sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Viidakon asukkaat

Kirsikkapuistomme on viidakko, ja nyt sinne on taas muuttanut viidakon väkeä.


Ne voi hyvällä tuurilla nähdä alakerran keittiön ikkunasta.



Viidakkokanoja on neljä. Kukkoa vielä odotellaan. Etualalla oleva musta on joukon rohkein, muita aidan taakse ilmestynyt kookas kädellinen enimmäkseen kauhistutti.

Laitan tähän kuvat kanoista, mutta tarkempaa luonnekuvausta ja mahdollista nimeä joutuu tietysti tovin odottelemaan. He eivät vielä suostuneet paljastamaan itsestään juuri mitään.





Viimeisimpänä esiintyy tunnettu keisarillinen kaksipäinen kana.

Takana piileskelijällä on niskassa valkoisia täpliä. Rohkelikolla on oikeassa kyljessä tuo valkoinen laikku, josta hänet erottaa maailman kaikista muista mustista kanoista. Vai onko hän sittenkin vihreä? Ainakin hän on pomo.



- Meidän tytöt ei nyt anna haastatteluja tässä vaiheessa. Kukas te edes olette, onko pressikorttia? Menkääs tytöt sisään siitä! Ei enempää kuvia! Teidän olisi kuulkaa parempi häipyä siitä aidan takaa pällistelemästä, tämä on yksityisaluetta. Minä soitan sinne Bloggeriin ja selvitän teidän taustat, katsotaan sitten jatketaanko tätä juttua toisella kertaa vai ei.


24 kommenttia:

  1. Voi, kyllä nuo varmaan pian tottuvat ja kotiutuvat, kun huomaavat, mihin hienoon (sade)metsään ovat osuneet! Ihan jo odottelen lähempiä esittelyjä!

    Täällä on vain sellaisia pieniä siivekkäitä, nekin alkavat juuri kotiutua, inisevät jo innokkaasti ja jättävät jälkeensä punaista kutinaa. Hyviä nämäkin ovat, tervapääskyt on jo kauan lennelleet ja valitelleet, että ei ole poikasille kunnolla syötävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on varmaan niitä samoja kuin täälläkin! Ja pääskyt myös!

      Poista
    2. Noihin pieniin siivekkäisiin liittyy yksi oivallukseni. Luultavasti monet muutkin ovat saaneet saman oivalluksen, mutta kerron silti: kutinaan auttaa kuuma vesi. Siis sellainen, jota nahka sietää, ei sen kuumempi! Muutama hipaisu suihkulla tai jokunen pikavilautus vesihanan alla vie kutinan tunneiksi.

      Oivallusta ei ole patentoitu.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. On niin kodikasta, kun on taas kanoja. Ja ensimmäinen munakin on kerätty :)

      Poista
  3. Niin terhakoita! Jahka saatte kukon, niin Laikkukin voi relata ja jättää komentelun kukoselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pian! Kesämökkinaapurimme jo oikein odottaa sitä aamukolmelta alkavaa kiljumista.

      Poista
  4. Ahaa, siellä on taas näitä mamuja, jotain tummia ainakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja ne vievät parhaat herkut.

      Itse olen kotoisin Afrikasta, mutta niin ovat täällä tietoa kaikki muutkin ihmiset.

      Poista
  5. Kirsikkapuiston täytyy olla kiva paikka asua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että tiheikköisyys lisää kanan viihtymistä. Raakileita näyttää olevan jonkin verran, joten he saavat myös korjata kirsikkasadon.

      Poista
  6. Hieno kaksipäinen kana :D

    VastaaPoista
  7. Piha ja kanat ovat kyllä loistava yhdistelmä. Kyllä nämä jo pian antavat luonteensa tulla esiin, kun ovat noin tomeran oloisia jo nyt. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi yötä yhdessä nukuttuamme voin sanoa, että jo alkaa paljastua :)

      Poista
  8. Vai tälläisiä tyyppejä teille on muuttanut! Kauniita kanoja, saavatko seurakseen kukon vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, heti kun vain joku tarjoaa aikuista herrasmieskukkoa. Murrosikäisellä pojankoltiaisella nämä matamit eivät tee mitään, sellainen varastaa vain rouvien ruuat ja juoksee karkuun, eikä siitä ole haukkojakaan vastaan mitään hyötyä. Tuskin muutakaan iloa. Munanetistä haravoin kukkoja, mutta jos kellä on niin tarjotkoon.

      Poista
  9. Voi mitä kaunokaisia sinne teidän tiluksille onkaan taas saapunut!
    ...ja kesän viihdeohjelmistokin on pihamaalla puuhastelevien kotkottimien myötä taattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä ne päivät taas kuluvat rattoisasti, vaikka kaikki on kesken.

      Poista
  10. Onnea uusille asukkaille! Eivätköhän nuo hiljalleen ala avata hurmaavaa persoonallisuuttaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että kirjoitat "asukkaille"! Minua vaivaa suuresti, kun käytetään ilmaisua "asukki". Vaikka sitten olisi kysymys kanalan asukkaista, tai vanhainkodin tai palvelutalon. Asukki on minusta ällöttävä ilmaisu. Siis kiitos tästä!

      Poista
    2. Blogger on jo kahdesti syönyt vastaukseni Pilville. Pitäisi varmaan noudattaa omaa neuvoaan ja kopioida vastaukset talteen ennen julkaisua. Siis: kaksi yötä on nukuttu samassa pihassa, ja jo alkaa luonne paljastua :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...