemmän aikaa oppilasta kohti.

Yläkoulussa aineenopettajasysteemissä ei välttämättä ketään potkaista pois, vaan kaikkien tuntimäärät vähenevät eli palkka pienenee. Siis jos opettaja on aikaisemmin opettanut matematiikkaa viidelle eri ryhmälle, hän opettaa nyt vain neljälle, mutta niissä on edelleen yhteensä sama määrä oppilaita, sama määrä vanhempia, sama määrä kokeita korjattavana ja enemmän häiriöitä selviteltävänä, koska ryhmät ovat nyt isompia. Jokaisessa ryhmässä on taas entistä enemmän tukea tarvitsevia oppilaita.

kuva: philippe leroyer / Flickr

Samalla lopetetaan tukiopetukset, pienryhmätunnit ja kerhot. Erityisluokatkin on lopetettu monessa kunnassa ja siirretty erityisoppilaat sinne entistä isompiin luokkiin muun joukon jatkoksi. Jos palkkakulut ovat vieläkin liian suuret, opettajat voi aina lomauttaa muutamaksi viikoksi, kunhan he ensin suunnittelevat, miten opetus sinä aikana hoidetaan tason laskematta. Tietysti voidaan säästää - ja säästetäänkin - myös muusta kuin opettajien palkallisista työtunneista. Säästää voi esim. ruuasta, siivouksesta, koulutarvikkeista ja kaluston ylläpidosta.

kuva: ken fager / Flickr

Ay-aktiivi vastasi tähän, että kaikista näistä säästetään joka tapauksessa. Kysyi riviopettajalta, eikö tämän tunteja ole muka muutenkin leikattu. Riviopettaja myönsi, että kyllä hänen palkkaansa viime vuonna taas laskettiin yhden viikkotunnin verran. Ay-aktiivi huomautti, että vaikka ei olisi laskettukaan, inflaatio olisi kuitenkin jo syönyt opettajan ostovoimasta osan. Koska kaikkien muidenkin palkkoja kuitenkin nostetaan, opettajienkin palkkoja on nostettava, etteivät he jäisi palkkakuoppaan.

Riviopettaja väitti edelleen, että kunnan budjetti ei kasva sentin latia, vaikka palkkaneuvotteluissa päätettäisiin mitä, ja että sillä budjetoidulla rahalla on nyt vaan pakko tulla toimeen. Ay-aktiivi julisti, että kunnan on nyt vaan pakko löytää jostain lisää rahaa, kun palkat kerran nousevat.

kuva: GlobalPartnership for Education / Flickr

Tällainen on tietenkin ulkopuolisten mielestä hyvin hämmentävää. Voidaanko oikeasti joidenkin palkkoja noin vain laskea ihan pomon päätöksellä? Kyllä voidaan, ja lasketaankin. Vähennetään viikkotyötunteja sitä enemmän, mitä enemmän tuntipalkat nousevat. Merkillistä meininkiä. Ja inflaation takia niitä tuntipalkkoja on sitten kai pakko koko ajan nostaa. Mutta eikö inflaatio johdu juuri palkkojen nostamisesta?

Juurihan tämän päivän Hesarissa Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi lupasi tehdä ihan mitä vain inflaation kasvattamiseksi. Heillä on siellä sellainen pelko, että hinnat alkaisivatkin laskea. Sehän olisi kamalaa. Ymmärtääkseni.

Tunnustan nyt tässä julkisesti, että minä en ole oikeasti vieläkään ymmärtänyt, miksi talouden pitää jatkuvasti kasvaa. Tämähän on kuitenkin ihan perusasia, ja lehtien taloussivuilla pidetään itsestään selvänä, että kaikki pyrkivät tähän. Opintoni ovat selvästi olleet tässä suhteessa hyvin vajavaiset. Tunnustanpa vielä, että en ole ihan varma, onko jatkuva kasvu edes mahdollistakaan. Vaikka kaikkien muiden mielestä se on jopa aivan välttämätöntä.

