Emokanit 2014

Nyt esitellään, yleisön toistuvista pyynnöistä huolimatta, tämän vuoden emokanit. Heidät kohtaat vielä jonkun kerran uudestaan, jos tässä blogissa aiot vastakin vierailla.

Pupuja on kaksi. He ovat kasvaneet samassa isossa kolmen poikueen laumassa kuin sisaret ikään. Isä on heillä yhteinen, mutta veikkaan, että he eivät ole samasta poikueesta, vaan emoina ovat siskokset.

Koska emot ovat meiltä peräisin olevaa kantaa ja isänkin sukutaulu tiedossa, pystyn paljastamaan heidän maineikkaan sukupuunsa: heissä on 5/8 ranskanluppaa, 2/8 uudenseelanninpunaista ja 1/8 valkoistamaatiaista. Eivät mitään näyttelykaneja siis, kuten kaniharrastaja voi helposti kuvastakin päätellä. Nämä ovat lihakaneja.

Jos kaikki on mennyt nuottien mukaan, kumpikin on tiineenä eli poikasia on odotettavissa jo toukokuun puolella. Tästä äkkiä päässä laskemalla voin veikata, että juhannuksen tienoilla pennut olisivat söpöimmillään (kuvia tiedossa) ja elo-syyskuussa kasvaneet teuraskokoon.

Näissä kuvissa mammat ovat "kesämökillä" siirrettävässä häkissä, jollaisista on kerrottu enemmän aikaisemmassa postauksessa. He muuttavat kohta tilavampaan residenssiin uuteen kanilaan ja pitävät siellä tupaantuliaiset vappuaattona. Tämän häkin kokoa voisin kommentoida vaikka näin: Lemmikkikanin omistajia varmasti järkyttää, että kani joutuu elämään koko elämänsä häkissä eikä ikinä pääse sen ulkopuolelle juoksentelemaan. Jos taas vertaa tavallisen semiammattilaisen rotukaninkasvattajan häkkeihin, tämä on palatsi.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa puolueettomaan tiedonvälitykseen kuuluu, että myös asianosaisten kanien mielipide pääsee julki. Haastattelin heitä lyhyesti, ja kun olin onnistunut selittämään, mitä pitävät sisällään käsitteet "kaninäyttely" ja "agilitykisat", he olivat yksimielisen huojentuneita siitä, etten sentään sellaiselle heitä aio altistaa. Kuulemma jo sulhasreissu oli erittäin stressaava, samoin matka lähifarmilta tänne (3 min. autossa, mutta häkistä häkkiin toki jonkin verran pidempi koettelemus). Ajatuskin toistuvista automatkoista ympäri Suomea pikku kuljetusbokseissa ja viikonlopuista ahdistavissa vieraissa ympäristöissä vieraiden kanien ympäröimänä ja ihmisten käpälöitävänä sai heidät aivan pois tolaltaan inhosta ja kauhusta. Lupasin, että heidän ei tarvitse enää milloinkaan poistua tästä pihasta, mistä he kiittivät minua erittäin painokkaasti.

Tältä he nyt sitten näyttävät. Valkoinen, jossa on ruskeita pilkkuja, ja ruskea, jossa on valkoisia pilkkuja. Siis näin maallikon silmään. Kani-ihmisten mielestä he luultavasti ovat luonnonkeltaisia vajaita viittakuvioita punavahvistuksella tai jotain.

Kuvakulma hieman vääristää sitä tosiseikkaa, että tuo valkoisempi on myös melko lailla pienempi. Olemme mahdollisesti saattaneet ruveta kutsumaan heitä nimillä Iso ja Pieni. Aikaisemmat emokanit on yleensä nimetty värin mukaan. On ollut Ruskee, Vaalee, Musta, Harmaa (joka oli sininen), Valkonen ja Punanen. No olihan meillä tosiaan myös Mörri ja Möykky, mutta he olivatkin puhdasverisiä ranskanluppia. Mörristä tuli näiden pupujen esiäiti. Pikkupaistikkaille yritämme kovasti olla antamatta nimiä, mutta aina se ei onnistu. Tämän vuoden poikasista saattaa emojen läikikkyyden ansiosta tulla keskenään sen verran erinäköisiä, että heidät pystyy tunnistamaan yksilöinä. Se on kasvuaikana hyvä juttu, mutta teurastusaikaan paha.

Ranskanluppasukujuuret näkyvät korvista. Pienen korvat ovat yleensä helikopteriasennossa, mutta tarvittaessa hän nostaa vasemman korvan pystyyn. Isolla on pystyssä oikea korva.

Luonteeltaan Iso on rauhallinen ja luottavainen. Pieni juoksentelee paljon, pelästyy helposti, menee piiloon ja antaa vaarahälytyksen rummuttamalla jalallaan. Hän on myös nirsompi ja hitaampi syömään kuin Iso.

Astutussyistä siskokset, jotka olivat siihen asti eläneet koko elämänsä yhdessä, joutuivat olemaan erossa puolitoista päivää. Pieni oli tässä ajassa unohtanut sisarensa tyystin, hermostui joutuessaan samaan asuntoon ventovieraan kanssa, ajoi välillä Isoa takaa ympäri häkkiä ja haukkasi kiinni saadessaan pyllystä niin että karvat vain pöllysivät. Pari päivää hän mahtaili ja alleviivasi omaa johtajuuttaan lähestymällä takaapäin, kun toinen maata pötkötti kaikessa rauhassa, ja pakottamalla (pyllystä puremisen uhalla) Ison väistämään kulkureitiltä. Nyt heillä on sisarelliset välit jälleen, Pieni on lopettanut uhoamisen ja tunkee Ison kylkeen nukkumaan. Juoksennellessaan ympäri häkkiä hän heittää jo välillä iloloikkaa. Se näyttää rodeopukittelulta ja ilmeisesti tosiaan liittyy sellaiseen kanin mielialaan, jota voimme tässä paremman termin puutteessa kutsua iloksi.

-------------------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan edesottamuksiamme, jenski83 ja Niisku!