perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kuinka monta väriä?

Kuinka monen värisiä akileijoja kasvaa pitkin pihaamme? Laskuissa ei oteta mukaan niitä Miialta saatuja keltaisia jalorotuisia yksilöitä, jotka suvaitsevat kukkia vasta, kun kaikki pusikkoakileijat ovat jo aikaa kuihtuneet.




Tässä olivat tummat värit. Oliko niitä kaksi, kolme vai neljä erilaista?


Tämä on ehkä punaisempi kuin muut vaaleat...


Onko tämä selkeästi kaksivärinen?



 Onko näistä kahdesta ylempi vaaleampi/sinertävämpi, vai voiko se johtua valaistuksesta?

Tuleeko tästä täysin auenneena samanvärinen kuin ylempänä? Ei, tässä on vihreät nuput ja siellä tumman punertavat.


Tämä liiterin takana ojassa kasvava on ainakin ihan vitivalkoinen.

Laskennan tulos lienee ehkä kuusi tai kymmenen? Tai jotain. Joka tapauksessa akileijat ovat hanakoita risteytymään. Minulle sopii.

-----------------------------------------------------------

Fasaanikukko Kevätmieli nosti tänään senpäiväisen huudon ja lensi laittamaan ohikulkevan kissan järjestykseen. Kevätmieli pörhisteli valtavana ja kaakotti pelottavasti, kissa sai jalat alleen. (Hurjistuneesta fasaanista selvittyään se joutui väistelemään hysteerisiä räkättirastaita. Seuraavaan ajovuoroon näytti lähtevän harakka.) Tästä valpastuneina kiikaroimme pusikoita. Kyllä: ensimmäiset tiput olivat kävelyretkellä mamman kanssa. Karkotettuaan kissan Kevätmieli palasi perheensä seuraan. Pahoittelen kuvan heikkoa laatua. Ikkunalasit ovat edelleen väärällään jne.

Ensimmäiset fasaanitiput 2013

Talitintin poikaset ovat lähteneet pesästä. Voi raukkoja, kylmä maailma heitti heti sadetta niskaan. Siitä on hyvä alkaa, jos aikoo täällä talven viettää paljain jaloin.


9 kommenttia:

  1. Olipas mukava tarina! Minusta akileijat ovat juuri siitä mukavia, kun yhtäkkiä, niin kuin meillä nyt, tuleekin aivan eri värinen kasvi. Meillä sinisten keskellä kasvaa kaunis violetti. Valkoiset ovat omana saarekkeenaan aivan kuin muita paermpina;)

    VastaaPoista
  2. Akileijat ovat ihania. Meillä täällä mökillä niitä kasvaa villinä ja perustan aina vaan uusia "akileijaniittuja" joka puolelle ja rähisen miehelle, jos hän ei tajua varoa villinä leviäviä kukkasia. Meillä on "vain" sinisiä, vaaleanpunertavia ja valkoisia. Nuo tummat ovat hienoja!

    VastaaPoista
  3. Hei, mitä? Teillä molemmilla on sinisiä? Onko niitä sinisiäkin? Mulle kans!

    Keltainen jaloakileija tekee sittenkin jo nuppuja; ehkä saisin sen risteytymään kaikkien noiden eriväristen kanssa... mitä siitä tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijojen maailma on ihmeellinen! Niitä voi olla melkein minkä värisiä tahansa, eri korkuisia, kannuksettomia. Yksi erikoisimmista minun akileijoista on smaragdinvihreä ja suklaanruskea.

      Poista
    2. Kävin kurkkaamassa blogiasi. Valtavasti upeita akileijoja! Eikä siinä kaikki, upeita kuviakin! Nyt ymmärrän, että tämän jutun kuvat eivät olleet akileijojen arvon mukaisia, täytynee ottaa uudet kuvat heistä kaikista. En ollut edes tiennyt, että heillä on noin monenlaisia serkkuja maailmassa.

      Poista
    3. Kuulehan Keskeneräinen,
      kaikenlaisia kuvia akileijoista tarvitaan. Minulta on pyydetty kuvia akileijapenkeistäni, mutta en taida osaa ottaa sellaisia, vain lähikuvia. Sinun kuvistasi välittyy hyvin akileijojen hauras herkkyys.
      Toivottavasti tämä kesä vielä muuttuu paremmaksi akileijakesäksi; tähän asti niitä on kovasti kiusannut kuivuus, lehtiä syövät kotilot(?) ja akileijanäkämäsääsket. Viime kesänä kuvasin blogiini 58 erilaista akileijaa, alkuperäisiä ja risteytymiä. Periaatteessa niitä pitäisi tulla tänä kesänä enemmän, mutta saa nähdä....

      Poista
    4. Täällä eivät kotiloarmeijat syö juurikaan akileijaa, koska niillä on parempia herkkuja ihan vieressä sikinsokinpenkissäni. Lupiini houkuttelee ne herkuttelemaan, ja päivänliljan lehdet sopivat kiipeilyyn paremmin kuin akileijan ohuet varret.

      Täällä on ainakin nyt saatu vettäkin. Toivotan sinulle hyvää akileijavuotta (ja uusia hienoja kuvia)!

      Poista
  4. Tykkään kovasti akileijoista! Ihana montaa väriä onkin pihallasi.
    terv. Irmastiina/uusi lukijasi...:))

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...