Gourmetruokaa villisikatarhassa

Olin hauskoissa juhlissa Porvoossa Kannonnokassa. Juhlavieraat kokoontuivat villisikatarhan parkkipaikalla ja katselivat aidan takana syöviä ja kinastelevia possuja odotellessaan, että kaikki löytävät perille. Joka ikinen oli etuajassa.

Kannonnokka on metsäkämppä-gourmetravintola kallion huipulla keskellä kahdeksan hehtaarin villisikatarhaa. Ruoka on lähellä tuotettua, riistaa ja kalaa, itse tehtyä hyvistä raaka-aineista. Idean isä Ari Kuokka tuli parkkipaikalle meitä vastaan, kertoi ensin vähän villisioista ja johdatti meidät sitten lankkusiltaa pitkin tarhan halki ravintolaterassille, jossa keittiömestari Jari Pekanlehto alkoi kaataa samppanjaa laseihin. 250 metrin matkaan kului aikaa, kun piti valokuvata ja ihastella päiväunilla puiden siimeksessä rötköttäviä villisikoja.

Tervetulomaljan ja onnittelu- ja lahjontatuokion jälkeen alkoi tuoksua ruoka. Meille oli katettu pöytä avoterassille, koska päivä ei ollut liian paahteinen.
















Keittiömestari kertoi jokaisesta ruokalajista. Oli mukava kuulla raaka-aineiden alkuperästä. Leivän hän oli esimerkiksi leiponut viereisen Strömsbergin myllyn karkeaksi jauhamasta porvoolaisesta rukiista. Liha oli myös läheltä ja vapaasti kasvanutta, voimme syödä hyvällä omatunnolla.

Alkupalaksi saimme keittoa tuoreista herneistä. Päreen päällä oli myös jäniksen- ja villisianlihasta rakennettu nappula (varmaan sillä on joku älyttömän hieno nimi vierailla kielillä) ja sen koristeena punaviinimarinoidusta sipulista tehtyä hilloketta. Nami!

Seuraava ruokalaji hurmasi valokuvaajan niin, että sitä ei valitettavasti saatu tähän ikuistettua: pekoniin käärittyä hirven sisäfileetä, kantarellikastiketta ja maa-artisokkasalaattia, jossa oli aavistus tryffeliä.

Kolmannen annoksen kohdalla alkoi jo pahin nälkä talttua. Pöytään tuotiin paistettua siikaa, punajuuripyreetä, inkiväärisiä isoäidin kurkkuja, jotain ihanaa moussea, jossa saattoi olla siikaa siinäkin, mutta vaikutelmien ylenpalttisuus on haudannut tarkemman reseptin muiston alleen lumivyöryn tavoin, ynnä rapsakaksi paistettua Maalahden limppua.

Onneksi pääruoka oli erittäin maukas, sillä muuten sitä ei olisi enää kyennyt syömään. Nyt katuivat ne, jotka olivat mättäneet kitoihinsa taivaallista leipää tai putsanneet lasten lautasille jääneet herkkupalat. Saimme 18 tuntia haudutettua, revittyä, prässättyä jne. villisikaa juurespyreen ja kasvisten kera. Lisää villisian paistolientä sai ammentaa annokselleen kauhalla pöytään tuoduista kattiloista.

Jälkiruokaan valokuvaaja ei enää kyennyt tarkentamaan. Financier-leivos (jonka tarinan saimme myös kuulla), omatekoista vaniljajäätelöä, raparperia ja mansikoita.

Lapsille paikka oli siitä hyvä, että ruokalajien välillä voi juoksennella vapaasti pitkin terasseja ja puhallella saippuakuplia maailman tuuliin sillaikaa kun aikuiset seurustelevat. Näköalat olivat huimat. Palvelu oli rentoa ja ystävällistä. Kaikki olivat tyytyväisiä. Miinuksena voi sanoa, että ihan kaikki tiedot ruokailijoista eivät olleet kantautuneet kokille asti. Viime hetken paikkaus onnistui kuitenkin hienosti. Toinen miinus voisi olla, että Kannonnokka on auki vain ryhmille. Tälle aterialle ei voi siis poiketa hetken mielijohteesta. Toisaalta, jos saa kootuksi ryhmän, paikassa voi harrastaa muutakin kuin vain syömistä.

Meille kuitenkin riitti syöminen ja hyvä seura. Vieläkin vyötärö kiristää, vieläkin hymyilyttää.

Valokuvista on osa minun, osa alakerran isännän ottamia.

-----------------------------------------------------------

Saaristohuvilan Taru on liittynyt tämän keskeneräisen blogin lukijoihin. Onpa mukavaa! Tervetuloa!