Siemenet

pastakone

Eräs ystäväni on sairastunut kylvökuumeeseen. Tartunta on vähintäänkin keskivakava. Siemenpusseja lojuu kaikilla tasoilla, ikkunalaudat ovat kylvöastioiden peitossa ja tyynyn vierellä on läjä ruttuisia siemenkuvastoja, joissa on tuherruksia, alle- ja yliviivauksia ja ympyröintejä.  Ehkä kuitenkin on jokin tuiki tärkeä kasvi jäänyt hankkimatta? Yksi sun toinen näyttää saaneen saman pöpön. Ilmeisesti maassamme on nykyisten ilmasto-olojen vallitessa odotettavissa lähiviikkoina varsinainen epidemia.

Ja onhan jo aikakin. Alakerran isäntä siteerasi aamulla ulkomuistista Kustaa Vilkunan Ajantietoa: "Helmikuun ensimmäisestä suojakelistä ei mene kuin oliko se kymmenen tai kaksitoista viikkoa niin voi jo kylvää kauran tai jonkun ohran. Vehnän? Tai jotain."

6.2.

14.2.

Verraton Karel Capek kirjoittaa siemenistä näin (jouduin käyttämään viimeisetkin itsehillintäni rippuset rajatakseni lainauksen näinkin lyhyeksi, koska mieleni teki kopioida tähän koko luku sanasta sanaan):

Siemenistä jotkin muistuttavat nuuskaa, toiset vaaleita saivareita tai kiiltäviä ja mustanruskeita jalattomia kirppuja; muutamat ovat litteitä kuin lantti, toiset täyteläisen pyöreitä tai ohuita kuin neulaset, siivekkäitä, piikkisiä, nukkaisia, paljaita ja karvaisia; isoja kuin torakka ja pieniä kuin pölyhiukkanen. Voin todistaa, että jokainen laji on erilainen ja eriskummallinen: elämä on monimutkaista. Tästä isosta töyhtöhärvelistä on määrä kasvaa matala ja kuiva takiainen, kun taas tuosta keltaisesta saivaresta versoo kuulemma paksu, valtava mehilehti. Mitä voin tehdä? En usko tuommoisia. 

Hyvä, joko kylvitte? Panitteko kukkaruukut haaleaan veteen ja peitittekö ne lasilla? Suojasitteko ikkunat auringolta ja suljitteko ne, jotta huoneeseen syntyisi kasvihuoneen 40-asteinen lämpötila? Siis hyvä, nyt alkaa jokaisen idättäjän suuri ja kuumeinen tehtävä: odottelu. Hikisenä, ilman takkia, ilman liivejä ja henkeään pidätellen odottelija kumartuu kukkaruukkujensa ylle ja kiskoo mullasta silmillään ituja, joita pitäisi versoa.

Ensimmäisenä päivänä ei synny mitään; odottelija pyörii yöllä vuoteessaan aamua odotellen. 

Toisena päivänä salaperäiseen multaan ilmaantuu homehaituva. Odottelija ilahtuu, että siinä on ensimmäinen elämän merkki.

Kolmantena päivänä nousee pitkän valkoisen jalan varassa jokin, joka kasvaa kuin hullu. Odottelija riemuitsee miltei ääneen, että nyt se alkoi, ja vaalii ensimmäistä tainta kuin silmäteräänsä.

Neljäntenä päivänä, kun tuo itu on venähtänyt jo mahdottomiin, herää odottelijassa huoli, että se onkin varmaan rikkaruoho. Pian käy ilmi, että hänen pelkonsa ei ole perusteeton. Ensimmäinen kukkaruukkuun kasvava pitkä rihma on aina rikkaruoho. Se lienee kai luonnon laki.

No, joskus kahdeksantena päivänä tai vielä myöhemmin multa jonain salaperäisenä ja kontrolloimattomana hetkenä (kukaan ei ole koskaan päässyt näkemään sitä) aivan yllättäen avautuu hiljaa ja 

Valitettavasti Teosto vai oliko se Kopiosto puuttui nyt peliin ja esti armottomalla mahtikäskyllään pidemmät lainaukset. Juu juu, soittivat juuri äsken. Lue itse loput kirjasta: Karel Capek: Puutarhurin vuosi.

--------------------------------------

Tervetuloa porukkaan, Pömpeli! Kiva, kun ehdit käydä täällä, vaikka teillä on nyt niin jännät ajat meneillään!