Millaistahan olisi, jos joku koko ajan yrittäisi syödä minut?
Pihalinnut joutuvat olemaan lakkaamatta varuillaan. Nokkaisevat pari kertaa, sitten katselevat tarkkaan joka suuntaan ennen kuin jatkavat syömistä. Maassa aterioiva keltasirkkuparvi pyrähtää vähän väliä tiheän oksiston suojaan, sitten yksi kerrallaan takaisin ruokailemaan. Ja ihan syystä! Näen lähes päivittäin haukan syöksyvän kanadantuijaan, johon linnut yrittävät piiloutua. Todennäköisesti se siis käy montakin kertaa päivässä. Tai ehkä haukkoja on useampia? Ihan kuin ne olisivat eri näköisiä eri kerroilla. Ne vain vilahtavat kovin nopeasti ohi, mikä lienee niiden tarkoituskin. Sitten juuri kun olen keksinyt, mille oksalle haukka jäi kytikselle, se hyppää taas ilmaan ja häipyy.
Puuhkeahäntäinen ja suuruudenhullu kissa vaani fasaaneja eilen. Kana lensi kirsikkapuuhun turvaan, kissa hyppäsi valtavalla loikalla perässä. Kana tietysti pyrähti peltoon, ja kissalla kesti hyvän aikaa, ennen kuin pääsi alas. Kissa kun ei ymmärrä tulla takaperin puusta, vaan yrittää pää edellä, eikä silloin kynsien ote pidä. Sitä konstia ei osaa kuin oselotti. Se tiemmä kääntää tassunsa ihan nurinnarin ja pysyy puunrungolla pää alaspäin. Kotikissasta ei ole tähän.
Sitten kissa jolkotteli puuliiterille välittämättä rahtuakaan fasaanikukko Kevätmielestä, joka pysytteli aloillaan keskellä pihaa, tarkkaili kissan etenemistä ja huuteli varoituksia. Kissa sujahti liiterin alle. Miten mahtoi käydä myyrien ja hiirien? Ulkorakennusten alusissa metsästää myös tärppä. Ei ole helppoa pikku saaliseläimen elämä.
Muistaakseni meidän ihmistenkin piti jatkuvasti tarkkailla ympäristöä vielä 50 000 vuotta sitten.
Alla olevat kuvat ovat kaikki arkistojeni kätköistä. En ole juuri nyt saanut näinkään hyvin pihamaan petoja ikuistettua. Kanahaukka ja varpushaukka on räpsäisty keittiön ikkunasta ja kissa ovimatolta. Tärpästä en ole onnistunut kuvaamaan kuin jäljet lumessa, vaikka olen joskus sen nähnyt puikkimassa siellä täällä. Pihan poikki kulkevan ketun olen saanut kuvattua, mutta koska sillä ei ollut saalista, kuva ei kuulu tähän sarjaan.
Huvittuneena seurailen täällä kans kun pikkulinnut aterioivat tuolla lintulaudalla,ni vilikuilevat ja pälyilevät ympäriinsä syödessä,jottei vaan saalistajia näy lähimain,ovat tosi varuillaan kokoajan,voi pieniä:(,kova elämä on niilläkin...Oih oispa nuo linnut täälläkin näkyvissä,ois kuvattavaa kylliksi,hyvin kuvattua matskua kanahaukasta ja varpushaukasta (Y).
VastaaPoistaOlisi se varmaan aika stressaavaa elämää, onneksi en ole pikkulintu.
PoistaNiinhän se luonnossa menee: syö tai tule syödyksi.
VastaaPoistaMinut olisi kyllä syöty jo lapsena, jos vielä elettäisiin Afrikan savanneilla. Ellei puussa olisi kasvanut sopivia rillejä. Mutta nyt tällaiset likinäköiset ja muuten vialliset ihmiset riekkuvat valtoimenaan, kun luonnonvalinta ei enää karsi meitä.
PoistaSaaliseläimillä on kyllä pakko olla parempi stressihormoninsietokyky kuin ihmisellä, me varmaan kuoltaisiin sangen pian tuollaiseen (tai sitten joko totuttaisiin tai oireiltaisiin kuten ihmiset sota- tai muissa kriisitilanteissa).
VastaaPoistaKuolevatkohan saaliseläimet usein stressiin? Ja olivatko alkuihmiset ärtyisiä ja hakkasivat toisiaan karahkalla päähän, kun oli paineita? Meillä on aika helppoa.
Poista