Tavoittelen yksinkertaisuutta myös tekemisessä. Haluan luopua turhasta häsläyksestä.
Onhan toki hienoa, että ihminen pystyy samaan aikaan keskustelemaan lasten kasvatuksesta, kasvattamaan lapsiaan, kuuntelemaan musiikkia, surffaamaan netissä ja ajamaan autoa. Lopputulos ei kuitenkaan välttämättä ole paras mahdollinen.
Töissä huomaan monesti yrittäväni tehdä useampaa asiaa ja jopa kuunnella useampaa ihmistä samalla kertaa. Sehän ei onnistu, päässä vain alkaa surista ja tulee tunne, että joka paikkaan pitäisi juosta.
Kun tulen kotiin, en avaa yhtäkään mölytoosaa. En katso telkkaria, en kuuntele radiota eikä korvistani roiku johtoja. Silti elämässäni on kotonakin yksinkertaistamisen varaa. Onko esimerkiksi pakko lukea koko ajan jotain? Maistaisinko aamiaiseni paremmin, jos ajattelisin, mitä syön? Näkisinkö ympärilleni, jos en olisi hautautunut aamun lehteen, tai laiskuuden jälleen kerran yllätettyä eiliseen lehteen, edellisen viikon tv-liitteeseen tai muropaketin kylkeen painettuihin jännittäviin ja ihmeellisiin teksteihin? No joo, ehkä tässä tapauksessa lukeminen on hyväkin valinta. Muutenhan tulisi katseltua ympärilleen keskeneräisessä remonttityömaakeittiössä. Kyllä sanomalehden kansanmurhat ja korruptioskandaalit sittenkin aloittavat päivän mukavammin. Mutta ymmärrät, mitä tarkoitan. Noin periaatteessa.
Yksinkertaisen elämäntavan valitseminen tarkoittaa sitä, että menen päivän aikana harvempiin paikkoihin kuin ennen, näen vähemmän, jotta voin nähdä enemmän, teen vähemmän, jotta voin tehdä enemmän, hankin vähemmän tavaraa, jotta voin saada enemmän.
Jon Kabat-Zinn: Olet jo perillä
Ei tämä tietenkään sitä tarkoita, että lukisin vähemmän blogeja! Tai päivittäisin harvemmin! Omituinen ajatus, mistä se nyt tuli? Eihän se liity tähän aiheeseen mitenkään.
--------------------------------------
Olet hyvin tervetullut seuraamaan tätä blogia, Elina!
You are very welcome to follow this blog, HARRY GOAZ!
Vietä petipäivä. Aamukusen jälkeen takas viellä lämpöseen petiin mietiskeleen ja haaveileen. Kokeile kuin kauan pystyt siellä oleen. Ilman mitää, kuten kirja, lehti, läppäri, tapletti, puhelin ym ym.
VastaaPoistaHelppohan se on viihtyä, jos on koko eläintarha mukana siellä pedissä! Ellei ne ala vaatia jotain palveluita.
PoistaMutta saako olla kynä ja paperi sängyn vieressä, kun kuitenkin tulee kohta joku hyvä idea, joka pitää saada muistiin?
Tässä hommassa kynä ja paperi on ehdottomasti tarpeen, just siks sitä petipäivää vietetää. Kuinkas kaukana sä oot musta, voisin pedistäni jonku lämmittimen kenties lainata sulle. :D
PoistaLämmittimenähän minulla on se verraton kuumavesipullo, mutta elukoista saattaa olla enemmän viihdykettä. Pitää kai ruveta niitä keräilemään, jos tulee vaikka useampikin petipäivä vietettyä. Ehkä niitä saisi täältä lähempääkin. Vaikka ei noin hyviä tietenkään.
VastaaPoistaKenet sä haluisit kuumavesipulloas tuuraamaa?
PoistaSä älysit aika äkkii petipäivän syvimmän tarkotuksen. 10 pinnaa ja papukaijamerkki!
Parasta on aamu on, kun on mies lähtenyt työhuoneelleen ja istun keittiön pöydän ääressä. Juon aamukahvia, paahdan leipää ja samalla luen aivan rauhassa Aamulehden. Ei ole kiireminnekään.
VastaaPoistaPetipäiviä en vietä koskaan. Nousen mielummin ylös ja nautin rauhasta vaikkapa yhdessä monista meidän talon lukupaikoista. Minulle lukeminen on sitä oloa, josa ei ole kiire. Se ikäänkuin ei ole tekemistä vaan olemista :-)
Minulla on ihanat muistot eräästä kesäpäivästä, kun alakerran isäntä oli reissussa ja hallinnoin yksin koko kartanoa. Olin saanut kauan odottamani kirjan ja hakenut varhain aamulla torilta ison pussillisen herneitä. Vietin päivän nautiskellen: tapaamatta ketään, lukien kirjaani milloin missäkin paikassa sisällä ja ulkona. Parhaat hetket, ja ne jotka jäivät mieleen, olivat kuitenkin ne, jolloin nostin katseeni kirjasta, näin missä olin ja ehkä jopa ajattelin ajatuksen.
PoistaRauhoittuminen lisää myös luovuutta. Havaitsee pieniä yksityiskohtia, pohtii, oivaltaa...
VastaaPoistaTotta. Nousenkin pois koneelta ja menen katselemaan ulos ikkunasta. Ajatukset lähtevät liikkeelle myös, jos tekee jotain yksinkertaista työtä käsillään tai vaikka kävelee.