Pitäisi varmaan opiskella talostiedettä vähän kurinalaisemmin.

Jos joku tietää ja osaa ihmisten kielellä lyhyehkösti selittää, mitä pahaa siitä seuraa, jos talous ei joka vuosi kasvakaan vaan pysyy esimerkiksi tällä varsin korkealla tasolla, jonka olemme saavuttaneet, tai jopa laskee jonkun verran, selityksiä otetaan suurella kiitollisuudella vastaan tämän blogin kommenttilootassa. Joku sellainen taloustiedettä tampioille -tyyppinen selvitys olisi erittäin tervetullut. Kiitos.

Sillä välin haluaisin kiittää kaikkia opettajia.

kuva: Betsy Streeter / Flickr

Kiitos.

25 kommenttia:

  1. Kaikki opettajat, kiitos täältäkin, harvinaisen lumiselta Suomen lounaiselta reunalta! Kaikkien ns. päättäjien pitää joutua ensin eläkkeelle tai muuten huomaamaan miten vähällä tulee toimeen, ennen kuin heidät päästetään päättämään jatkuvasta kasvusta ja muusta sellaisesta. - Ay-aktiivi ei ajattele asiaa siten, ay-kentässä haetaan mahdollisimman hyviä etuja nykysiin työoloihin, palkkaan jne, tulevaisuus siinä tilanteessa on vielä kovin kaukana.

    Tiedän tämän omakohtaisesti, kauan ay-kentässä toimineena, ei silloinkaan koskaan eikä kukaan tuonut esiin tulevaisuutta tai kasvun rajoja muutoin kuin sen oman tilipussin numeroiden kautta.

    - Tsemppiä kaikki opettajat! Suomen sivistys ja maan olemassaolo lepää kasvatuksen varassa, myös kulttuurikasvatuksen..☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Zirpukka! Aika monessa paikassa tuntuu ajatus kulkevan oman tilipussin kautta ja pysähtyvänkin siihen.

      Poista
  2. Tervehdys Hämeestä! Voiko joku kuvitella, että YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja oppimismahdollisuuksien heikentäminen jotenkin sopisivat yhteen? Ryhmäkokojen suurentaminen, erikoistukea tarvitsevien lasten jääminen ilman tukea, opetusvälineiden vähentäminen yms. yms... "säästötoimet" ovat ristiriidassa sopimukseen kanssa, johon valtiot ovat sitoutuneet. Samoin opettajien vähentäminen niin, että jäljellä olevat uupuvat työmääränsä takia.

    Ay-liikkeellä tai kuntien virkamiehillä ei voi olla valtuuksia heikentää tällaisen kansainvälisen sopimuksen toteutumista, jonka noudattamiseen Suomikin on sitoutunut.

    Mitä hallitus aikoo tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siellä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa sanota mitään luokkien maksimikoosta. Ja onhan ihan perusmatikkaa, että kun tuntipalkka nousee kahdestakympistä kahteenkymmeneenviiteen, satasella ei enää saa viittä työtuntia vaan ainoastaan neljä. Minkäs hallitus sille mahtaa?

      Poista
  3. Minusta molemmat opettajasi ovat oikeassa yksilön näkökulmasta. Se, mikä on oikein ja järkevää isomman kokonaisuuden kannalta, on toinen juttu. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, siitä ei pääse mihinkään. On luonnollista, että meistä jokainen haluaa tilipussinsa kasvavan, koska itse kunkin on se leipä ja muut sirkushuvit hankittava.
    Maapallon ja meidän kaikkien tulevaisuuden kannalta olisi syytä pysähtyä ja miettiä perusasioita myöten eläminen uudelleen. Jatkuva kasvun vaatimus on kestämätöntä. Välillä tuntuu äärettömän turhauttavalta tehdä niitä pieniä päätöksiä täällä muurahaistasolla, kun joku yksittäinen teollisuuspohatta mitätöi ne omilla raharatkaisuillaan kertaheitolla. Kyse on isoista asioista ja merkittävistä päätöksistä. Valitettavasti on hyvin vaikea uskoa, että ihmiskunta pystyisi ajoissa muuttamaan suuntaa. Rahalla on liian suuri merkitys ja sen suomaa valtaa tavoittelevat yhä suuremmat joukot. Kaikki haluavat enemmän ja enemmän. Maapallo ei vain kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin näyttää siltä, että päättäjillä on muut tavoitteet kuin yhteinen hyvä koko ihmiskunnalle. Ja että todellinen valta on joillain muilla kuin demokraattisesti valituilla päättäjillä.

