sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Hämärissä

Mietin, miksi en ole päivittänyt blogia samaan tahtiin kuin kesemmällä. Tulin siihen tulokseen, että se johtuu valokuvista. Ja pohjimmiltaan valosta. Tai näiden puutteesta.

Tämä taitaa olla aika valokuvavetoinen blogi. Joskus mennään oikeasti kuva edellä, välillä taas tulee joku ajatuksenpoikanenkin mieleen, mutta ei siitä tule kirjoitettua, ellei löydy kuvitusta.

Nythän on ollut jo melko hämärää iltaisin töiden jälkeen. Kun lähtee kävelylenkille pikkupokkarinsa kanssa, vaikka ihan heti kotiin päästyä lähtisi, siis ihan syömättä, mikä sinänsä jo tuntuu mahdottomalta ajatukselta, ei siltikään saa kovin kummoisia kuvia enää.


Valoa on silti, en sitä sano, on hienoakin valoa. Meilläpäin ei tule oikeaa kaamosta ensinkään. Olenkin päättänyt julistaa henkilökohtaiseksi kaamoksekseni sen ajanjakson, jolloin täytyy töihin lähteä pilkkopimeässä. Pilkkopimeä taas määritellään ajaksi, jolloin ei päivänvalon avulla erota metsää taivaasta. Tähtien ja kuun valoa saatikka keinovaloa ei lasketa.

Vielä ei minulle ole kaamosaika koittanut.

Päinvastoin, kun aamusella ihastelen, kuinka hienosti taivas vaalenee ja kuinka selvästi erotan puidenlatvat taivasta vasten, ajattelen niitä kevättalven aamuja, jolloin tällainen valaistus on ensimmäinen merkki keväästä. Kohta tulee se säkkipimeä, ja sen jälkeen kun on taas uudestaan näin valoisaa, sitä aivan riemastuu. Talven valta murtuu, valo voittaa! Sen huomaa siitä, kun on näin runsaasti valoa kuin nytkin on, sitten helmikuun lopulla. Että kyllä tällainen valon määrä on hieno asia!

Valokuvia ei sittenkään tule niin kovasti otettua. Tai saattaa käydä niinkin, että vaikka olisi ajatus ja kuvakin valmiina, ei kuitenkaan ehdi tai jaksa kirjoittaa. Olen tullut tulokseen, ettei minulla ole siihen pienintäkään velvollisuutta. Kirjoitan, kun huvittaa! Eikä edes ole pakollista lyödä joka kuussa edellistä blogin kävijäennätystä!

Mahdanko olla sellainen paljonpuhuttu tunnollinen suorittaja? Joka tapauksessa tuntuu hauskalta hellittää omien odotustensa korsetinnyörejä ja vetää henkeä.


Kävelylenkillä näin metsikössä katedraalinikkunan. Näetkö sinä sen?

Juuri tässä ja nyt päätin vapauttaa itseni myös valokuva-arvostelijan korsetista. Olin, pösilö, aikeissa laittaa tähän terävän kuvan, vaikka tykkään enemmän epätarkasta:



Kun katson vasta käännettyä savista peltomaata täällä Salpausselkien eteläpuolella, se näyttää minusta usein aivan mutakakulta. Johtuneeko siitä, että tähän vuodenaikaan suklaa on muutenkin usein mielessä, vai nousseeko muistin vasemmasta takanurkasta mielikuva siitä, mitä käveleville puille tarjottiin ruuaksi Narnian juhlissa, lapsuudessani. Ensimmäinen ruokalaji oli juuri tätä:

"They began with a rich brown loam that looked almost exactly like chocolate..."

Tyytyväistä marraskuuta!

--------------------------------------------

Tervetuloa tämän blogin lukijoiden älykkääseen ja kauniiseen joukkoon, Enne!

13 kommenttia:

  1. Ihana taivas tuossa ensimmäisessä kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Ihan siksi piti kaivaa kamera esiin, vaikka valo ei muuten riittänytkään.

