keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Rahankeräys ohjusten ostamiseksi poikii miljoonia

Suomen kansa on yhteisvastuullisesti kerännyt rahaa käytettyjen, peruskunnostettujen Stinger-ohjusten ostamiseksi Yhdysvalloista. Keräys on saanut suomalaiset avaamaan rahapussien nyörejään poikkeuksellisen laajasti. Koossa on jo 21 miljoonaa euroa, keräystavoitteesta puuttuu enää 9 miljoonaa. Valtio maksaa 90 miljoonan ohjuspaketista leijonanosan.

Ohjushankinnan tukikeräyksen mukaan lahjoittajia on ollut kymmeniätuhansia. Sadantuhannen lahjoituksen määrä voi mennä rikki, uumoilee puolustusministeri Carl Haglund (r).
"Keskimäärin lahjoituksia tulee kympin molemmin puolin. Suuri osa on 10–20 euroa, mutta summat lähtevät liikkeelle aina parista eurosta alkaen", Haglund laskee.
Tyypillistä lahjoittajaa hän ei lähde lokeroimaan. Rahaa on tullut kaikenikäisiltä kautta maan, eikä ohjusten sijoittuminen Helsinkiin ole heikentänyt tukihaluja.
"Ihmiset, joilla on itsellään mielessä sopiva kohde ohjusiskulle, ymmärtävät, että kyseessä on valtakunnallinen kampanja."
Stinger-ohjus, kuva: Cherry Point / Flickr

Eikun seis, hups, liimasin näköjään tähän kaksi uutista päällekkäin. Mitä se Blogger sekoilee! Nämä jotenkin limittyivät, enkä saa niitä erilleen.

Lienee parasta, että luet näistä linkeistä itse alkuperäiset uutiset rahankeräyksestä lastensairaalalle ja Suomen ohjusostoista. Kun en minä nyt jostain syystä saa niitä tässä näkymään niin kuin pitäisi.

Ihmiset siis kokoavat roposiaan räntäsateisilla parkkipaikoilla lastensairaalan hyväksi. Kun ei valtioparalla ole siihen varaa. Ja pakko se on saada, kun vanha lastenklinikka on liian pieni, kamat 40-luvulta ja lisäksi se hajoaa käsiin! Keräystavoite on 30 miljoonaa, ja nyt kun vähän päälle vuosi on raadettu asian eteen, on jo 21 miljoonaa saatu raavituksi kokoon. Eikös olekin hyvä uutinen! Ehkä jo lähivuosina päästään aloittamaan rakennustyöt.

kuva: Boston Public Library / Flickr

Ohjusostoihin ei tarvinnut kerätä kolehtia. Puolustusministeri Haglund kertoi 90 miljoonan ostosta ensimmäiseksi Yhdysvaltain puolustusministerille. Medialle hän ilmoitti aikovansa allekirjoittaa päätöksen muutaman seuraavan päivän aikana. Koska ostos oli noinkin suuri, se piti vielä hyväksyttää hallituksen rahavaliokunnalla - sitten seuraavalla viikolla.

Ei, Blogger ei nyt sekoittanut tapahtumien järjestystä. Tässä järjestyksessä kaupat todellakin etenivät.

Haglundin mukaan ohjukset saatiin erittäin edullisesti, ja yleensä se, että Yhdysvallat suostuu myymään meille käytettyjä ylijäämäaseitaan, kertoo syvästä luottamuksesta ja tekee meidät hyvin onnellisiksi.

Tämä 90 miljoonaa oli sattunut jäämään Puolustusministeriön pussinpohjalle aiemmin samassa kuussa ostettujen sadan taistelupanssarivaunun jäljiltä. Nekin olivat niin yllättävän halpoja. Ostettiin sitten vähän näitä Stingereitä, ne ovat hyviä, ja katsotaan mitä muuta vielä ostetaankaan. Suomen valtio ei ole köyhä eikä kipeä!

kuva: The U.S.Army / Flickr

Sovitaanko, että ensi kerralla kerätään oikeasti kolehti aseostoihin ja valtio maksaa viivyttelemättä pussistaan tarpeelliset sairaalat, vanhainkodit, parantolat, tukiasunnot, hoivayksiköt ja mitä heitä onkaan. Kun sitä rahaa nyt näyttää riittävän. Kiitos.


kuva: The U.S.Army / Flickr


16 kommenttia:

  1. Tätä mä oon aina sanonut! Vaikka onkin sinänsä hienoa, että ihmiset kerää rahaa, että saatais uusi lastensairaala, mutta onhan tämä systeemi ihan täysin mätä, että monivuotisen lastensairaalaprojektin KÄYNNISTÄMISEKSI tarvii ensin yksityisten kerätä kymmeniä miljoonia, jotta valtio sitten joskus maksaa loput. Kun samaan aikaan kuitenkin ostellaan ties mitä humppaa ja hömppää ja nyt näitä aseitakin vielä. Kyllä pitäs olla pikkasen järkevämpi arvojärjestys tässä maassa. Minä maksan hitosti veroja ja niitä olis paljon mukavampi maksaa, jos rahoja käytettäisiin edes jossain määrin moraalisesti. Sairaalat ja terveydenhoito yleensäkin olis ihan aihe numero yks. Niin ja se Guggenheimikin vielä. Se sitten vasta ottaa kupoliin. Kun olis tässä nyt kai vähän tärkeämpiäkin prioriteetteja, jos sitä rahaa kerran tosiaankin tuntuu olevan, kun voi ostaa aseita ja halutaan pystyttää joku guggenheim. Voihan %&/()

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se tietysti niinkin, että jos kansalta halutaan kerätä enemmän rahaa korottamatta veroja, lastensairaalalla se onnistuu. Ohjuskaupoilla tai alkoholistien asuntolalla tuskin saisi yhtä paljon lahjoituksia.