      Poista
  4. Minä en osaa sanoa tähän opettaja-asiaan muuta kuin että tuo palkankorotusta vastustavan kertoma oli mielenkiintoista ja varmasti myös aivan totta. En ole tullut edes ajatelleeksi asiaa noin!!

    Ja jatkuvasta talouskasvusta ajattelen samaa kuin sinäkin, eli en tajua miten se voi olla mahdollista, tai miksi sitä koko ajan vouhkataan. Se kun ei minun vajavaisella järjelläni ajateltuna todellakaan vaan voi onnistua loputtomiin. Itse kannatan monessa asiassa vähentämistä, en siis ollenkaan toimi talouskasvun kannalta katsottuna oikein.

    Ja sitten vielä omakohtainen esimerkki palkankorotuksesta: mieheni vaihtoi työpaikkaa ja sai puhuttua itselleen edellistä paikkaa korkeamman tuntipalkan. Sepä oli ilon ja riemun paikka, mutta valitettavasti ilo oli hyvin lyhytaikainen, kun ekan palkan yhteydessä tajusimme, että hänellä oli ennen tuntimäärä viikossa 40 ja nyt uudessa paikassa 37,5...... Kun kuukauden palkasta siis "puuttui" 10 tunnin palkka, niin eipä siinä muutaman kymmenen sentin korotus per tunti paljoa lohduttanut..... Uusi korkeampi palkka olikin sitten aika paljon vanhaa matalampi - onneksi kuitenkin uusi työ muuten miellytti enemmän kuin vanha, että joku lohtu sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten voi vain kuvitella, millaista on kun sama viimevuotinen työ täytyy tehdä pienemmällä palkalla, lyhyemmässä ajassa ja huonommissa oloissa.

      Minun pitäisi oikeasti opiskella taloustiedettä tai jotenkin muuten saada vastaus tuohon kysymykseen, miksi talouden pitäisi jatkuvasti kasvaa. Kun ei olla tyytyväisiä vaikka se kasvaisikin, jos se kasvaa liian vähän. Mihin tämä edes perustuu? Millainen olisi näiden kasvuihmisten mielestä täydellinen maailma ja mihin sen kaiken kasvamisen toivotaan lopulta johtavan?

      Poista
  5. Jos vain keksit tai joku sen sinulle kansankielellä selittä, olisitko niin ystävällinen ja kertoisit minullekin, miten tuo loputon jakuva kasvu on mahdollista, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se oikea vastaus putkahda tähän lootaan, kun vain jaksamme odottaa. Ja sitten varmasti ymmärrämme asian, kun se meille selitetään.

      Poista
  6. En ole mikään talousammattilainen, mutta kyse on kyllä kokonaisuudesta. Eli jos ajatellaan vaikkapa Suomea, on vain fakta se, että nykyinen bruttokansantuotteemme ei riitä ylläpitämään peruspalveluita. Eli kärjistetysti voi sanoa, että mikäli peruspalvelut eivät ole välttämättömiä, voi talous olla kasvamattakin.

