Valkosipulisato on korjattu

Nostin eilen valkosipulit. Olosuhteiden pakosta ne olivat samassa paikassa kuin viime vuonna, mikä kostautui heti. Valkosipulit kasvoivat kolmessa laatikossa, 50 kussakin, ja yhdessä laatikossa olivat sipulikärpäset päässeet valloilleen. Toukat olivat nävertäneet useiden sipuleiden varsia. Valkosipulit olivat pieniä, varretkin olivat lyhyitä ja alkoivat kellastua aikaisin. Olisikohan pitänyt alkukesän helteillä kastella?

Muutama kunnollinen kasvoi huonoimmassakin laatikossa.

Veikkaan näitä sipulikärpäsen toukiksi.

Aina jokunen friikki mahtuu joukkoon.

Kahdessa toukattomassa laatikossa kasvoi kohtuullisen kokoista, joskin lyhytvartista valkosipulia. Toinen näistä laatikoista oli itsekseen kylväytyneen kehäkukan vallassa (kuten viime vuonnakin), ja valkosipuleita oli vaikea löytää joukosta.

Perustin itselleni valkosipulinkuorimapisteen omenapuiden alle. Saastuneesta laatikosta menivät kaikki roskat lämpökompostoriin, muista aumaan. Tässä sainkin istua myöhään iltaan saakka. Harmitti vähän tuo valkosipuleiden pienuus, mutta seuraava satsi pääsee sitten ihan uusiin laatikoihin. Kahdessa laatikossa kolmesta ei ole koskaan kasvatettu minkäänlaista sipulia. Mullankin pitäisi olla kelvollista. Lisään vielä kompostia ja tuhkaa syksyllä ennen kylvöä. Eiköhän ensi vuonna onnistu. Tosin kyllä näilläkin valkosipuleilla oli luullakseni hyvä multa. Muutamakin toi juuristossaan mukanaan päivänvaloon pieniä luita, jotka ovat kompostista peräisin. (Nyt, missä oletkin, huuda ääneen: YÄK! Eikös helpottanut ihanasti.)

Puuh, kohta on se huono kolmannes käsitelty.

Vielä on vähän jäljellä.

Kuorin, niputin ja ripustin valkosipuleita auringonlaskuun saakka ja kuuntelin mielikseni yläkerran ikkunasta kantautuvia työn ääniä: alakerran isäntä teki siellä minulle keittiön kattoa.

Jätin jokaiseen valkosipuliin 3-4 kerrosta kuorta (eli poistin muut lehdet paitsi 3-4 ylimmäistä ja kuorin koko lehden aina pois alas asti). Väänsin juuret irti. Illan lopulla tuntui mukava polte vasemman peukalon kynnen alla. Kun kuoritaan tuoretta valkosipulia, mehu tirsuu, ja se on voimallista ainetta. Nyt parhaat valkosipulit riippuvat puuliiterissä kuivumassa, toukkaisen laatikon sipulit vielä hätävarjelun liioittelemiseksi eri puolella kuin kunnolliset, jotka pääsevät myöhemmin osallistumaan kylvökynsiarvontaan. (Arvotaan isoimmat 150 kynttä maahan laitettaviksi.)

Valkosipulia kuivumassa

Joskus ennen pakkasia pätkäisen valkosipulit irti varsistaan ja sullon ne tuollaiseen säkkiin, joka taustallakin näkyy. Ne surkimukset sieltä toukkaisesta penkistä joutuvat eri säkkiin. Kyllä pieniäkin kynsiä jossain tarvitaan. Säkit vien kellarin rappuun. Meillä on ruokakellari erikseen; sinne pääsee alakerran isännän keittiön lattiassa olevasta luukusta tai ulkokautta omasta ovesta. Valkosipulia tarvitaan kuitenkin koko ajan, joten niitä ei viedä kauas ruokakellariin. Kun säkit roikkuvat jokapäiväisellä kulkureitillä sen toisen kellarinrapun seinässä, siitä on kyökkipiian helppo kipaista nappaamassa muutama sipula tosi nopeasti, kun chef karjuu kiireisiä määräyksiä ja heittelee kauhoja keittiössä.

Tänä keväänä valkosipulit säilyivät paremmin kuin ennen; muutama ihan käypä on säkissä vieläkin. Yritin siksi tehdä nyt kaiken samalla tavalla kuin viime vuonnakin siinä toivossa, että nämä säilyvät yhtä pitkään. Monesti on pitänyt jo pääsiäiseltä turvautua kiinalaiseen luomuun, kun itsekasvatetut ovat aivan kuivettuneita. Joskus aikaisempina vuosina olen esimerkiksi pessyt valkosipulit tai katkonut juurakot puukolla. Tämä käsittely näyttää kuitenkin riittävän. Toivomme näin.

Varjojen pidentyessä loppui kolina keittiötyömaaltani. Alakerran isäntä vaelsi pihan poikki grillipaikalle tulia sytyttämään. Annoin hänelle kaikkein surkeimmat pienet valkosipulinkynnet sipuleista, jotka oli ollut pakko avata kokonaan toukkaisuusasteen selvittämiseksi. Kun lopulta ehdin grillille, paistokasarissa tuoksui sanoinkuvaamattoman herkullinen höystö kesäkurpitsasta, sipulista, ensimmäisistä vihreistä pavuista, lipstikasta ynnä muusta. Valkosipulinkynnet oli paistettu ja vähän liekitetty kuorineen, ja ne antoivat kokonaisuudelle upean sävähdyksen.

Höystönteko alkaa valkosipulista.

kanifile ja höystö; puutarhasta lautaselle

Joskus kaipaan sellaista yhteisöllisyyttä, että tehtäisiin töitä isommalla porukalla. Olisi juttuseuraa siinä samalla kun kädet käyvät. Ja kyllähän sellaista aina välillä onkin. Kuvittelen vanhanaikaista maalaisyhteisöä idyllisimmillään. Olikohan saman talon väki aina juuri niitä sielunkumppaneita, joiden kanssa haluaa mieluiten viettää kaiken aikansa päivästä toiseen...? Omat ajatukset ovat kyllä myös hyvää seuraa. Eilinen oli onnellinen päivä, sellaisia saisi olla enemmänkin.

Kuvista on osa minun, osa alakerran isännän ottamia.

-----------------------------------------------------

Tervetuloa keskeneräisten tarinoiden lukijaksi, Partapappa!