sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kani- tikka curry


Otsikko ei osannut oikein päättää, mitä kieltä se olisi. Mitä sanoo kielenhuolto tähän? Mitä on Tikka Curry suomeksi ja kuinka se kirjoitetaan? Epäilemättä pienillä alkukirjaimilla, mutta mitkä ne kirjaimet ovat? Ongelman olisi voinut kiertää otsikoimalla Rabbit Tikka Curry, niin kuin etnisessä ravintolassa, mutta sitten koko maailman kanikarrinystävät olisivat tunkeneet tänne reseptin toivossa ja pettyneet, kun se onkin vain suomeksi. Mitatkaan eivät ole muun maailman tuntemina kupillisina, unsseina ja paunoina vaan ihan si-järjestelmän mukaan. Google-kääntäjä ei niistä selviä.

Parempi olisi tietysti ollut tikka curry kanista. Mutta kun kerran on erikseen olemassa Chicken Tikka Curry ja Mutton Tikka Curry niin pitää tälläkin ruokalajilla olla nimi, joka ilmentää sen pysyvyyttä ja kestävää asemaa kulinaarisella kartalla. Ettei se ole vain tavallinen tikkakarri, joka nyt poikkeuksellisesti tällä kertaa valmistetaankin rabbitista. Vaan että tämä ruoka tehdään aina tästä eläimestä.

Jaa ei tehdä vai? No kyllä meillä ainakin tehdään. Sitten joskus, kun on talvikanalakin ja omia tipuja, tehdään varmaan Chicken Tikka Currya ylimääräisistä kukonpojista. Vai jokohan silloin on opittu tekemään suomeksi kukonpalakarria?

Ehkä kierrämme ongelman ja valmistammekin vain kokkoovääniä.

No nyt se resepti sitten.



Kaninpalakarri

marinadi:

loraus öljyä
luomulimetin mehu
4 rkl Tikka Curry -tahnaa
luraus Srirachaa
turkkilaista jugurttia
inkivääriä raastettuna
pari valkosipulinkynttä puristettuna

pari kaninkoipea

pannulle:

loiskaus öljyä
noin kolme sipulia
pari valkosipulinkynttä
liraus soijakastiketta jos tarvitaan
luomuparsakaali
linssejä
mustapippuria
vettä tarpeen mukaan
ja ehkä vielä vähän valkosipulia

Hanki mahdollisuuksien mukaan luomuna nekin ainekset, joista ei ole erikseen mainittu.


Tee näin:

Leikkele koivista lihat sopivankokoisiksi paloiksi. Luista ja rämppeistä voi keittää liemen, niin ei mene mitään hukkaan. Tai antaa koiralle raakana. Miksei kissallekin.

Sekoittele marinadin ainekset ja sotke kaninpaloihin.

Meillä lihat eivät olleet marinadissa kuin valmistelujen ajan. Olisivat ne voineet olla pitempäänkin, mutta näin onnistui oikein hyvin, kun liha oli annospaloina.




















Virittele tulet hellaan. 

Pilko sipuli ja parsakaali, myös varsi kuorittuna. 

Näytä öljypullolle paistokasarin pohjaa. Kuullota sipulit, lisää jossain vaiheessa valkosipulinkynnet. 

Lisää lihapalat marinadeineen parissa erässä. Anna hautua. Tunti kuulostaa sopivalta ajalta. Lisukkeita voi keitellä samalla, kun hella kerran on lämmin. Meillä oli kokojyväriisiä. 

Lisää parsakaalinpalat loppuvaiheessa, noin vartti ennen syöntiä. Jos et tykkää parsakaalista, lisää jotain muuta kasvista. Meillä nyt sattui olemaan sitä. Linssit lisätään kymmenisen minuuttia ennen kuin pitäisi olla valmista.

Jos karri näyttää kuivalta, lisää vettä. Jos se kaipaa suolaa, lisää suolaa tai vaikka soijakastiketta. Jos tulee mieleen, että pitäisiköhän kuitenkin lisätä vielä loppuvaiheessakin valkosipulia, että se myös maistuisi, tee sitten niin. Ja viimeistellään muutamalla pippurimyllyn pyöräytyksellä.




Vielä sananen riisistä. Riisin viljelyyn käytetään yli kolmannes maailman kasteluvedestä. Se tuottaa kymmenesosan maailman metaanipäästöistä ja nopeuttaa siis pahasti ilmastonmuutosta. Siihen vielä kuljetukset päälle. Riisiä viljellään myös täysin kestämättömissä ja epäeettisissä olosuhteissa. Rikkaat riisinviljelijämaat pystyvät tukiaisillaan painamaan hinnan niin alas, että kehittyvät maat joutuvat myymään riisinsä pilkkahintaan. Köyhät viljelijät eivät saa siitä riittävää elantoa. Isot ylikansalliset maatalousyritykset tarjoavat viljelijöille korkeakorkoisia lainoja siementen, lannoitteiden, torjunta-aineiden ja muiden tuotteidensa ostamiseen. Monet ajautuvat velkakierteeseen, joka vain syvenee, mitä enemmän riisiä he tuottavat. Riisipelloilla huhkivat siirtotyöläiset ja orjat, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan työsuojelusta. Eivätkä lukeneet suojeluaineiden turvaohjeita, kun eivät osaa lukea.