    Valtio tekee koko ajan alijäämää, eli lapset käyvät koulua ja sairaita hoidetaan tässä maassa juuri nyt velkarahalla. Tilanne on siis täysin kestämätön. Ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin tehdä rakenteellisia tehostuksia (=sama työ tehtävä vähemmillä tunneilla ja vähempien toimesta), pitää palkkakehitys maltillisena ja saada talous bisneksen kautta kasvamaan. Kyse on elintasosta, joka meillä on eikä siitä tuskin kukaan ole valmis luopumaan hyvinvointiyhteiskunnassa.

    Hienointa olisi, että talouskasvua toteutettaisiin - tai että löytyisi keino kasvuun - joka olisi kestävällä pohjalla. Eli ei hinnalla millä hyvänsä, joka on tie, jota maailma kulki ennen talousromahdusta.

    Asia on tietenkin hyvin paljon monimutkaisempi kuin mitä tässä selostan, mutta yksinkertaisimmillaan talouskasvu-puheessa on tästä kyse - tämänhetkisessä maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, tämä selvensi asiaa. Koska meidän taloutemme on korkeammalla tasolla kuin eräillä muilla, meillä on siis paremmat peruspalvelut. Jopa liian hyvät meidänkin taloudellemme. Tai ainakin liian kalliit. Ja ilmeisesti kallistuvat koko ajan, koska emme pysy perässä, vaikka talouskin kasvaa.

      Siis joko on järkeistettävä peruspalveluita esimerkiksi karsimalla päällekkäisyyksiä ja yksinkertaistamalla byrokratiaa, tyydyttävä vähempiin palveluihin tai saatava jostain lisää rahaa = kasvatettava taloutta. Ja samalla peruspalvelut ilmeisesti kallistuvat edelleen.

      Jos haluaisimme jakaa maapallon varat tasan, meidän suomalaisten pitäisi laskea elintasomme keskiverto ecuadorilaisen tasolle. Henkilökohtaisesti pidän tätä reiluna ja olen siihen valmis. Turvallista sanoa, kun oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ei ole mitään pelkoa!

      Poista
  7. Mä olen lukenut taloustiedettä vian peruskurssit, että en ole guru, mutta sekä maalaisjärjellä, että opiskelemillani perus kansantalouden tiedoilla, en usko jatkuvaan kasvuun. Maailma ei toimi niin. Kiva ajatushan se olisi, mutta ei se vain niin toimi. Talouteen kuuluu nousut ja laskut, niin kuin elämään muutenkin. On erilaisia suhdanteita ja vaikka en kannatakaan sitä, että ihan kaikki menisi pelkästään vapaan markkinatalouden ehdoilla, niin silti olen sitä mieltä, että talouden tulisi antaa seurata enemmän ns. luonnollista kulkuaan. Nähdäänhän se nyt Suomessakin, että eihän se toimi, että pidetään keinotekoisesti kuplaa yllä. Verot ja hinnat nousevat jatkuvasti ja vaikka palkatkin ovat hiukan nousseet, ihmisten ostovoima pienenee. Koska palkat eivät nouse samaa tahtia ja kun ylipäätään tulee lisää työttömiä, käytännössä todella monen suomalaisen ostovoima laskee. Mikä taas saa kansantalouden sakkaamaan, sillä vaikka veroja nostetaan, niin veropohja pienenee, kun ihmisillä ei ole niin paljon rahaa käytettävissään. Ja silti koko ajan nostetaan hintoja ja veroja ja ei anneta esim. asuntojen hintojen laskea luonnollisesti, kuten normaalisti laman aikana tapahtuisi.

