tiistai 25. helmikuuta 2014

Viisi kysymystä -haaste

Nyt nämä viisi kysymystä ehtivät tänne asti. Kiitän Punaista Pihlajaa haasteesta. Haaste on sitäkin haastavampi, kun en harrasta sisustamista, en katso telkkaria enkä leivo.


1. Lempivärisi sisustuksessa?

Ennen minulla oli tämän värinen riepu. Tykkäsin siitä. Nyt se on jo hiutunut puhki.

Tällä hetkellä mennään niillä väreillä, jotka tässä talossa sattuivat olemaan, kun otimme sen haltuumme seitsemän ja puoli vuotta sitten. Osa pinnoista on revitty, mutta varsin vähän on rakennettu.

Luultavasti, jos sisustamiseen asti joskus päästään, väriskaalasta tulee tylsempi kuin kuvassa. Niin siinä käy.



2. Designesine / -huonekalu, joka ei ikinä tule meille

No esimerkiksi mikään Eero Aarnion suunnittelema esine tuskin tuntisi oloaan kotoisaksi täällä.














3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä?

Hahaa, turha luulla etten pystyisi vastaamaan tähän, vaikka kyyditinkin telkkarini kunnalliselle jätehuoltoasemalle seitsemän vuotta sitten, kun asuttuani tässä talossa mitään pahaa aavistamatta useita kuukausia huomasin, etteivät kanavat näkyneet täällä. Ystävälläni Lauralla on nimittäin telkkari! Olemme katsoneet tänä talvisydännä yhdessä Downton Abbeyn ihan alusta asti muutaman jakson pätkissä, lisäosat ja kaikki; nyt meillä on menossa neljäs tuotantokausi. Eikä sitten saa laittaa juonipaljastuksia kommenttilootaan!

Olen minä joskus kotikoneelta katsonut myös Avaraa luontoa silittäessäni, koska kirja ei pysy hyvin silityslaudalla (ks. aiempi postaukseni häsläyksestä luopuminen).

Olen siis viimeisten vuosien aikana katsonut jopa yhtä tv-ohjelmaa, jossa esiintyy ihmisiä. Asiantunteva valintani on selvä: Granthamin leskikreivitär Violet. (Kuva on varastettu.)

Vaippasakaalikin on varsin hurmaava, mutta sitä ei laskettane henkilöhahmoksi.


4. Suosikki leivonnassa?

Tämä tuotti ensin hieman päänvaivaa, koska en ole myöskään leiponut seitsemään ja puoleen vuoteen. Siis kyllähän minä muuten oi niin mielelläni, mutta kun ei nyt pysty kykenemään, voi voi. Ei ole uunia. Puuhellan uuni on oivallinen pataruokien ja paistien haudutteluun, mutta leivontalämpötiloihin se ei yllä.

Mutta eihän kysymyksessä todellakaan mainittu, että minun pitäisi itse leipoa! Valitsen siis suosikikseni Jari Pekanlehdon leipoman äärimmäisen möhnävän mutakakun, kuvassa tarjolla Vanhassa Navetassa Porvoossa.





5. Viisi blogisuosikkia

Tähän asti nämä kysymykset olivatkin aika helppoja, tai sitten olen vaan niin taitava vastaamaan kysymyksiin. Nyt pitää melkein miettiä. Justiinsa tällä hetkellä ne voisivat olla vaikka:

Puutarha ja nurkat
Varjoyrtin puutarha
Filosofian puutarhassa
Maalaisrealismia
Villa Valpuri
Talo.

Ei se sitä tarkoita kuitenkaan, että näiden loistavien bloggaajien tarvitsisi mitenkään tuntea olevansa velvoitettuja vastaamaan samoihin kysymyksiin. Osalle tämä haaste on jo nasahtanut toisesta suunnasta ja osalla nämä kysymykset eivät ehkä kuulu blogin keskeisimpään aihepiiriin. Vaikka ainahan on hauskaa saada ihmiset paljastamaan itsestään yllättäviä asioita. Mitäs jos sittenkin?

----------------------------------------

Tervetuloa lukijaksi, Villa Bohemian!