Kuluttaja-lehden numerossa 1/2015 on iso juttu basmatiriisin viljelystä. Siinä sivussa kerrotaan myös kuluttajajärjestöjen yhteistyönä tekemästä tutkimuksesta, johon kuului sekä kenttätutkimusta että 12 elintarvikeyhtiölle ja eurooppalaiselle kauppaketjulle tehty kysely. Ongelma on, että edes kyselyyn vastanneet yritykset eivät välttämättä kerro alihankkijoitaan. Näin toimi esimerkiksi Risellan omistaja Ebro Foods. Uncle Ben'siä valmistava Mars ei vastannut lainkaan. Kuluttajan pitäisi luottaa yritysten omiin sosiaalisen vastuun ohjelmiin, joista niistäkään ei paljasteta yksityiskohtia.


Tai sitten voi yrittää vielä löytää jostain reilun kaupan riisiä. Ainakin basmatiriisiä on reiluna niin vähän tarjolla, että hinta on noussut bulkkiriisiä selvästi suuremmaksi. Suomalaiset myymälät eivät enää tarjoa sitä. Ei ole ollut menekkiä. Urtekram on juuri poistanut reilun riisin valikoimistaan, ja Lidlin Fairglobe-basmatiriisiä ei saa Suomen myymälöistä.

Saisikohan sitä, jos kirjoittaisi ja pyytäisi?

Voi myös olla syömättä basmatiriisiä tai ylipäänsä minkäänlaista riisiä. Onhan muutakin ruokaa. Lähempänä kasvanutta, ongelmattomampaa.

Terhi Hautamäen artikkeli aiheesta
on tässä lehdessä.
Siinä kerrotaan paljon enemmän.

--------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan tätä blogia, Tua Jalkanen ja Sanna!
Welcome to follow this blog, Ela!

20 kommenttia:

  1. *huoh* Sä saat mut aina näillä kirjoituksilla tuntemaan syvää ahdistusta siitä, että teki niin tai näin, aina väärin päin... No, ehkä ei nyt ihan noinkaan, mutta siis kuitenkin. Eli empäs tiennyt tätäkään riisistä. Kuten en monesta muustakaan maailman asiasta (viitaten edellisen postauksesi kommenttiini...). Kohta musta alkaa tuntua, että ei voi enää syödä hyvällä omalla tunnolla muuta kuin omassa pellossa kasvatettua perunaa. Jota siis ei ole olemassakaan... ehkä tarvii perunapelto perustaa?

    Olisko tattari kelpoinen vaihtoehto riisille? Itse olen joskus sitä siinä mielessä käyttänyt, tykkään mausta ja suutuntumasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvennykseksi vielä: en siis tarkoita, että voi ei kun taas tuostakin kirjoitat. Päin vastoin, kirjoitat aina tosi hyvistä aiheista ja tärkeetä tietoa. Mutta tulee siis sellanen "tieto lisää tuskaa"-fiilis tosi usein. Olen ehkä tarkoituksella kääntänyt itseni sellaselle "en edes halua ajatella"-asetukselle monen ongelmallisen asian suhteen, ja sitten sinä mokoma otat ne puheeksi kuitenkin. ;) Ja luen ne ja tiedän taas enemmän ja tulee mieleen, että ou nou... kumpa en olis koskaan tätäkään kuullut, kun nyt on listalla taas yksi asia lisää, mikä alkaa ahdistaa ja mille pitäis tehdä jotain...

      Toinen juttu: en oo koskaan oikein tajunnut mitä toi curry-ruoka on, kun on sitä sun tätä currya. Mä oon aina ajatellut vaan, että se on mauste. Mutta sit on kokonaisia ruokia, joiden nimi on curry... whaaaat??

      Poista
    2. Englantilaiset sanoo curryksi kaikkia tollasia sössöjä, joissa on curry-maustetta. Eikä curry edes ole mikään tietty mauste vaan sekoitus, siinä voi olla vaikka mitä mutta ainakin kurkumaa ja jeeraa ja korianterinsiemeniä. Kunhan maistuu intialaiselta. Ja Intiassakin on monia erilaisia ruokakulttuureja, en tunne niitä.