    Mielestäni pitäisi hyväksyä se, että jatkuva talouskasvu ei ole ainakaan tällä hetkellä totta, vaan alas ollaan menossa ja rytinällä. Jos verrataan asiaa siihen kuluttajaan, niin jos henkilö A on tehnyt töitä vaikkapa kuukausipalkalla 5000 euroa muutaman vuoden ja hankkinut asuntolainat ja auton velaksi ja pramean elämän turvaamiseksi pari kulutusluottoa, mikä ei tunnu missään kunnon palkalla ja jää varaa syödäkin. Sitten tuleekin potkut taloustaantuman takia ja henkilö A joutuu hetken työttömyyden jälkeen ottamaan vastaan perusduunin 2000 euron palkalla. Tässä välissä hän on kulissit koossa pitääkseen ottanut tietenkin vielä ylimääräisen kulutusluoton saadakseen muita velkoja maksettua, kun tulot putosivatkin työttömyyden tullen ja hän ajatteli, että kunhan pari kk kestää, niin löytää taas uuden hyväpalkkaisen työn. No, eipä sitten löytänytkään ja niinhän siinä sitten kävi, että piti vaihtaa asunto ja auto halvempaan ja jäi velkaakin vielä ja osa meni ulosottoon, kun piti ottaa se kulutusluottokin siihen väliin ja eihän sitä enää parin tonnin palkalla makseta, kun syödäkin on pakko. Sitten edessä on kaksi vuotta ulosoton makselua, mikä on köyhää aikaa, vaatteet vanhenevat eikä ulkomailla käydä, kun ulosoton jälkeen jää rahaa vain peruskuluihin. Henkilöä A varmasti vituttaa kuin pientä oravaa, mutta tämä parin vuoden revanssi on AINUT tapa päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä ja jonkun aikaa kärsittyään hänellä on kaikki tasapainossa, ylimääräiset lainat maksettu, jäljellä omaan nykyiseen palkkaan soveltuvat kulut. Elintasossa on tultu alas, mutta talous on terveellä pohjalla ja elämästä voi taas alkaa nauttia ja joskus saa ostettua jäätelöäkin perusruoan lisäksi. Luultavasti jokainen ymmärtää, että henkilön A ainut vaihtoehto on maksaa velat, vaikka joutuukin hetken kärsimään ja sitten aloittaa terveeltä pohjalta. Hetken sattuu, mutta parin vuoden päästä asia on tyyni. Kukaan tuskin suosittelisi, että otapa A lisää velkaa tilanteen korjaamiseksi, koska A:n tulot eivät tule tulevaisuudessa kasvamaan, vaan pysyvät samalla tasollaan ja sen mukaan on elettävä.

    VastaaPoista
  8. Jokainen ymmärtää tämän yksilön kohdalla, mutta miksi ei yhteiskunnan? Mielestäni tämä on se, mitä tarvitsisi Suomessakin tehdä. Siis mennä nöyrästi "ulosottoon", puhdistaa pöytä ja aloittaa siltä tasolta, mihin on varaa. Kyllä yhteiskunnankin on sopeutettava menot, silloin kun se kuuluisa talouden kasvu ei ole vallitseva tosiasia. Voi olla, että talous ei käänny vuosikausiin kasvuun ja vaikka kääntyisi, joskus se taas kääntyy uudelleen laskuun. Ja siksi on mielestäni niin, että velalla elvyttämisen sijaan ja kalliiden kulissien pitämisen sijaan, on oikeasti leikattava. Se sattuu hetkellisesti moneen, mutta on minun mielestäni ehdoton edellytys sille, että kansantalous voi tervehtyä. On pakko vähentää joitakin palveluita/työpaikkoja/whatever, jotta saadaan turvattua yhteiskunnan tärkeimmät tehtävät. On pakko vähentää kuluja, kun ei ole tuloja. Näin se menee yksityisen ihmisen elämässä ja näin se oikeasti menee myös kansantaloudessa. Niin kauan, kun sitä ei tunnusteta, alamäki jatkuu ja kuoppa syvenee. Olisi parempi olla ulosotossa kaksi vuotta kuin neljäkymmentä vuotta. Mutta minkäs teet. Veroja ei voi mielestäni määrättömästi nostaa, koska se ottaa eniten juuri kaiken käytännössä maksavaan ja koossapitävään keskiluokkaan, jolloin mikäli pakolliset verot nousevat, se on pois keskiluokan kulutuksesta, mikä taas vähentää käytännön yrittäjyyttä, kun ei ihmisillä ole enää varaa käyttää esim. paikallisia palveluita. Päättäjien olisi syytä ymmärtää, että ei se ole niin pelottavaa olla nostamatta veroja, koska harva oikeasti säästää jos on ylimääräistä rahaa, vaan käy vaikka hierojalla, jos on niskat jumissa. Ja hieroja maksaa arvonlisäveron eli valtio saa kuitenkin verotuloja.

