Ystävykset

Tulin tässä taannoin maininneeksi, että kanipoikueestamme yksi on pieni rääppänä, kooltaan vain puolet isoimmista sisaruksistaan.  Hän on silti, tai siksi, utelias ja toimelias veijari, ensimmäisenä tutkimassa uusia juttuja. Ja kun olen katsellut skviljoonia pupukuviani, minusta on alkanut tuntua, että hänellä on erityinen ystävyyssuhde. Ainakin hän varsin usein nypöttää tuollaisen luonnonkeltaisen pupun kyljessä.

Minun tulkintani ruippanan väristä on sallander viittakuvio. Jos joku tietää paremmin, valistuneita vastaväitteitä otetaan vastaan. Mutta onko hänen turkkinsa normaalia pitempi vai luulenko vain? Miltä sinusta näyttää? Esiäitien geenistössä vilahteli kyllä harmillista luonnonangoraa, mutta sitä ei ole vähään aikaan näkynyt.

9.8.

Aikaisemmin kokoero vaikutti vielä suuremmalta kuin nyt. Tuskin tuo rääpäle kuitenkaan koskaan saa toisia kiinni kasvussa. Kaninkasvattajien vanha sanonta kuuluu: "poikue tehdään pesässä". Eli joka pesäpoikasena on ruikelo, myös ruikeloksi jää.

Käppänä ei oikein pärjännyt isommilleen taistelussa maidosta ja siirtyi usein sovinnolla muuhun ruokaan. Tässä kaverukset opettelevat yhdessä herneenpalon syömistä. Kanien mielestä paras ruoka on se, joka on kaverin suussa. Kai se jotenkin tuntuu turvalliselta, kun toinen on sen jo valinnut ja kelpuuttanut. Ei luultavasti ole mitään myrkyllistä, saattaa olla jopa herkullista. Kaveri kuitenkin tietää paremmin kuin itse.

Yhdessä nukkuminen on kanien mielestä ihan parasta, myös helteellä. Jos nyt kahdestaan nukkumista edes lasketaan yhdessä nukkumiseksi. Enempi on parempi. Mitä ahtaampaa, sen ihanampaa.

Koska ruikku ei oikein mukavasti ylety syömään ruokakupista, hän yleensä hyppää sinne kokonaan. Siskoksia se ei haittaa. Pahnanpohjimmainen on niin kevyt, että hänet on helppo nostaa kuonolla sivuun siksi aikaa, että saa ruokaa suuhun. Pureskelun ajaksi pää muutenkin nostetaan kupista ylös, saaliseläimiä kun ollaan. Pitää nyt sen verran katsella ympärilleen, ei voi pelkkiin korviin luottaa. Vaikka onhan näillä melkoisesti korvia, eikös vain olekin!

Nyt sisaruksista alkaa jo pupunpyöreys hävitä ja antaa tilaa aikuisen kanin piirteille. Täyttiväthän he tänään viisi viikkoa. Ei olla enää ihan seinäänjuosseen näköisiä lättynaamoja; alkaa tulla tuota kuonoa heille. Kenenkään korvat eivät ole (vielä) laskeutuneet roikkumaan, vaikka näiden aatelispupujen kantakirjassa mainitaan, että heissä on kokonaista 5/16 ranskanluppaa, melkein kolmannes siis. Tätinsähän on aivan roikkukorva, ja äitikin puoliksi. Tuolle tirppuselle on kuitenkin tullut tavaksi pitää toista korvaa pystyssä ja toista litassa pitkin selkää, siististi kaksinkerroin viikattuna. Kyllä ne molemmat nousevat sieltä höristelemään, jos tarvis on. Ehkä tässä kuvassa alkaa jo tulla uni, ja toinen korva on nukahtanut ensin. Kanit muutenkin nukahtavat ikään kuin pala palalta. Kani nukkuu kunnolla vasta sitten, kun nenä ei enää väpätä. Silmät voivat silti olla nukkuessakin auki. Jaa, saattaa se nenä väpättää unta nähdessä. Silloin vippasevat myös korvat, viikset ja tassut. Mistähän kanit näkevät unia? Varmaan niissä on enemmän ääniä ja hajuja kuin meillä?

Ei sille mitään mahda, että pieneksi tämä elukka taitaa jäädä. Mutta haitanneeko tuo mitään.

23.8. apilavuoren valloitus