      Söinhän tuossa riisiä justiinsa kuten kuvasta näkyy. Jos haluaa panostaa tähän niin voi ostaa Euroopassa viljeltyä luomuriisiä. Tai syödä vaikka spelttiä tai ohraa tai juurikin tattaria riisin asemesta. Tai mitäniitäon kvinoaa ynnä muuta ulkomaansiementä. Jotenkin ei tunnu, että peruna sopisi tuohon ruokaan, mutta todellisuudessahan peruna sopii kaikkeen.

      Ja kukas käskee syödä mitään hiilareita soosin kanssa! Voihan laittaa lisää kasviksia sinne soosiin jos tuntuu, että jotain puuttuu. Vaikka kukkakaalia parsakaalin lisäksi. Ja hyvät ihmiset jättää tietysti sen kanin sieltä välistä pois.

      Se on kyllä ihan kamalaa, kun sulle tulee aina maailmanpelastamissyyllisyys tästä blogista! Vaikka me täällä syödään lihaa ja ajetaan autolla ja heitetään ruokaa roskiin ja tehdään tarpeemme puhdistettuun juomaveteen ynnä muita syntejä.

      Poista
    3. Voihan riisin sijaan käyttää ohraa...

      Poista
  2. Minulle ei tule syyllisyyttä:) Mukava näitä on lukea. Riisistä olen luopunut jo vuosia sitten. Meillä sen korvaa esim kaalikääryleissä ohraryynit ja monessa muussa yhteydessä peruna. Ainakin itse pidän jopa perunasta enemmän kuin jostain makealta tuoksuvasta riisistä.
    Muutenkin jotenkin helppoa ja vaivatonta on syödä vuodenaikojen mukaan. Juureksia talvella, kun ne säilyvät maakellarissa ja pakastettuja omia ja itsepomittuja marjoja. Kesällä sitten tomatteja, kurkkua, salaattia ja muuta kun ei ole kasvihuoneiden lämmityspakkoa. Nimittäin talvella ne mauttomat väkisin kasvihuonetta lämmittämällä kasvatetut tomaatit, ei tee mieli. Melkoista energian tuhlausta.

    Mutta tuo curry, juu Britanniassa kaikki intialaistyylinen ruoka on nimeltään currya. Tuo sinun annoksesi on herkullisen näköinen. Pitää lähteä tekemään voileipää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuli vähän nälkä tätä kirjoittaessa, ja arvaa mitä! Toissapäiväisen kanikarrin jämät olivat salaperäisesti kadonneet! Ei löytynyt mistään. Riisiä oli jäljellä.

      Poista
    2. Ehkä se olin mä, unissani taas autoillu ja kävelly... Olis toi ruoka ilman niitä kahta kelvannu... :D

      Poista
  3. Kiitos vaan, ja tervetuloa itsellesi :)
    Kanitikka näyttää herkulliselta parsakaalinsa kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanitikka! Eikös se ole se lintulaji, jota ei koskaan bongattu Suomessa ennen ilmastonmuutosta!

      Poista
  4. Reseptin laatijahan voi kutsua ruokaa ihan miksi haluaa! Kieliasusta viis!
    Tämä ruoka-ohje tuli hyvään saumaan; olen tässä jossain vaiheessa saamassa kaninlihaa. Beiben sisko vähentää kanejaan ja lupasi yhden minulle, valmiiksi teurastettuna. Eihän sellaisesta "kunniasta" voi kieltäytyä!
    Noi curryruuat ovat mielestäni sellaisia, että vain riisi sopii niiden kanssa. Tai sitten laittaa rehuja, kuten ehdotit, niin paljon, ettei tarvitse mitään hiilareita.
    Meillä käytetään tosi paljon ohraa, koska se on niin maukasta. Ja minä pidän sen suutuntumasta. Onhan se myös suomalaisen työn tukemista, kun sitä käyttää.
    Yleensähän en kauheasti saa huonoa omaatuntoa syömisistäni. 24 vuotta elintarviketeollisuudessa on ehkä kovettanut sieluni! Mutta joskus nipistää minuakin jotkut asiat. Tai sitten se on vain merkki tulevasta sairaskohtauksesta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu, mistä kohtaa nipistää. Missä päin se sielu nyt taas sijaitsikaan?
      Tuolla on sulle vielä 225 kanireseptiä, mutta varmaan ei niin hyviä kuin minun:
      http://www.justgamerecipes.com/inxrbt.html

      Poista
  5. Meinasin kirjottaa et hyvä ruoka pilattu parsakaalilla. Sehän pierettääki ihan älyttömästi! Onneks sanoit et sen voi korvata jollain muulla! :)

