Hipoo täydellisyyttä, aina joskus

Porvoolainen SicaPelle-ravintola (tämän blogin kirjoittaja ei ota vastuuta nimen kirjoitusasusta!) valittiin Suomen neljänneksi parhaaksi ravintolaksi Glorian Ruoka&viini -lehden lukijaäänestyksessä. Parhaana lukijat pitivät raumalaista Gotoa. Se onkin minulta vielä käymättä. SicaPellessä olen käynyt ja raportoinutkin siitä.

Minähän olen, kuten kaikki hyvin tietävät, vaatimaton, vähään tyytyvä ja suorastaan kulutuskielteinen henkilö. Kuinka ollakaan, olen kuitenkin aivan sattumalta sattunut illastamaan SicaPellessä viime viikolla, joten voin kommentoida ravintolan saamaa hienoa sijoitusta tuoreeltaan.

Ruokalista on mallia ota tai jätä. Usein se ilmestyy nettiin vasta jälkikäteen. Pöytään istuessa kerrotaan, että meillä olisi nyt kuusi ruokalajia ja ne menevät näin. Sitten vain muistelet, mitä tarjoilija kertoi, missään ei näy mustaa valkoisella. Toki allergiat ja muut rajoitteet otetaan huomioon. Viimeksi käydessäni huomasin, että risottoa ei ollut tarjolla ensimmäisessä kattauksessa mutta myöhemmin oli. Minä tietenkin, unisena ihmisenä, olin saapunut jo alkuillasta. Ja SicaPellessä osataan nimenomaan ja aivan erityisesti risotot! Harmitti.

Ravintolassa on yksi todella hyvä ja viinimaastot tunteva tarjoilija, jonka aiheuttamassa hurmoksessa edellinen raportti on kirjoitettu. Sitten siellä on yksi omituinen tarjoilija, joka puhuu läpiä päähänsä. Ystäväni pöytäseurue joutui kerran tuohtumuksen tilaan ja päätti olla milloinkaan palaamatta, kun tuo tarjoilija selitti kaikissa pöydissä, että lautasella oleva kala (vimpa) on uhanalaista lajia. Kuinka voi tulla mieleen! Itse satuin kerran alkukesästä aivan sattumalta syömään SicaPellessä, ja annokseen kuului villivihreää. Omituinen tarjoilija kertoi, että yrtit oli poimittu Porvoon Linnamäeltä (ilmeisesti tunnettu paikallinen koirankusetuspaikka) ja että lautasella on nokkosta ja valkopeippiä. Ei ollut. Varmasti olisimme tunnistaneet käsittelemättä tarjottavan nokkosen! Jotakin putkikasvia siinä ruuan päällä oli, mutta voimme vain toivoa, että kyseinen tarjoilija ei itse ollut poiminut sitä. Jos ei erota koiranputkea valkopeipistä, ei varmaan myöskään erota sitä myrkkykeisosta.

Jos ei muista, mitä annoksessa on, ei ehkä kannattaisi esiintyä itsevarmasti ja improvisoida. Olin erittäin hämmästynyt, kun sama tarjoilija oli vielä loppukesästäkin SicaPellessä töissä (kun aivan sattumalta satuin kulkemaan ohi). Ehkä hän on joku sukurasite.

Ruuan kanssa on vähän samalla tavalla. Risotto on aina todella todella hyvää. Jotkut ruokalajit nostavat syöjänsä kirkastettuun tajunnantilaan, kauas arjen murheiden ulottumattomiin. Jotkut taas... ovat vähän turhankin kokeellisia. Johtuu ehkä siitä, että odotukset ovat korkeat, mutta välillä annos on mitäänsanomaton tai yhdistelmät liian kaukaa haettuja.

Tässä alkupalassa oli yhdistetty kuivattua verimakkaraa ja hillottua päärynää yllättävällä ja ilahduttavalla tavalla. Kyllä vain, herkullista; kokeile vaikka! Ruohoja sanottiin sinapinversoiksi, miksi ei. Ehkä sinappikaalia eli meidän kesken tuttavallisesti rucolaa? Majoneesissa näyttäisi olevan myös sinappia joukossa, ainakin tuossa reunalla olevassa. Päärynän allekin on pursotettu jotain, mutta mitä? Tiedän, että lautasella kuuluu olla monenlaista ripellystä, mutta enempi ei aina ole parempi. Esimerkiksi tuo mäti ja sipuli. Mikä sen parempaa kuin mäti ja sipuli. Mutta ei hillotun päärynän ja kuivatun verimakkaran kanssa! Se on liikaa.

Tämä oli silti hyvä annos. Ruoka-aineiden yhdistelmä jäi mieleen. Ateriaan kuului muutama ruokalaji, jotka eivät oikein jääneet. Ja sitten helmi.

Kuvan siika nousi kaikkien pitkän elämäni aikana syömieni kalaruokien kolmen parhaan joukkoon singahtamalla, ja Suomessa nautittujen kalaruokien ykköseksi. Eihän se nyt niin ihmeelliseltä näytä; miten voisin sitä sanoin kuvailla? Rapea, mehevä, herkullinen? SicaPellessä en aina tiedä, mikä juju ruuassa on. Olisiko se ollut tuo voi? Valkosipulivoi? Teki mieli nuolla lautanen. Ehkä minä olen vain niin yksinkertainen ihminen, että minut saa pois tolaltani, kun kaataa voisulaa ruuan päälle? Mutta olenhan minä ennenkin ruokaa syönyt, siikaakin, jopa erittäin hyvää siikaa (Sinnessä). Tämä nyt vain osui johonkin makuhermoon.

Osui ruokaseurueellakin. Toinen pääruoka, karitsanfile, nautittiin pettyneen hiljaisuuden vallassa. Jälkiruokiakin oli kaksi, ja ne olivat ihan kivoja, muistaakseni. Ai niin, ensimmäisessä oli mukava punajuuren ja lakritsin yhdistelmä. Toisessa oli riittävän chilinen chilisuklaakastike, joka kaadettiin höyryävänä kaiken muun (yhdentekevän kakun, kräämin, poksuvien murujen) päälle vasta ruokapöydässä. Hyvä soosi ei ihan pelastanut annosta.

Epäilemättä saatan vastakin aivan vahingossa joutua SicaPelleen; kaikenlaista voi sattua. Suosittelen kyllä kaikille kurmee-uteliaille siellä käyntiä. Viinipaketti voi olla kokeilemisen arvoinen, joskus on ollut. Ja jos se tuntuu liialliselta, sen saa myös puolikkaina kaatoina. Ravintolaelämys on joskus ihan huippu, välillä epätasainen. No elämäkin on. Saattaa siinä olla jonkun verran kummallisia kohtia välillä, enimmäkseen kivaa kuitenkin. Seurasta riippuu paljon. Ja lopussa odottaa suolainen lasku.

Saapumisohje: tässä kohdassa käänny ympäri.