16 kommenttia:

  1. Nopeastihan vastaukset sitten kuitenkin tulivat! :) Mukava näitä on lukea - vaikka vähän ohi blogiaiheiden menisikin. Rispektit 7 vuoden telkkarittomuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kuule helppoa, kärryiltä putoaa tosi äkkiä ja sitten ei vois vähempää kiinnostaa.

      Poista
  2. Lempiväristä viis, mutta nuo ihanat harmaat karvakorvat loikomassa ovat kyllä ehdottomasti parasta.
    Enkä muuten tuollaista Aarnion istuinta huolisi minäkään. En vaikka ilmaiseksi saisin (tai ehkä ottaisin ja myisin sen jollekin hölmölle).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti karvakorvatkin ovat entiset samaten kuin loimi. Uudet ovat harkinnassa.

      Googlaapas se Aarnio niin kauhistut, se on disainannut muutakin! En sano etteikö olisi nerollista disainia, ei vaan sovi tänne.

      Poista
  3. Kiva haaste. Minäkin sain tuollaisen, mutta en ole vielä vastannut. Aarnio on aika kamala ja lokki valaisin on myös tuma. Se tuntuu olevan ihan must nykyisissä sisustusblogeissa, mutta se ja homeesta kertovat kirjaimet eivät ole mun juttu.
    Telkkarista olen luopunut jo kymmenen vuotta sitten, joten se osio jää vastaamatta, kun en noista ohjelmista tedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän haasteessa sanota, että tv-hahmojen pitää olla tältä vuosituhannelta!

      Minäkin olen ihmetellyt, kun home-sanalla yritetään myydä kodintekstiilejä ja jopa asunnonvälitystä. Ei houkuttele! Enkä vapaaehtoisesti kirjoita kotini seinälle, että tää on mun home.

      Poista
  4. Oi kiitos haasteesta, pitäistköhän hairahtua, vaikka olen kiertänyt näitä kaukaa :) Joo, ja mutakakku, omnom! Samoilla linjoilla mennään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole yleensä sortunut mihinkään ketjujuttuihin, mutta tämä oli sopivan lyhyt ja tarpeeksi asiantuntemukseni vierestä. Maalaisunelmia on nähty ihan tarpeeksi, maalaisrealismista saa hyödyllistä vaihtelua liian yhdenmukaiseen maailmankuvaan, niin että hairahdu pois!

      Poista
  5. Oi tervetulotoivotus! Kiitos! Minulla on synkkä salaisuus aiheesta möhnäävä mutakakku! Osallistuvana vanhempana tuota ääretöntä herkkua leivoin lapsen koulu tapahtumaan. Nyt ylijääneet herkkupalat huutavat nimeäni pakastimen lokeroista! Pakastimen ovi on jo tänäänkin käynyt useita kertoja möhnäävien pikku ihanuuksien sotkiessa sormeni ja käyden suuni kautta ikuisiksi kiloiksi vatsanseudulleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syö äkkiä pois, että lakkaavat huutamasta! Olen kuullut, että on epäterveellistä säilyttää herkkuja kotona.

      Poista
  6. Hihiiii :D Toi tuoli (?) on ihan selvästi jostain scifielokuvasta.

    Sullehan sopiva haaste osui. Tätä oli itseasissa mielenkiintoista lukea, koska jouduit vähän selittämään vastauksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä tulee huomaamattaan tilittäneeksi koko elämänsä vastatessaan johonkin triviaaleihin lempivärikysymyksiin ;)

      Poista
  7. Sain saman haasteen ja olipa vaikea...:)

    VastaaPoista
  8. Vai että kysymyksiä, onpas uteliasta, miä meinasin kyllä heti siulle vastailla, mutta, mutta tuo äiskä ei muka kerkee, muka kiireitä jne . Jäämme kaikki elämään jännityksessä, josko tuo joskus naputtelisi vastaukseni, miä en saa koskee näppäimiin kun menee muka karva koneeseen. Merkillistä, pöh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Myrtti, vastauksesta! Kyllä minä nyt jaksan odottaa kun tiedän että olet jo miettinyt näitä kysymyksiä, älä suotta hoputa äiskää.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...