tiistai 9. heinäkuuta 2013

Juuri nyt

Nurmikko kasvaa niin että illalla, kun muut äänet hiljenevät, voi kuulla pientä nitinää.

Peruna kukkii. Kun multa loppui harjusta, peittelin potut vielä oljilla. Maan päällä on kasvu niin hurjaa, etten halunnut enää villitä sitä ruohosilppukatteella. Maan alle en ole kurkistanut. Mutta pian!
Salkopapu kiipeää.

Ojassa kasvaa valeriaanaa.

Palavarakkaus ja oranssi päivänlilja kukkivat.

Kehäkukka on vallannut valkosipulipenkin. Valkosipulin lehdenkärjet jo kellastuvat. Kahden viikon sisällä nostan sadon liiteriin kuivumaan.

Surin, ettei ajuruoho ole tarttunut tänne kylvämällä eikä taimia siirtämällä. Niin vain sitä onkin nyt yhtäkkiä tuolla hiekalla monessa paikassa, kun oikein tarkkaan katsoo.

Mäkimeirami kukkii. Jonkun mehiläiset tekevät nyt oreganohunajaa.

Omenat kasvavat ja kasvavat, pikkuhiljaa.

Viinimarjat ja karviaiset pullistuvat, keräävät sokeria ja saavat väriä.
Linnut syövät taas saskatoonit jo raakileina. Kypsä marja olisi mustansininen. Ehkä tänäkin vuonna onnistumme maistamaan pari.

Mustikka on kypsynyt. Tää on mun marja.








6 kommenttia:

  1. Meillä täällä saa vielä marjojen kypsymistä odotella tovin, mustikkaa voisi kyllä käydä katselemessa jo millainen sato on tulossa, kun ei ole mitään hajua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän täälläkään kypsiä ole kuin mansikka ja mustikka. Meillä tuli mustikasta hyvä sato, toivottavasti teilläkin tulee!

      Poista
  2. Tuo nurmikon kasvu on kyllä hauskasti kuvattu;) Mutta totta se on. Nurmikon leikkaamisen jälkeisenä päivänä oli aivan selvästi tullut kasvua sentti tai puolitoista. Kun on lämmintä ja välillä sataa vettä.
    Oi, mustikoita. Ensi viikolla kun pääsemme saareen, tutkailen olisiko siellä jo kypsiä vai onko niin, että joku on ehtinyt ennen minua jo poimimaan. Viime kesänä sain sieltä monta litraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kolahtiko sinuun kuva vai teksti?

      Täälläpäin on tavattoman ahkeria marja-alan yrittäjiä, jotka ovat jo käyneet metsissä poimimassa mustikkaa myyntiin. Käyvät samoilla apajilla kuin minäkin, mutta en valita; aina niiltä joku reuna jää minullekin, kyllä sitä marjaa on niin paljon. Ja taannoin, kun en päässyt leikkaustoipilaana metsään, olin tosi tyytyväinen, että joku oli käynyt siellä puolestani ja tuonut marjat marketin pihalle asti.

      Poista
  3. Saskatoon on onneksi aika hapan maultaan.

    Meillä perunoissa on isot nuput, mutta ei vieläkään kunnon kukkia. Odottavan aika on pitkä...

    VastaaPoista
  4. Minusta saskatoonissa on sellainen mantelinen (syanidinen) maku. Monena vuonna yritin pitää lintuja poissa erilaisilla säikyttimillä, mutta mikään ei voittanut niiden saskatoonihimoa. Luovutin. Syökööt linnut saskatoonin, kun kerran välttämättä tahtovat; itse tykkään enemmän mustikasta.

    Mitenkähän perunan kukinta mahtaa suhtautua korjuukypsyyteen? Tämä on mulle ihan uusi alue.

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...