sunnuntai 25. elokuuta 2013

Hyvä lehti

Männävuosina tilasimme ekosähkömme Kraft&Kultur -yhtiöltä. (Asuntoyhtiömme kilpailuttaa sähköntuottajan kimpassa, eikä meillä edes ole asuntokohtaisia sähkömittareita vaan laitamme laskun keskeltä puoliksi.) Sähkön lisäksi saimme erinomaisen asiakaslehden, Huilin.


Olisiko sähköyhtiö sitten karsinut kulujaan vai kuinkahan siinä kävikään, kun he luopuivat lehden julkaisemisesta. Lehdentekijät tiesivät kuitenkin, että heillä on käsissään hyvä, jopa erittäin hyvä lehti. He perustivat oman kustantamon ja lähtivät hakemaan lehdelle yhteisörahoitusta. Lehteä julkaistaan edelleen viisi kertaa vuodessa (no, tänä vuonna neljä). Itse en osallistunut rahoitukseen muulla tavoin kuin tilaamalla lehden, kun se lakkasi tulemasta "ilmaiseksi". On muuten todella hyvä ekolifestyle-lehti.

Ovat sen muutkin huomanneet. Kultti ry valitsi Huilin vuoden 2013 laatulehdeksi 70 suomalaisen aikakauslehden joukosta. Kilpailun tuomareina toimivat osastopäällikkö Pasi Somari Akateemisesta Kirjakaupasta, Design Director Tuomas Jääskeläinen Bonnier Publications Oy:stä ja aikakauslehtijournalismiin erikoistunut professori Maija Töyry Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta, eli ei mitään turhaa sakkia. Heidän mukaansa "Huilissa korostuvat detaljien taju, oivaltavat design-ratkaisut ja visuaalisuus, nettiympäristöstä tuttujen ratkaisujen soveltaminen printtimediassa sekä tekijöiden sinnikkyys ja sitoutuneisuus". Minä voin lisätä tähän, että Huili on painettu erityisen miellyttävälle paperille, siinä on kiinnostavia juttuja, uutta tietoa ja hyviä ideoita minua koskettavista aiheista ja siitä riittää lukemista pitkäksi aikaa.

Uusimman lehden pääkirjoitus on otsikoitu "Oltaisiinkin kuluttajia". Siinä päätoimittaja Riikka Suominen vastustaa ihmisten nimittämistä kuluttajiksi. "Emme me nimittäin kuluta. Me ostamme uutta, koska sitä meille tyrkytetään." Juttu kiertyy tavarasuhteemme tutkailun kautta jakamistalouteen, josta puhutaan peremmällä lehdessä hieman enemmänkin. Voisin lisätä tähän yhden oman sanan: emme ole kuluttajia vaan kertakäyttäjiä.

Huiliin voi tutustua tuolla alun linkissä, joten enpä nyt kehu sitä tässä sen enempää. Katsokaa itse.

10 kommenttia:

  1. Meillä ollaan myös Huilin faneja! Ollaan jotenkin tykätty, kun tyyli ei ole laisinkaan saarnaava tahi syyllistävä, erittäin on enemmänkin kannustava ja ajattelemaan houkutteleva. Paitsi tässä numerossa eräs blogiystäväsi pääsi vähän saarnaamaan, sivulla 71. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Olet Huilissa! En ollut ehtinyt vasta kuin sivulle 22. Hieno vastustus!

      Poista
  2. Minuakin kiinnostaa tuo lehti, vaikka en hirmuisesti ole päässyt sitä lukemaankaan. Sen verran kuitenkin tiedän, että minua kiinnostavia juttuja sieltä löytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huilista voi tilata kokeeksi irtonumeron tuolta:
      http://www.huililehti.fi/9/page.asp%3Fpage_id=8960&type=display.html
      Siis jos ei pyöri Kiasman nurkilla tai asioi Stockalla tai Akateemisessa kirjakaupassa ihan yhtenään. Juttunäytteitä on myös netissä:
      http://www.huililehti.fi/9/page.asp%3Fpage_id=8977&type=display.html

      Poista
  3. Kiintoisaa! Olen tuosta lehdestä lukenut aikaisemmin, mutta ehkä turhaan sitä vierastanut. Aina pelkään, että myynti ja ostaminen kätketään muodikkasti ympäristöviitan alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on ihan asiaa. Ks. ed. vastauksen linkit.

      Poista
  4. Hieno juttu tärkeästä asiasta! Ja hyvä vinkki lehdestä! Kiitos!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Saatan referoida jotain juttuja tästä lehdestä täällä, kunhan olen ensin lukenut sen... :)

      Poista
  5. Meillekin tuo lehti tuli silloin kun sen sai sähkön kylkiäisenä, vaan vaikka hyvä lehtihän se on (tai ainakin silloin oli) ei lähdetty sitä kuitenkaan erikseen tilaamaan (tuntuu että muutenkin lehtiä on pinoissa odottamassa lukemista). Mutta hieno juttu että Huili on edelleenkin hengissä, itse vähän jännäsin sitä silloin että lähteekö tuo omillaan lentoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää se jotenkuten lähteneen. Meillä lopetettiin muiden lehtien tilauksia aika paljon, kun ei kaikkea ehdi lukea, mutta tämän halusin tilata. Huili sopii hyvin huussilukemiseksi.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...