torstai 28. elokuuta 2014

Talitintti ja synkät pilvet

Epävakaista.

Se tarkoittaa, että sataa ja paistaa ja sataa ja paistaa.

Se tarkoittaa, että kaneille kerättävä heinä on aina märkää. Ja että kun suunnittelee lähtevänsä metsään tai pihalle puuhastelemaan niin ei sitten lähdekään, kun ei ole ymmärtänyt että tämä on varustelukysymys. Joka ei Suomessa voi lähteä ulos liian sateisella/kylmällä/kuumalla/tuulisella ilmalla, on pulassa. Ja ihan oma vika.


Niin että täällä sitä istutaan sisällä, koneella, pulassa.


Katso nyt, siellähän voi kohta harkita alkavansa sataa.


Tässä olisi nyt sellainen kaikkien rakastama piilokuva taasen. Kun eräät vierailevat tyrnissä - huomasitko muuten, että tyrnimarjat alkavat kypsyä - asettuvatko he edustavasti poseeraamaan auringonpaisteeseen, sopivassa kuvakulmassa lähimpään marjaiseen oksaan? Eikä kun puskan toiselle puolelle pitää mennä nokkimaan, oksan taa. Minä sitten paparazzina koitan vangita heidän olemustaan muistikortille. Automaattitarkennus auttaa.


Luulisi, ettei tuo mahapuolen keltainen ole kovinkaan kummoinen suojaväri, mutta on se.


Käy meillä harakoitakin. Joukoittain. Sellaisia diivoja, jotka pitävät kyllä kovaa käkätystä, mutta eivät anna valokuvata itseään. Ovat täällä ihan incognito. Isot aurinkolasit nokalla, ettei heitä tunnisteta. Yhtään kuvaa en saanut. Nauroivat mennessään.

Tästä ne menivät.



---------------

Toivottakaa päikkä ja Jenna tervetulleeksi iloiseen joukkoomme! Kohta meitä on sata!

17 kommenttia:

  1. Hyvin näyttää talitintti mahtuvan tyrnin piikkien väliin. Ihanan värisiä tyrnimarjoja.

    VastaaPoista
  2. Kuulemma jossain on piikkisempiäkin tyrnejä. Marjojen väri on hyvä, mutta makuhan on... aika persoonallinen.

    VastaaPoista
  3. Hyvä luonnehdinta tyrnin maulle:) Maku on tosiaan persoonallinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...kauniisti sanottuna. Mutta ihmeiden ihme: kun lisää lurauksen tyrnimehua lasilliseen appelsiinimehua, appelsiinimehun maku paranee. Miten voi olla!

      Poista
  4. Voi hemmetti ku sul on paljon lukijoita. 7 niistä vois tulla mun plokii lukijoiks, ni saisin mäki tasaluvun aikaseks. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mut sullon ne puoltoista tuhatta guugleplussaa.

      Laita semmonen harmaapartasempi kuva, se houkuttelee naislukijoita. Heti tulee ainakin seitsemän lisää. Tuo lapsuuskuva ei vakuuta.

      Poista
    2. Oisko nykynen sitte parempi?

      Poista
    3. No tuohan on kuin joulupukki. Paljon katu-uskottavampi kuin se nuori liuhuletti jolppi, vaikka ehkä vielä liian kiltin näköinen. Paitsi että yrittäähän se töniä katsojaa kyynärpäällä. Luulis tuolla saavan lukijoita.

      Poista
    4. No kamera on siinä käessä mikä sojottaa ja 2 kissaa on kylessä kiini.

      Poista
    5. Kissat on liian pienesti. Kissa etualalle! Sillähän saa heti kaikki kissabloggaajat omiksi lukijoikseen.

      Poista
    6. Ehkä sun tarttis laittaa rillit silmilles. ;DDD

      Poista
  5. Hivenen ränstyneen näköinen talitintti tympääntynyt kiilto silmässä :D. Kun sataa.

    Mutta entä ne harakat? Ensin on toinen toistaan muhkeampia marjakuvia ja sitten entisen marjaoksan luuranko ja lakoninen toteamus: tästä ne menivät. Oletko varma, etteivät olleet heinäsirkkoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä olivatkin. Isoja mustavalkoisia ja räkättäviä heinäsirkkoja.

      Poista
  6. Tyrnejä NAM! Asuin lapsuudessani merenrannalla, ja keräsin äitin kanssa tyrnejä joista tehtiin ihan maailman parasta kiisseliä. Pitäisköhän mun kaivaa tyrnipensaat heinän keskeltä ja alkaa elvyttää niitä, tuliskohan marjoja pikkusen paremmin kuin nyt kun niitä tulee pari per vuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyrni näyttää olevan melko sitkeä rikkaruoho, varmaan pärjää heinikossakin. Voihan ne esiinkin kaivaa. Ja jos puskat ovat vanhoja, voit leikata ne tyngäksi, niin kasvattavat uudet, nuoret varret. Miten tyrnistä saa hyvää kiisseliä?

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...