maanantai 29. kesäkuuta 2015

Luopumisen tuskaa


Suru sydämessä olen tehnyt raskaan päätöksen luopua kaksista rakkaista housuistani. Ensimmäiset hajosivat edestä ja toiset takaa. Peruuttamattomasti.


Polvien hyvä ilmastointi todistaa nöyrästä asenteesta ja ahkeruudesta fyysisessä työssä.

Toiset housut jotenkin vain päättivät luovuttaa:




Takaliston tuuletusreiät eivät kerro yhtään mistään muusta kuin huonosta materiaalista, jonka puoliintumisaika oli käsillä. Valmistajan kannalta varmaan hyvin ajoitettu ja toivottu tulos. Vaikka housut muuten olivatkin aistikkaat, niihin pukeutuneena alkoi olla säädytön olo. Ja viileäkin, paikoitellen.


Housukaupoillehan tässä joutuu, vaikka minulla piti jo oleman tarpeeksi vaatteita. Mistä saa eettisiä ja ekologisia pieruverkkareita?


16 kommenttia:

  1. Vähän samanlainen tilanne täälläkin! Aamulla kursin kasaan ihanan telttamaisen vaatteen, joka selvästi on tullut tiensä päähän. Lähdin ostoskierrokselle (Marimekko, Sokos, Lehto...). Annoin periksi. Bussia odotellessa poikkesin torille. Ostin tummalta naiselta elämäni seuraavien vuosien ehdottoman lempivaatteen (39,90). Bussissa sitten tutkin tarkemmin: 100% pellavaa (ja sen värinenkin), made in Italy.

    Valmistuksen eettisyydestä en tiedä, mutta ihan hyvältä tuntui ostotapahtuma. Myyjä oli juuri ottanut käyttöön korttimaksun, kouluikäinen poika oli avustamassa. Olisiko tässä vinkkiä ostospaikaksi?

    VastaaPoista
  2. Enää ei voi mihinkään luottaa, kun hyvät housutkin hajoo ihan käsiin :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Jos kirpparilta saisi hyväkuntoiset verskat, ne olisivatkin sitten tosi hyvälaatuiset!

      Poista
  4. Jos toiset housut hajosivat edestä ja toiset takaa, voisit yhdistää ne ehjät osat. Silloin sinulla olisi taas housut, joissa on sekä ehjä etu- että takaosa.

    VastaaPoista
  5. Samoilla linjoilla kuin Between! Ekoistahan ainakin saa kelpo shotsit, jos ei muuta!

    VastaaPoista
  6. Samaa olin tulossa ehdottamaan kuin kaksi edellistä. Ehkä ne voisi laittaa päällekkäin päälle, jolloin sinulla olisi keskimäärin yhdet ehjät housut jalassa.

    VastaaPoista
  7. Harmi kun löytää hyvät housut niin niistä ei todellakaan halua luopua..joskus on pakko..
    Minulla tuollaiset perusharmaat verkat , meni polvista puhki. Katkaisin lahkeet ja helteisen kesän upeat housut.
    Nyt sivusaumat alkavat repeillä ja toinen sivusauma onkin jo vyötäröön asti rikki.Rikki menneestä saumasta tursuaa rikki mennyt taskun pussi. Sain huomautusta isännältä ett jos menis vaikk rätiks seuraavaksi..Ei ikinä sit kun toinenki sivusauma rikki...tai haaruväli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä voi vielä vähän sinnitellä. Edes yhden vuoden!

      Poista
  8. Hyvät housut menit pois heittään. Ne ois voinnu vaikka nahkanpaloilla paikata ja ois saannu 20v lisää käyttöikää. ;D

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...