sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kiertotalouspäivä

Huomio kansalaiset, seuraapi mainos:



Festareilla piäkaapunnissa 13.6. saa tutustua kierrätyksen eri puoliin käytännössä. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Voit osallistua työpajoihin ja oppia esimerkiksi suihkuveden, kännykkämetallien tai tekstiilien kierrätyksestä, kokata ja syödä herkullista ruokaa, ja jos tuot mukanasi tyhjän hillopurkin, saat viedä sen täytenä kotiin. Itseäni kiinnostaa erityisesti ruokasienten kasvatus kotona - olen jo pitkään ajatellut, että omenakellarista saisi mainion sienimön.

Kansalaisen kiertotalouspäivä 13.6.2015
Tiivistämö, Suvilahti, Helsinki.


9 kommenttia:

  1. Yhdessä elämäni vaiheessa asuin vapaa-ajat maalla mökissä. Lähistöllä oli tyhjäksi jäänyt navetta. Silloin haaveilin hankkivani navetan käyttööni, rupeaisin asumaan siellä mökissä muulloinkin kuin lomilla ja viljelisin sieniä siinä entisessä navetassa. Eli vaihtaisin ammattia.

    Ihan toisenlainen elämä siitä olisi tullut. Parempiko, sitähän ei voi tietää.

    VastaaPoista
  2. Mie tilasin joskus postimyynnistä herkkusienenkasvatuslaatikon, johon sai itiöt mukaan. Kyllä niitä sieniä sieltä sitten putkahteli, se oli ihan mielenkiintoista seurattavaa lastenkin mielestä. Kuopus taisi oppia silloin syömään sieniä, kun ne oli niin "syötävän näköisiä" sen mielestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kasvaa herkkusieniä myös pihassa, mutta tosi vähän. Ajatus kiehtoo.

      Poista
  3. Nykyisin käytän aika paljon kaupasta ostettuja viljeltyjä sieniä. Niistä siitakesieni on mielestäni herkullisempi kuin herkkusieni. Maistuu enemmän metsäsieneltä. Siitaketta myydään myös luomuna. Ehkä sitäkin olisi mahdollista viljellä kotioloissa, en ole tutkinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan periaatteessa mitä vaan sientä voisi viljellä, mutta aloittelijan on helpompi hankkia joku valmis kasvata-omat-sienesi -paketti. Luomusiitakkeen kasvualustan ja ohjeet saa ainakin tuolta:
      http://polarshiitake.com/fi/kasvualusta
      Eikä edes maksa paljon.

      Poista
    2. Voi, tämä oli kiva löytö! Saatanpa joskus kokeilla (nyt juuri remontti- yms huolet työllistävät lähes riittävästi!). KIITOS!

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...