lauantai 15. kesäkuuta 2013

Lipstikkainen perunasalaatti

Mitä voi tehdä lipstikasta? Jos sitä on monta puskaa?

Lipstikkaa eli rohtoliperiä sanotaan maggi-yrtiksi, koska lihaliemikuutioiden maku on peräisin siitä. Se sopii siis kaikkeen, mihin ennen vanhaan käytettiin lihaliemikuutiota. Keittoihin, patoihin, kastikkeisiin. Nyt on lipstikka-aika, ja sitä kannattaa kerätä kuivattavaksi. Itsekin aion, ihan kohta, kunhan kerkiän. Mutta tietysti se on tuoreena parhaimmillaan. Eli nyt.

Tein ihanaa kesäkuun perunasalaattia, vanhoista perunoista.


Hyvin pestyt ja keitetyt perunat pilkotaan kuorineen - ei tarvitse pilkkoa niin pieneksi - ja käännellään heti kuumina viinietikassa ja neitsytöljyssä. Kuumat perunat imevät yllättävän paljon öljyä. Valkosipulia saa mielellään olla mukana. Sipulin asemesta käytin pelkkää ruohosipulia. Nyt sitä on. Hukumme siihen. Sitten lipstikkasilppua. Aloittelijoiden kannattaa laittaa lipstikkaa varovasti, koska maku on voimakas. Kokeneemmat laittavat sitä kerta kerralta enemmän. Suolaakin tarvitaan ripaus. Kääntele varovasti, etteivät perunat mene muhjuksi. Jos ne eivät ole kiinteää lajiketta, menivät jo.

Tämä perunasalaatti sopii savukalan, paistetun kalan, makkaran, grillatun lihan tai melkein minkä tahansa kanssa. Tai sellaisenaan, jos laitat toisenkin ripauksen suolaa. Jotkut laittavat kaprista tai mitä mieli tekee.

Resepti sopii meille oivallisesti, koska puutarhassamme kasvaa:


lipstikkaa
ruohosipulia

valkosipulia

Ja kasvaahan meillä nyt perunaakin, kokonaista kuusi kappaletta. Tosin heistä tulee isona uusia perunoita, mutta ei mikään estä tekemästä tätä salaattia uusista perunoista. Vaikka onhan se vähän haaskuuta, kun ne maistuvat niin hyviltä sellaisinaan. Niin kuvittelen. Enhän ole vielä oikeita, vasta maasta nostettuja uusia perunoita saanutkaan, raukka, kun olen torilta joutunut ostamaan pottuni. Hyvinä olen niitäkin pitänyt, mutta nämä omat ovat sitten varmaan aivan ylivertaisia. Tässä he ovat:


perunat 15.6.
perunat 8.6.
















Minua jännittää kovasti, millaisia mukuloita tuolla mahtaa kasvaa. Ja milloin niitä voi alkaa kaivaa esiin, ei aavistustakaan. Kuukkeloin tuon lajikkeen (Melody), enkä viisastunut kovastikaan. Talvilajikkeeksi se on tarkoitettu, kestää hyvin varastointia. Kai sen voi silti uutenakin syödä.  

"Melodyn kestävyys lehtiruttoa vastaan on keskinkertainen, mutta mukularuttoa se kestää paremmin. Tärkeintä on tehdä ensimmäinen ruiskutus riittävän ajoissa, ennen ruton ilmaantumista pellolle." Ensimmäinen ruiskutus, hehee!

Yhdellä siemenperunoiden myyjällä oli hyvät kasvatusohjeet oikein kuvien kera, mutta en ymmärtänyt niitä.

4. Huolehdi kastelusta.
  • Pidä perunapenkki tasaisen kosteana koko kasvukauden (vältät perunaruven ja kasvuhalkeamat) No tässä meni jo pieleen, en ole kastellut yhtään, vaikka oli välillä kuivaakin.
5. Poista varisto kasvuston tuunnuttua tai jos epäilet ruton merkkejä Mikä on varisto? Mitä tarkoittaa tuuntua? Onko tämä edes suomea?

6. Korjaa sato n 10-14 vrk:ta variston poistosta. Muuten hyvä ohje, paitsi etten ymmärrä kohtaa 5.

Eiköhän mennä kokeilemalla. Saatan jossain välissä heinäkuuta hieman kurkistaa, onko siellä mullassa mitään. Varmaankaan ei tarvitse odottaa variston tuuntumista, jos aikoo kipata potut heti kattilaan; se koskee arvatenkin vain hyvään talvisäilyvyyteen tähtääviä. Sovitaan niin.

-------------------------------------------------------------

Minä itte sekä kaikki lukijat toivotamme tervetulleeksi joukkoomme Irmastiinan Ruusukummusta!

9 kommenttia:

  1. Arvelen vitosen kuuluvan näin:
    "Poista varsisto (=varret) kasvuston taannuttua" tai jos lehdillä näkyy ruskeita plänttejä(=ruton merkit). Mukulat voi jättää maahan vahvistumaan.
    Talvilajike yleensä saisi olla maassa kauemmin, eli se kasvaa hitaammin kuin varhaisperunaksi tarkoitetut lajikkeet.

    Ollaan jos jonkinlaista jouduttu perunoiden kanssa kokemaan. Nyt sitä kasvaa enää muutama töpäs, huvikseen laitettiin, varhaisperunoita;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun olen ryhtynyt perunanviljelijäksi, ihmettelen jo sitä, miten on ylipäänsä mahdollista saada varhaisperunasta siemenperunaa, kun se ei kestä säilytystä kovin hyvin. Ja ennen kaikkea, mistä minä sitten ensi vuonna saan niitä vain muutaman kappaleen. Ja mistä saa maatiaislajikkeita.

      Tuo suomennos vaikuttaa todennäköiseltä. Kiitos!

      Poista
  2. Kiitos reseptistä, minulla on lipstikka kasvanut hurjankokoiseksi ja mietinkin mitä siitä voisi tehdä (muutakin kuin maustaa liemiä). Istutin sitä pari vuotta sitten, koska sitä kehutaan hyväksi luontopihakasviksi linnuille ja mesipistiäisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipstikkakeittokin on hyvää. Vaikka oikeasti siinä on enemmän sipulia kuin lipstikkaa.

      Sinä annatkin sitten lipstikan kukkia, jos se on pörriäisille iloksi tarkoitettu. Sinullahan on niin uljas cottage garden, sopii sen sinne levitäkin jos luulee mahtuvansa.

      Poista
  3. Lipstikasta on moneksi ja on KOVA leviämään....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saahan se levitä. Meillä on vasta neljä puskaa...

      Leikkelen kyllä niistä kukkavarret, etteivät siemennä pitkin poikin.

      Poista
  4. Kannattipa jättää se lipstikan (ynnä muiden yrttien) keruu seuraavaan päivään! Tänä aamuna myrkytettiin pelto tuosta vierestä. Enpä kerääkään nyt mitään :(

    VastaaPoista
  5. Pitää kokeilla joku kerta...jos vaikka juhannuksena...hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sopii kyllä erittäin hyvin juhannukseksi. Makoisimmat uudet perunathan saadaan vasta heinäkuussa.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...