    Äh, tästä mun paasauksesta on jo kadonnut pointti, mutta mun taloustiedemielipide on se, että samat taloudenlait toimii kansantalouksiin kuin yksilötalouksiin ja niin kauan, kun ns. viisaat talousoppineet ei sitä tunnusta, niin kurjistutaan edelleen ja siitä ei seuraa muuta kuin pahoinvointia. On pakko säästää elintasosta. Vaikkei sitä kukaan halua, mutta se on totuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä, Marra! Kyllä nyt selvästikin tarvitsen jonkun intensiivikurssin talousasioissa.

      Ehkä osa ongelmasta on siinä, että henkilö A kuvittelee kärsivänsä kovasti, kun hän joutuu vaihtamaan ökyasuntonsa pienempään ja käyttämään samaa talvitakkia pari vuotta eikä pääse edes ulkomaanmatkoille. Hän elää kuitenkin varsin rikasta elämää maailman keskitasoon verrattuna, ja Suomessakin on monta kokonaan työtöntä ja asunnotonta, jotka varmaan mielellään vaihtaisivat osia hänen kanssaan.

      Kuten kommentissasi, sama pätee valtiontalouteen. Sekä Pilvi että Sussi nimesivät syyllisiksi julkiset palvelut. Mikä on niiden kohtuullinen taso? Olemmeko köyhiä, jos valtio ei kustanna kauneusleikkauksia ja hedelmättömyyshoitoja? Onko telkkari ihmisoikeus? Onko kaikki sairaudet ehkäistävä ja hoidettava, jos seulontamenetelmä / hoito on keksitty? Pitääkö kaikille koululaisille hankkia tabletit?

      Palataan asiaan!

      Poista
  9. Täällä Hämeessä olen juuri tutkinut julkisia palveluja ihan henkilökohtaisella tasolla, kun vihdoin löysin tien niihin. Esim. hammaslääkäri toimii ihan hyvin, taidokkaasti ja tehokkaasti, mutta systeemiin kuuluu että ennen hammaslääkäriä on erillinen käynti hammashoitajalla, joka ei (kokemukseni mukaan) tee mitään. Ylimääräinen kustannus asiakkaalle ja yhteiskunnalle. Ymmärtäisin paremmin, jos hammaslääkäri vastaanotolla toteaisi hammashoitajaakin tarvittavan. Mutta minähän en ole edes omien hampaitteni asiantuntija.

    Kyllähän kustannuksia saadaan aikaan, kun systeemit jäykistetään toimimaan tietyllä byrokratian määräämällä tavalla, oli tarvetta tai ei.

    No, tämä oli subjektiivinen kokemus ja näkökulma.

    Mutta kyllä hiukan matalampi elintaso ja tarpeiden uudelleen arvioiminen voisi tehdä meille hyvää. Ja ihmiskunnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin! Ja jos terveyskeskuslääkäri tutkii minut ja lähettää sairaalaan kuvattavaksi, en sillä lähetteellä suinkaan pääse sairaalaan kuvattavaksi, vaan ENSIN sairaalan lääkärin pitää tehdä sama tutkimus, jonka terveyskeskuslääkäri juuri teki, ja ITSE kirjoittaa lähete kuvauksiin. Ja kiusallakaan ei ainakaan samoihin kuvauksiin, joita terveyskeskuslääkäri pyysi.

