Eläköön, olen sairas!

Sain lääkityksen, luultavasti loppuelämäksi, ja olen niin tyytyväinen! Olen kauan toivonut, että minulla olisi juuri tämä sairaus.

Jos et tahdo lukea sairausjuttuja, napsauta kuvaa. Kun olet katsonut kuvat, sulje blogi.

Olen ollut väsynyt jo kauan, ja sehän on ihan luonnollista, koska en nuku kunnolla.

Siitä asti kun täytin neljäkymmentä - ja siitä on kauan - minulle on sanottu väsymystä valittaessani: Niin, se on toi ikä.

Muutama vuosi sitten olin uupunut, koska olin ollut isoissa rintasyöpäleikkauksissa ja niistä toipuminen oli raskasta. Se kesti kauemmin kuin olisin voinut kuvitella. Vähitellen toivuin, mutta aina vain väsytti kovasti. Lopulta käännyin lääkärin puoleen, kun arvelin ettei uupumus enää mitenkään voi johtua leikkauksista.

Tehtiin masennusseulonta. Ei merkkiäkään. Tehtiin laboratoriokokeita. Lääkäri kertoi puhelimessa, että kaikki on hyvin.

Merkillistä kyllä, olin tämän hoitotoimenpiteen jälkeen aivan yhtä väsynyt kuin ennen sitä.

Lopulta uskoin toista lääkäriä, jonka mukaan väsymys voi johtua siitä, että minulla on pari vuotta aikaisemmin ollut rintasyöpä. Vaikka se saatiin leikkaamalla kokonaan pois eikä minulla enää ole sitä. Vaikka en saanut mitään väsyttäviä hoitoja. Jostain psyykkisestä syystä. Vaikka en tiedostanut, että asia rasittaisi minua psyykkisesti, se kuitenkin jotenkin salakavalasti ja tietämättäni pystyi tekemään niin. Okei. Tämä siis kuuluu asiaan.

Uupumus paheni. Lopulta menin töistä tultuani suoraan nukkumaan. Lehdet jäivät lukematta, laskut maksamatta. Kesälomalla nukuin kellon ympäri, ja aamiaisen jälkeen teki jo mieli päiväunille. Laahustin zombina rappeutuvassa puutarhassani. En jaksanut lähteä minnekään, en edes kävelylle. En jaksanut lukea kirjaa, luin sarjakuvia. Unohtelin asioita ja haukottelin niin että natisi. Laitoin hunajan jääkaappiin ja voita teehen.

Menin lääkäriin. Tehtiin laboratoriokokeita. Lääkäri kertoi puhelimessa, että kaikki on hyvin.

No oliko kaikki hyvin?

Lopulta pomo puuttui asiaan ja käski työterveyteen. Soitti vielä itse perään ja sanoi että tälle aika nyt heti.

Silloin peruttiin kaikki itse varaamani ajat ja pääsin Sille Lääkärille Joka Kuuntelee.

Varattiinkin oikein tunti aikaa. Lääkäri kuunteli, luki tietokoneelta unilääkekokeilujeni historiaa (mikään ei toimi), määräsi kokeeksi taas yhtä, lähetti vielä laboratorioonkin, täytätti minulla taas masennusseulapaperin, antoi uuden ajan seuraavalle viikolle, kyseli, kuunteli, tuumaili ja surffasi netissä.

Sitten:
- Olisitko valmis kokeilemaan yhtä juttua?
- Olisin! Ihan mitä vaan!

Sain kokeeksi kilpirauhashormoni tyroksiinia. Kokeissa veressäni oli vähänlaisesti tyroksiinia, mutta lukemat olivat normiarvojen puitteissa. Aivolisäkkeen erittämää TSH-hormonia, jonka tehtävänä on potkia kilpirauhasta tuottamaan tyroksiinia, oli minulla aika paljon, vaikka normirajojen sisällä oli sekin. Näistä kilpirauhasjutuista on ollut jonkin verran vääntöä mediassakin viime aikoina. Ilmeisesti osa ihmisistä kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta, vaikka laboratoriokokeissa on "kaikki hyvin".

Sitten kuukaudeksi kotiin tyroksiinia syömään. Kotiin ja töihin. Ja liikenteeseen. Pyydän anteeksi kaikilta, joiden läheisyydessä autoilin uupumuksen syövereissä; olitte hengenvaarassa. Pinna oli lyhyt ja huumorintaju, joka normaalisti on nollan hujakoilla, kävi pakkasen puolella.

Meni pari viikkoa, ja sitten eräänä lauantaiaamuna heräsin.

Ei väsyttänyt! Ihmeellinen tunne. Tuli mieleen ne kaksi askaretta, joita olin lykännyt koko viikon ja luvannut itselleni ihan varmasti tehdä lauantaina, ennen kuin romahtaisin taas sänkyyn. Ne olivat kivoja hommia. Tunsin itseni energiseksi.

Tein ne hommat. Oli aamupäivä. Ei tehnyt mieli mennä sänkyyn. Mietin, mitä seuraavaksi tekisin. Oli niin kaunistakin, en voinut olla hymyilemättä. Harakka lensi yli, ja valo osui hienosti sen siipiin. Mietin, mitähän edeltävinä viikkoina oli mahtanut tapahtua. Toivottavasti ei mitään tärkeää. Kesä näytti olevan lopuillaan. No, se meni ohi, mutta niitä tulee ehkä lisää. Ensi kesänä voin olla hereillä.

Viikkoa myöhemmin käynnistyi ajatustoiminta. Sain ideoita aamiaispöydässä. Töissä pitäisi puuttua tähän epäkohtaan. Blogiin voisi kirjoittaa tuosta aiheesta. Voisinkin toimia näin. Maailman ongelmat voidaan ratkaista...

Mitä sitten tapahtui?

Laboratorioon taas, ja lääkäriin. Se Lääkäri Joka Kuuntelee näytti tyytyväiseltä ja sanoi, että jos tämä kerran auttaa niin jatketaan sitä. Pettymyksekseni hän ei luvannut tuplata tyroksiiniannosta niin että voisin tuplaten paremmin. Väitti, että tämä riittää, TSH on nyt laskenut tarpeeksi. Uudet kokeet puolen vuoden päästä ja lääkäriaika. Ei puhelinaikaa, nähdään.

Nyt olen taas vain väsynyt, en enää uupunut. Unettomuuden ja muiden kremppojen kanssa täytyy vielä selvitä. Ja ei, en rupea pitämään sairausblogia. En edes kremppablogia tai menopaussiblogia tai vanhuudenheikkousblogia. Puhutaan me lintujen talviruokinnasta ja tuotantoeläinten säällisestä kohtelusta. Remontistakin kerron, jos se etenee. Ja vuodenaikojen vaihtumisesta, sitä nyt luultavasti on odotettavissa joka tapauksessa.

Halusin vain kertoa sinulle tämän, koska olen niin iloinen.