      Poista
  2. En minä ainakaan kuvaa edes puolta siitä, mitä valoisaan aikaan. Ja kyllähän se heti vaikuttaa blogipäivityksiin. Ajattelen sen niin, että lukijatkin on vaan tyytyväisiä, kun saavat välillä hengähtää, jos päivittelen vähän rauhallisemmassa tahdissa :)

    Kauniit kuvat valonpuutteesta huolimatta, muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Hämärissä näkee kaikkea kaunista, mitä ei enää pysty (valo)kuvaamaan. Mutta kaikkea ei voi eikä tarvitse jakaa, joistain asioista voi iloita ihan itse tykönään.

      Poista
  3. Kiitokset! Mielenkiintoista pohdintaa, usein sitä on helposti itse itsensä pahin kriitikko. Ja se kriitikko on hyvä lomauttaa aina välillä. Katedraalin ikkuna löytyi kun tarpeeksi katsoi, ja epätarkka ei ole epätarkka, vaan kaunis, unenomainen! Alkoi myös tekemään mieli mutakakkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastakäännetty pelto on vielä pahempi, kun siinä näkyy auranjäljissä se leikkauspintakin, tiedäthän, se tumma ja melkein valuva...

      Poista
  4. Kauniita kuvia, pidän erityisesti tuosta koivikosta. Näinhän se on valokuvaajalla nyt hitaampi tahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kai se on niin. Silmä erottaa, mutta kamera ei. Sitten pitää katsella vaan.

      Poista
  5. Epäterävä koivikko on peräti taiteellinen! Siinä on jotain maalauksellista... ja koivujen kääntyminen vinoon oikealle mennessä tuo siihen ikäänkuin liikettä. Yhtä laillahan valokuvallakin voidaan tavoitella jotain epätodellista kuin maalaustaiteessa, jossa on tyylisuuntia realismin lisäksi vähän joka lähtöön.

    Hämärässä kuvaaminen vaatii kameralle jalustaa tai vakaata alustaa ja mielellään kameralta usean sekunnin valotusaikaa. Parhaat värit luonnosta irtoaa jonkun lähteen mukaan juurikin auringonlaskun jälkeen. Jalustan kanssa voi kuvata pienellä herkkyydellä niin tulee vähemmän digitaalista kohinaakin (sitä en ole oppinut vielä pitämään taiteellisena efektinä).

    Omalla kameralla on kyllä tullut kuvattua viimeksi pari vuotta sitten... tykkään diafilmistä, mutta sitä kun ei saa enää kehitettyä kuin Helsingissä, niin on vähän hiipunut harrastus. Toki on ollut muutakin tekemistä, niin kuin vaikka tämän talon sen seitsemän remonttikohdetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tarttiskohan opetella kuvaamaan... ja ostaa kunnon kamera... Voisi se olla hauska harrastus! *Huokaa syvään, alkaa keksiä tekosyitä* Tosin ei se järkkäri, pitkä putki ja jalusta kuitenkaan olisi matkassa silloin kun jotain näkee, kuka niitä jaksaa joka paikkaan raahata. Sanotaanhan, että parhaat kuvat tulee kameralla, joka on mukana.

      Kyllä tämä kamera-asia on ollut vähän mielessä. Ehkä voisin ensin opiskella kamerointia ihan tällä pokkarilla, joka mulla on?

      Poista
    2. Kyllä kuvaamiseen riittää vaikka kiinteäpolttovälinen objektiivi (no sellaisia pokkareita ei nykyään tehdäkään joissa ei olisi zoomia) ja mikä tahansa laite joka tallentaa valon kuvaksi. Ei siis tosiaankaan järkkäriin tarvitse investoida, ja helpompihan on opetella mitä vähemmän nappuloita kamerasta löytyy. Jos kamerassa on mahdollista säätää valotusaikaa (T/f) ja aukkoa (A) - useimmissa pokkareissa löytyy ohjelmat tähän, ja monesti myös valotuksen suhteen täysin manuaalinen ohjelma - se riittää kuvaamisen opiskeluun. Mie olen kuvannut suurimmaksi osaksi 30 vuotta vanhalla perusfilmijärkkärillä jossa ei ole mitään automatiikkaa käyttäen 50mm perusobjektiivia, ja jos pitää kohde saada suuremmaksi, menen lähemmäs sitä. Simppeliä, kuten kuvaamisen perusasiat lopulta muutenkin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Itse itseäni korjaten: valotusaika (T), aukko (A/f). Voi puuh tätä päätä. (x2)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...