      Karsimisen varaa olisi. Samaten työttömienrankaisubyrokratiaviidakossa. Ja varmaan monessakin paikassa.

      Poista
  10. Kiitos tästä kirjoituksesta ja kommenteista, seuraan mielenkiinnolla tuleeko tähän selkoa. Tämä jatkuva kasvu mietityttää myös mua ja näin maalais(pikkukaupunki)järjellä vaikuttaisi että se on mahdotonta, joten miksi sitä hingutaan. Yritykset ovat ihan möks jos on tapahtunut vain pientä kasvua eikä niin valtaisaa kun odottivat. Sekin ihmetyttää kun siellä pörssisä isot ihmiset leikkivät mielikuvitusrahalla. Ehkä pitäisi etsiä kirja taloustiedettä ja pörssiä for dummies. Ja tuo päällekkäisyyksien karsinta olisi yksi askel parempaan ihan kuntatasollakin - meidän kunnassa tehtiin organisaatiouudistus jossa piti poistaa väliportaan johtajia - ja kas kummaa! kuinkas kävikään kun elämää viisaammat konsultit tulivat tekemään taikojaan - meillä on nyt pari uutta kerrosta johtajia, tai päälliköitä kuten heitä nykyään nimitetään ja jutut on mutkistuneet entisistä helpoista toimintatavoista hyvin monimutkaisiksi. Ei mitään järkeä sanon mä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan kumpi ehtii ensin viisastumaan taloustieteessä for dummies ja postaamaan tietonsa! Paitsi että minä luultavasti postaan jo ennen kuin olen edes paljoakaan viisastunut. Kommenteista sitten taas oppii lisää...

      Poista
    2. https://archive.org/details/EconomicsForDummies_

      Poista
  11. Oletteko ehtineet perehtyä degrowth (toivottavasti kirjoitin oikein!) tai kohtuutalous -ajatteluun? Löytyy googlesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä harvakseltaan seuraan esimerkiksi tällaista sivustoa:
      http://www.degrowth.fi/
      mutta perehtymisestä ei voida vielä puhua.

      Poista
    2. Laitoin sen tuonne sivupalkin lukulistaan näkyviin. Sitten seuraavaksi tarttis lukea Timo Harakan Suuri Kiristys. Harakalla on niin hyvä lause, että minäkin voin vaikka ymmärtää.

      Poista
  12. Niin ja yksi juttu vielä, moraali olis kiva... Nimittäin täällä meillä Tampereella on sairaanhoitopuolella julistettu rekrytointikielto loppuvuodeksi, yhtään sijaistakaan ei palkata. No, entäs jos jostain osastolta on monta hoitajaa yhtä aikaa saikulla? Osasto kuulemma suljetaan. Ja sitten samaan aikaan rakennetaan sitä s***n hukkaputkea nimeltä rantatien tunneli, jonka kustannusarvio on satoja miljoonia euroja ja ainahan ne kustannusarviot on alakanttiin ja todellinen käytetty raha kolminkertainen. Olen ihan satavarma, että rahaa riittäisi nykyisillä kerätyillä veroilla järjestää kaikille hyvä julkinen terveydenhuolto, jos vaan lopetettaisiin TURHUUKSIIN TUHLAUS! Äh, olen niin vihainen, etten voi ajatella asiaa enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun olen vähän reunasta aloittanut opiskelua, en tiedä enää edes mitä raha on! Kun sehän on vaan mielikuvitusta ja numeroita näytöllä. Alan epäillä, onko veroilla edes mitään tekemistä sen kanssa, kuinka paljon palveluja valtio voi kustantaa. Kaikki vain epäselvenee.

      Paitsi se, että tuhlausta ei voi jatkaa.

      Mikä sitten kenellekin on tuhlausta. Itsepä on valittu päättäjät päättämään, mihin rahat käytetään (mitkä rahat?). Tyhmä demokratia, haluan maailman diktaattoriksi!

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...