Miten puutarhuri syntyy

"Sanoisin, että ihminen tarvitsee tiettyä kypsyyttä, tiettyä isyyden ikää, jotta hänestä voisi tulla harrastelijapuutarhuri. Lisäksi hän tarvitsee oman puutarhan. Tavallisesti hän teettää sen ammattipuutarhurilla ja luulee voivansa ihailla sitä työpäivänsä jälkeen ja nauttia kukista ja kuunnella lintujen laulua. Päivänä muutamana käy niin, että hän istuttaa omakätisesti yhden kukan; minä istutin mehitähden. Samalla hieman maata pääsee jonkin hiertymän tai haavan kautta hänen ruumiiseensa ja aiheuttaa eräänlaisen myrkytyksen tai tulehduksen; sanalla sanoen hänestä tulee innokas puutarhuri. Tarvitsi vain antaa pikkusormi, ja koko käsi jäi kiinni."

Karel Capek: Puutarhurin vuosi  1929

Tämä kirja on aina ajankohtainen ja onkin minulla lähes jatkuvassa luennassa. Se seuraa vuodenkiertoa uskollisesti kuukausi kuukaudelta, tietysti aina puutarhurin näkökulmasta. Väliluvuissa käsitellään kiinnostavia aiheita kuten maanparannusta, säätiloja, naapurikateutta, perheen asettamia rajoituksia puutarhanhoidolle, puutarhurin tuskia ja iloja. Kuvitus on kirjailijan veljen Josef Capekin kynästä.

Karel Capek oli toimittaja, dramaturgi, kääntäjä ja kirjailija, jonka humoristinen ote ja humaani maailmankatsomus tekevät hänen teoksistaan ajattomia. Joskus toki kirjailijan mielikuvitus pillastui, etenkin hänen luodessaan sen tyylilajin tekstiä, jota sittemmin on ruvettu kutsumaan scifiksi. Kun hän innostui kynäilemään täysin mahdotonta luikuria, eikä hänen kuvittelemilleen asioille ollut edes sanoja, niitä piti keksiä itse. Ainakin yksi hänen päästään peräisin oleva sana on juurtunut tsekin kielestä suomeenkin: "robotti". Mikähän sekin lienee; kyllä nuo tieteiskirjailijat ovat irti todellisuudesta!

Puutarhurin vuosi on käännetty suomeksi parikin kertaa. Vaikka näette kuvassa nuhruisen ja kovia kokeneen opuksen, kyseessä on kuitenkin uusi, Eero Balkin kääntämä laitos vuodelta 2002.

"Jos puutarhuri olisi kehittynyt maailman alusta lähtien luonnollisen valinnan kautta, hänestä olisi varmasti tullut jokin selkärangaton. Mihin puutarhuri selkää edes tarvitsee? Kaikesta päätellen vain siihen, että oikaisee sen aika ajoin ja virkkaa: "Kylläpä selkää särkee!" Jalat taas voi asetella monella tavalla: voi istua kyykyssä, olla polvillaan, taittaa jalat jotenkin alleen tai vaikka lopulta niskan taakse. Sormet ovat hyviä palikoita kuoppien tekemiseen, kämmenet murskaavat paakkuja tai siirtävät multaa, kun taas pää toimii piipun ripustimena; vain selkä ei tahdo antaa periksi, vaikka puutarhuri yrittää taivuttaa sitä parhaansa mukaan. Eihän kastemadollakaan ole selkää. Puutarhuri loppuu ylhäältä tavallisesti takamukseen: kädet ja jalat hänellä ovat harallaan, pää jossain polvien välissä niin kuin laiduntavalla tammalla. Hän ei ole mies, joka toivoisi "edes hiukkasen lisää pituutta"; päinvastoin hän taittuu kaksin kerroin, kyykkii ja lyhentää itseään kaikin mahdollisin tavoin; harvoinpa häntä näette yli metrin pituisena."

Luultavasti en pysty vastustamaan kiusausta palata tähän teokseen vuodenaikojen vieriessä. Pysykää kanavalla.