PoistaToi on niin totta! Häsläyksestä luopuminen kannattaa, ehdottomasti. Tarpeellisen ja tarpeettoman jäljille pääsee yksinkertaisesti havainnoimalla päivittäisiä tapojaan. (itse olen jo vähän vähentänyt myös blogienkin lukemista.. pitää välttää addiktioita :)
VastaaPoista"Yksinkertaistamisen tarkoitus on vapauttaa tilaa, aikaa ja voimavaroja sille, mitä pidät elämässäsi tärkeänä. Yksinkertaistaminen on muun muassa rajojen asettamista, olennaisen erottamista epäolennaisesta, keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan, tilan tekemistä. Yksinkertaistamisen ei tarvitse tarkoittaa pyrkimystä minimalismiin, eikä se ole luopumista luopumisen vuoksi." - Sandy Talarmo
Voisikin hieman havainnoida tapojaan ja vaikka merkitä muistiin, paljonko aikaa päivästä käyttää mihinkin asiaan. Tulokset saattavat olla järkytys. *jatkaa pehvallaan istumista koneen ääressä*
PoistaViisaita sanoja! :)
VastaaPoistaKoska tuollaisten rauhallisten hetkien varmistaminen on vaikeaa, olen yrittänyt ujuttaa pieniä tietoisuushetkiä arkisiin puuhiin tai siirtymiin. Esim. tylsän suoran kävely tai pyöräily, bussin odottaminen, bussissa istuminen, perunoiden kuoriminen yms. voi parhaimmillaan olla rentouttavaa, jos siitä onnistuu tekemään jonkinlaisen zen/mindfulness-harjoituksen. Ei se tietenkään aina onnistu, mutta parhaimmillaan minikatkokin auttaa siihen, ettei tarvitse kettuuntua niin kauheasti, ja sen jälkeen askareet ja velvollisuudet sujuvat kevyemmin kuin ennen. Kun sellainen onnistuu, ihmettelee suuresti, miksei sitä tee useamminkin, niin stressi ei pääsisi kumuloitumaan, mutta sitten taas on hurahtanut viikko tai kaksi, kun ei ole yhtään muistanut, että noinkin voisi tehdä. Ja pitäisi tehdä juuri silloin, kun on kovin kiire ja sählinki.
Niinhän se on. Silloin on hyvä, jos kaveri muistuttaa. Kun oikein stressaan tai kiehun raivosta, alakerran isäntä sanoo rauhoittavalla äänellä: "välihengitys!" Se 20 sekuntin pysähtyminen auttaa ihmeesti!
PoistaMä en koskaan yksin kotona ollessani katso telkkaria tai kuuntele radioo. Ne pilais mun rauhan ja oman itseni kanssa olon äkkiä. Sen sijaan netissä tulee notkuttua helposti muutama tunti, mutta toisaalta, on tämä edes hiljaista. Muutoinkin mä kannatan olemista vain, vaikka musta on ihanaa esim lukea kirjaa tai lehteä hitaasti teen seurana. Olin pitkään sitä mieltä, että esim. kameralla kuvaaminen pilaa hetken ja kun muut jossain vaikka reissussa tai hienossa paikassa/hetkessä kuvasi, mä annoin mokomalle touhulle piut paut ja keskityin hetkeen ja olin sitä mieltä, että en pilaa hetken kokemista kuvaamalla ja että olemalla itse läsnä hetkessä ilman kuvien näppäämistä, tallennan hetken omaan muistiinikin tehokkaammin. Tällä ihanalla filosofialla menin monta vuotta ja olin kovin tyytyväinen. Mutta sitten rupesin bloggaamaan ja blogia varten olenkin aina kuvaamassa kaikenlaista.... Toivon kuitenkin pystyväni siihen, että eka muutamat kuvat ja sitten sitä fiilistelyä ja hetkessä elämistä.
VastaaPoistaMinäkin olen ajatellut tuota, kuinka kamera tulee kuvaajan ja kohteen väliin. Ja kuinka sitten jälkeenpäin muistaa vain sen valokuvan. Täytyy tosiaan laittaa kamera välillä pois ja olla itse läsnä tilanteessa. Ja voisihan tässä koneella ollessakin toisinaan muistaa, missä oikeasti onkaan.
PoistaTurhasta häsläyksestä luopuminen ei muuten ole ihan helppoa…
VastaaPoistaK
abat-Zinnin "Olet jo perillä" on kirja, joka muutti elämäni. Luin sen, sitten huomasin jo makaavani helsinkiläisen mindfulness-studion lattialla ja ihmettelemässä, miten olen sinne oikein joutunut. Kerran kuussa matkustin junalla Oulusta Helsinkiin makaamaan hiljaa lattialle. Ja sitten lopulta muutin maalle Norjaan. Noin lyhyesti - tapahtui siinä vähän muutakin välillä. Mutta tuosta kirjasta se alkoi. Se on niitä kohtia elämässä, josta voi sanoa, että jotain tärkeää alkoi juuri silloin.
Jotain olen oppinut, aika paljon on vielä oppimista. Nytkin kirjoitan tätä ja laitan ruokaa samaan aikaan ja sipulit paloi just pannulle :D.
Hyvä kirja kuitenkin. Niin hyvä, että ostin just uuden sen ensimmäisen tilalle - ystävän kissa kun pissasi sen päälle. Mutta kissat ei moista tarvitsekaan. Kun tein aikoinaan kehomeditaatiota, Ines-kissani tuli aina viereeni selälleen makaamaan ihan kuin näyttääkseen, että katsos näin. Ollaan vain tässä, muuta ei tarvitse. Ei juuri nyt. Se on niin helppoa, kun sen osaa. Ja pointtihan on siinä, että hyväksyy senkin, vaikka ei vielä osaa. Päästää irti siitä tarpeestaan osata, koska on jo perillä :).
Kissoilla on meille paljon opetettavaa! Meditoinnista, tietoisesta läsnäolosta ja muustakin.
Poista