Tyrnimarjojen muodonmuutos ja metsänpohja

Tänä vuonna en poiminut lainkaan tyrnejä enkä muitakaan marjoja puutarhasta, hedelmiäkin vain suoraan syötäväksi. En tehnyt mehuja enkä hilloja. Silti minulla on nyt jääkaapissani oletettavasti tyrnipensaasta tullutta satoa hyvin säilyvässä muodossa, palvattuna peuranpaistina.

Alunperinhän tyrnit näyttivät tällaisilta:

Tämä oli varmaan nyt taas sellainen, mitä vanha kansa kutsuu transformaatioihmeeksi. Yksi näitä juttuja. Käsin koskematta, pyytämättä ja yllättäen.

Käytin tyrnimarjojen muodonmuutosta hyväkseni ja tein eväät metsäretkelle.

Peuranpaistin päällä on marinoitua punasipulia. Sellainen tavallinen marinaadi, rypsiöljyä ja etikkaa, sokeria ja suolaa, taivaallinen yhdistelmä. No en tehnyt itse. Hyvää on silti. Paistin alla on luomuingmariinia ja Salosen ruisleipää. Leivän alla on uutinen mielenosoituksesta, jossa vastustettiin niitä EU:n ja USA:n salassa käymiä vapaakauppaneuvotteluja. Niistä ei ole paljon uutisoitu, kun ei toimittajille kerrota mitä on tekeillä. Miksi kerrottaisiin, kun ei neuvottelevien maiden parlamenteillekaan kerrota. Ja mitäs se meille kuuluu. Eikö se riitä, että Suomen kokoomuslaisen neuvottelijan mukaan siellä puretaan kaupan esteitä ja nikkaroidaan investointisuojia, ja tästä hyötyvät sitten kaikki.

Kaupan esteitä ovat esim. sellaiset lait jotka suojelevat kuluttajia. Myrkyllisten ja haitallisten aineiden kiellot. Vaatimukset pakkausmerkinnöistä. Palautusoikeudet. Sen sellaiset. Miten voi tietää, mitä on tappolistalla, kun ei kerrota. Onkohan avainlippumerkintä esimerkiksi epäreilu kilpailuetu kotimaisille tuotteille ja ulkomaisten tuotteiden kaupan haittaamista? Saako asettaa vaatimuksia tuotantoeläinten hyvinvoinnille tai kasvinviljelyn puhtaudelle, jos jossain muussa maassa ei sellaista vaadita? Sehän estää kyseisen maan tuotteiden kauppaa täällä eli on kaupan este.

Investointisuoja tarkoittaa sitä, että jos joku yritys on investoinut ulkomaille ja sitten kohdemaa muuttaakin lakejaan niin että yritykselle on siitä haittaa, yrityksellä on oikeus korvauksiin. Sanotaan esimerkiksi, että jollain maalla olisi löysät kaivoslait, jotka sallivat kenen tahansa onnenonkijan tehdä valtauksia missä vain, perustaa kaivoksen vaikka tähän minun mökkini alle ja pitää omanaan kaiken mitä löytää. Jos sitten kyseinen valtio jossain vaiheessa huomaisi, että ehkä jälkipolvetkin tarvitsevat mineraaleja ja niiden jakaminen ulkopuolisille ilmaiseksi saattaa olla turhaa, lakia ei voi enää parsia tai muuten joutuu maksamaan miljardikorvaukset niille yrityksille, jotka olisivat voineet haluta perustaa tähän vaikka uraanikaivoksen.

Käyköhän siinä niin, että jos jokin aine todetaan vaaralliseksi, sitä ei kuitenkaan voi kieltää, koska investointisuoja estää lakimuutokset? En tiedä. Miksi neuvottelut käydään salassa?

Ai niin, olin menossa metsään.

Lähimmät sieni- ja marjapaikat ovat kaikki nykyään avohakkuina. Menin autolla siihen säilyneeseen vakiopaikkaani tuolla vähän kauempana. Perillä näytti tältä:

 Jaahas, ne ovat ehtineet tännekin. Mutta onhan vielä metsiä, vaikka sitten vieraita. Tuossa vieressäkin on puita pystyssä. Eikun tutkimaan.

Tämmöistä aika harvennettuahan se tuppaa nykyään olemaan. Tässä kohdassa ei kuitenkaan ollut koko maa hakkuujätteiden peitossa. Niiden alle sienet jäävät piiloon, vaikka niitä olisi tuhatmäärin. Vaikea on kävelläkin risukasoissa. Tämä oli oikeastaan aika hyvä kohta. Löytyi suppilovahveroita ja orakkaita.

Ajattelin metsänpohjaa. Miten syksy syksyn jälkeen kaikki lehdet satavat sinne ja jäävät paikoilleen. Ei niitä kukaan haravoi, ja sittenkin vaan elämä jatkuu metsässä. Vuodesta toiseen, vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen, aina vaan.

No, takaisin arkeen, tässä kohdassa oli kyllä pelkkää silokalliota niinkin äskettäin kuin 10 000 vuotta sitten. Vastahan olivat jäät sulaneet. Ei ollut vielä puita pudottelemassa lehtiään. Ei ollut multaa, missä kasvaa.

Tarkemmin ajatellen juuri tämä kohta taisi olla silloinkin vielä sulamisvesien peitossa ja nousi sieltä kuiville vasta myöhemmin. Mutta kuitenkin. Ajattelin niitä lehtiä ja neulasia, jotka vuosisatojen mittaan ovat varisseet tähän ja muuttuneet vähitellen maaksi. Kuinka paksu kerros sitä jo onkaan. Miten hieno järjestelmä. Miten tarpeetonta haravointi.

Tove Janssonin Kuuntelijassa oli se taiteilija, joka piirsi metsänpohjaa. Yksityiskohtaisesti. Koko elämänsä, milloin ei vastaillut ihailijapostikasoihin, kun oli tullut sijoittaneeksi piirroksiinsa joitain satuolentoja, pupuja muistaakseni, joista sitten tulikin suosittuja. Ihmisparka hukkui lasten kirjeisiin. Nyt olen onnellinen, että en koskaan kirjoittanut Tove Janssonille.