      Poista
  2. Niinpä. Näin voitaisiin sopia. Poliittinen päätöksentekojärjestelmä on niin jämähtänyt momentteihinsa, asioita ei "voi" rinnastaa toisiinsa. Jotain siinä on vaan pahasti pielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niitä bujetintekovaiheessa koitetaan rinnastaa, mutta sitten kun jokainen on pottinsa saanut, siitä pidetään kiinni myös. Mikä olisi parempi systeemi? En luota kansanäänestykseenkään budjetinteossa, kansa voi äänestää väärin.

      Poista
  3. Taidan edustaa nyt muista poikkeavaa näkökulmaa. Maanpuolustus on jollakin tavalla järjestettävä. Eri asia sitten on, voisiko sen paremmin hoitaa ammattiarmeijalla ja Nato-jäsenyydellä. Niitä kumpaankin suurin osa suomalaisista kuitenkin vastustaa.

    Lastensairaalakeräyksen taustalla ( tarvittavien uusien tilojen lisäksi )on myös se, että lapsille on helppo kerätä rahaa, ihmiset avaavat kukkaronnyörinsä ja asia saa paljon myönteistä julkisuutta.

    Mm. Hesarin yleisönosastolla ja Iltalehden jutuissa on ollut poikkeavia näkemyksiä uuden lastensairaan rakentamisen tarpeesta juuri nyt. Käsittäkseni uusi lastensairaala olisi joka tapauksessa rakennettu/korjattu julkisin varoin muutaman vuoden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi maanpuolustus on järjestettävä? Ei meillä kuitenkaan voi koskaan olla mitään mahdollisuutta naapuria vastaan, ja sen ymmärtää helposti kun katsoo karttaa. Aina kun on sodittu, on hävitty, vaikka kuinka uljaasti olisi yritetty. Onhan armeija yksi tapa pitää pienen kansan itsetuntoa yllä, mutta aika kallis siihen tarkoitukseen.

      Poista
  4. Senkin kiittämätön lurjus! Haglund on puurtanut monia unettomia öitä saadakseen meille kaikille yhteiseen käyttöön halpoja ohjuksia, ja sitten vielä kitistään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ruikuttaminen on keskeisintä osaamisaluettani.

      Poista
  5. Oli pakko jakaa tekstisi fb:ssa, koska lähestymistapasi asiaan oli häkellyttävä ja kun siitä selvisi, seuraava tunne lähenteli ärtymystä johtuen maailman asioiden epäsuhdasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggerin syytä kaikki!

      Kaikkien muiden budjetinkohtien päähän lyöminen lastensairaalalla ei sinänsä ole kovin originellia. Taidan olla noin viides miljoonas suomalainen, joka ryhtyy siihen. Tuo kansalaiskeräys suorastaan kerjää sitä. Ehkä se on suunniteltukin niin.

      Poista
  6. Ei mulla oikein mitään järkevää sanottavaa sun hyvään kirjoitukseen ole, mutta korjaukseski, että lastensairaalan kamat, ei ole 40- luvulta vaan erittäin korkeaa tasoa (jos siis kamoilla laitteita tarkoitetaan), puitteet on huonot ja ahtaat (ja jatkuvan korjauksen alla, mikä pienentää tiloja entisestään). Enkä ole ollenkaan varma onko se lastensairaalakaan kiireellisin, esim. Töölön sairaala on museo, ja kun siellä ensimmäisen kerran kävin, luulin että olin tullut Venäjälle, enkä yhteen suomen huippusairaaloista.
    Ja maanpuolustuksesta sen verran että hyvä jos ovat halvalla saaneet, melko monta muuta turhaa asiaa on, jotka voitais laittaa täkeysjärjestyksessä vasta turvallisuuden ja terveyden jälkeen. Jos en rakastaisi liikaa tätä neljää vuoden aikaa ja omaa maakuntaani, olisin varmaan aikapäiviä sitten muuttanut vaikka Saksaan, ei ole hyvin enää asiat täällä Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa, 40-luvulta ovat tilat eivätkä kamat.

      Töölön sairaalaan olen minäkin päässyt jonkun kerran, ja ensimmäinen tunne oli, että olen joutunut aikamatkalle menneisyyteen. Onhan sielläkin uusia laitteita ja erittäin ajantasaista henkilökuntaa, mutta itse paikka oli järkytys.

      Ohjusten ostelu ei lisää Suomen turvallisuutta, mutta ehkä turvallisuuden tunnetta? Onhan sekin jotain, vaikka kalliiksi se kyllä tulee! Kilpavarusteluun naapurin kanssa emme kuitenkaan pysty nyt eikä koskaan, ainakaan näillä vanhanaikaisilla sotaleluilla.

      Poista
  7. Lukemisesta tuli hieman kaksinainen olo. Minusta kirjoituksesi on hyvä ja antaa ajattelemisen aihetta. Puolustusvoimiin en kamalasti ota kantaa, koska useampi sukupolvi suvussani on saanut elantonsa sitä kautta ja minäkin ensimmäiset kaksikymmentä vuotta. Silti, vastoin suvun tahtoa, uskallan jo tällä iällä kyseenalaistaa koko jutun tarpeellisuuden ja pistää sairaalan edelle. En kyseenalaista entisten sukupolvien työtä, mutta tämän pysähtyneen systeemin kylläkin. Jos kaikki muu muuttuu ja muutetaan, niin miksei tätäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat sellaisia juttuja, joita meidän jostain syystä on vaikea kyseenalaistaa. Sinähän olet päässyt pitkälle! Tuo viimeinen virkkeesi on monille liikaa. Allekirjoitan sen täysin!

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...