    Toinen asia on mitä en ymmärrä, en sitten millään: Miks luomuilijat tai muut hifistelijät sunmuut erilaisuutta tavottelevat syö maapallon toisella puolella tai neljänneksellä tuotettua ruokaa?? Niitten kuljetus saastuttaa ilmastoo ihan älyttömästi ja viljely kans. Sen takia kaadetaan maapallon keuhkoja, sademetsiä, että saadaan lisää viljelystilaa. Kyllä sitä kotimaista kasvista piisaa ihan ympäri vuoden. Siis kesällä maassa kasvatettua ja vaikka kylmiössä tai maakellarissa säilytettyä. Lähi ja lähellä tuotettu (luomu)ruokatarvike on parasta, myös mettästä saadut erilaiset saaliit, joita nykynen pullamössösukupolvi ei viitti käydä hakees. Ilmasta ruokaa mettät pullollaan. No, piisaahan sitte meille mielenvikasille enempi. Menkööt mä... pikaruokalaansa.

    En arvostele sun riisikuppias, tuotatte ja hankitte ruokanne muuten ihan kuin oikein on. Toi riisikuppi vaan laitto vyöryn päälle.

    Kiitos ja anteeks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet vaihteeksi ihan oikeassa! Tämä oli oikein hyvä puheenvuoro tähän riisikeskusteluun. Kiitoksia!

      Poista
    2. (Parsa)kaalin pierettävyyttä vähentää tietyt mausteet (yrttikirjasta löytyvät termillä karminatiivi) joista moni sattuu muuten kuulumaan intialaisen keittiön eniten käytetyihin :)

      Oot Timo sikäli ihan oikeessa, että kaikenmaailman superfoodit tyypillisesti tulee just toiselta puolelta maailmaa, mikä jo sinänsä tuo mukaan heti kaikki eettisyyskysymykset yms. Toisaalta laivarahdille kertyy ilmastokuormitusta hyvin vähän per tonni jos vertaa vaikka siihen mitä automatkailu lähimarkettiin tuo lisää niille ostoksille (muistelen ainakin tällaisen laskelman nähneeni, tässä yksi: http://timeforchange.org/co2-emissions-shipping-goods). Toki ilmastovaikutus on vain yksi tekijä, laivathan kulkee bunkkeriöljyllä joka sinänsä on jo kauheeta tököttiä poltettuna ja sellaisenaan, ja pilssivesien mukana ja laivan runkoon kiinnittyneenä tulee vieraslajeja sotkemaan ekologiaa. Ja se viljely sademetsissä jo sinänsä on ongelma.
      Mut yks syy siihen, miksi ituhipit suosii kaukomaiden aineksia on se, että perussuomalaista aineksista tulee vähän köyhä vegaanimenyy, ainakin pidemmän päälle. Ja niidenkin osalta mitä täällä kasvaa tuppaa saatavuus olemaan vaihtelevaa. Härkäpapujalosteita sentään nykyisin alkaa olla aika hyvin, voi korvata soijan niillä helposti jos vaan haluaa. Muutenkin tää nykyinen lähiruokatrendi on kyllä ihan tervettä kehitystä vähän aiemmin alkaneen superfoodryntäyksen kaveriksi.

      Poista
    3. Kiitos, Esa! Tämä kommentti lisäsi postaukseni painoarvoa.

      Poista
    4. Olepa hyvä. Korjaan tosin nyt vielä omia sanomisiani että menee faktat oikein pöytäkirjaan: vieraslajeja kulkeutuu rungon lisäksi painolastitankeissa, (öljyiset) pilssivedet on muuten vaan huonoksi ekologialle.

      Poista
  6. Kiitos riisivalistuksesta! En ole ollut tietoinen tai pannut ajatustani tuohon riisiasiaan - myönnän - sitten ollenkaan. Voihan sen muullakin lisukkeella tosiaan korvata… Tai ainakin pitää riisinsyönnin maltillisena, jos ei muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Kuluttaja-lehti aina välillä muistuttaa näistäkin asioista.

      Poista
  7. Olen jo jonkin aikaa korvannut riisin ohralla, joka maistuu melkeinpä paremmalta. Yhdyn myös Timo Lammen kummasteluun hifistelijöistä, joiden ruokavaliossa olisi paljonkin kommentoitavaa. Pitää syödä jos jonkinlaisia maapallon kaukaisimmista kolkista tuotuja hedelmiä, marjoja ja kookosmaitoja. Niilläkö se maailma pelastuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, minäkin syön vaikka mitä rusinoita ja pähkinöitä ja appelsiineja, jotka eivät suinkaan ole omalta takapihalta. Ja mitä valmiimpana ruokansa ostaa, sen todennäköisemmin siinä on aineksia myös kaukaisista maailmankolkista. Tässä annoksessa epäilyttävin osa oli tuo Tikka Curry -töhnä, jossa on tiesvaikkamitä.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...