tiistai 7. lokakuuta 2014

Omituiset punajuuret



Punajuuri 'Tonda di Chioggia' on huomattavasti vaaleampi kuin tavalliset lajikkeet. Minusta ihan näyttää, että yksi noista pienimmistä on täysvalkea. Muutkin vivahtavat pikemminkin oranssiin kuin sellaiseen synkkään sinipunaiseen, mihin olen tottunut.



Keitettynä nämä näyttävät aivan pliisuilta. Punajuuret kannattaa muuten keittää kuorineen, naattiakin saa olla tynkä.



Keitetystä punajuuresta lähtee kuori helposti, kun vähän peukalolla työntää. Mutta ovatko nämä edes punajuuria? Borssi näistä tulee hailakan värinen, korkeintaan lievästi vaaleanpunainen. Maku on oivallinen, ihan kuin normipunajuuressa. Syömiskokemus jää jotenkin vajaaksi, kun väri ei ole niin ärhäkkä kuin kuuluisi. Silmät kiinni joutuu syömään, että saa sen normaalin aistimuksen. Yksi ominaisuus näissä on ylitse muiden: eivät sotke paikkoja! Sormet eivät värjäänny, eikä leikkuulauta.



Vähän tällaisia oranssiraidallisia nämä ovat, ja taisi tähän kuvaan tulla yksilöt sieltä punaisimmasta päästä.

Jos pidät punajuuresta, mutta olet kyllästynyt kaiken värjääntymiseen, tässä sinulle sopiva viljelykasvi ensi vuodeksi. On satoisa ja helppo viljellä.

Mikähän siinä muuten on, että aina kun asuntoyhtiömme puutarhavastaava saa ennätyssadon jostain vihanneksesta, keittiömestari ilmoittaa kerran maistettuaan muistaneensa juuri, että ei voikaan sietää kyseistä ruoka-ainetta. Poikkeuksen säännöstä muodostaa valkosipuli.

Viljelenpä siis valkosipulia taasen. Se ei petä.

14 kommenttia:

  1. Harmi ettei punajuuri sovi kaikille. Mielestäni se on juureksista yksi parhaista. Ovatko muuten yhtä hyviä, kuin perinteiset?

    VastaaPoista
  2. Jos maku on hyvä, väriä tuomaan voisi keittoon laittaa yhden normipunajuuren. Niissä kun sitä väriä riittää vaikka muille jakamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän minä teinkin, kaasin etikkapunajuuripurkista jämät borssiini. Hailuksi jäi silti, oli siksi iso soppa.

      Poista
  3. Tuli kakarana noita(kin) syötyä ihan tarpeeks, et ei einää oikeen maistu, vaikka hyviä ovatkin. :)
    On sulla sato hyvin onnistunnu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile eri tavalla kuin kakarana. Ei niitä tarvitse aina etikassa säilöä, nehän ovat hyviä ja makeita ihan keitettynä ja vaikka jonkun kivan juuston kanssa salaatiksi pilkottuna. Feta sopii hyvin, tai vuohenjuusto. Homejuustokin, jos siitä tykkää. Tai lykkää samat ainekset uuniin. Nyt on paljon punajuurireseptejä ilmassa.

      Tuossa kuvassa oli ne pieneksi jääneet. Nehän ovat hyvän makuisia kyllä, mutta se varsinainen iso sato ei nyt päässyt kuvaan :D

      Poista
    2. Voishan tuota koittaa, kun noin hyvin osasit suostutella... :D

      Poista
  4. Mä katoin ekassa kuvassa että ne on retiisejä! Hyvä tuo kasvien tunnistuspuoli...

    Mä just eilen keitin punajuuria, niitä värjääviä, ja tein punajuuri-sieni-feta-piirakkaa. Törkeen hyvää! Mies joka asuu meillä ei maistanut.

    Ootko jo laittanut valkosipulit maahan? Mä toivon että loppuviikosta oon niin terve että pystyn sen tekemään, tai pian on myöhäistä. Kuten niiden satojen narsissienkin kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä uhrannut valkosipuleille ajatustakaan. Isä on aina sanonut, että viikko ennen pakkasia riittää. Istutin niitä vielä tammikuussa tänä vuonna, hyvin kasvoivat.

      Nuo pikkupunajuuret olivatkin suunnilleen retiisin kokoisia.

      Poista
  5. Noista sais varmaan hyviä juureslastuja muiden kanssa. Ja uunijuureksia kans, olen tehnyt niitä tavispunajuurista muiden kanssa. Piirakkaan vuohenjuuston tai sinihomeen kanssa - ai että! Njam... voi kun ei oo itellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juureslastut on muuten älyttömän hyviä! Minulla on vielä palsternakat enimmäkseen maassa, teenkin lastuja niistä ja punajuurista. Voihan perunastakin sipsejä tehdä, mutta nuo toiset ovat maukkaampia. Kiitos, kun muistutit!

      Poista
  6. Hieno sato!!!! Kauniita punajuuria. Älä kerro keittiömestarille, mitä hän syö. Tarjoile jonain herkullisena esim. valkosipuli-chilipunajuuria...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Borssikeitto kelpasi hailusta väristä huolimatta, kunnes epähuomiossa sanoin sitä kaalisopaksi. Mutta jos nimessä on sana punajuuri, sekin on huono juttu. Täytyy kokeilla, kumoavatko nimessä esiintyvät sanat valkosipuli-chili ikävien sanojen vaikutuksen.

      Poista
    2. Esim. valkosipuliset uunijuurekset...

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...