Metsässä

Illalla metsässä paahde hellittää. Kärpäset kaikkoavat. Jaksaa jonkun aikaa poimia mustikkaa.

Poimin käsin, hitaasti. Saalis ei ole suuri. Mutta sen voi kaataa suoraan pakastusrasioihin. Paitsi niitä mustikoita, jotka syödään tuoreeltaan. Nyt niitä kannattaa syödä niin paljon kuin mahtuu.

Käsinpoiminnassakin on erilaisia periaatteita. Ihminen on lahjakas laatimaan itselleen sääntöjä.

Pitääkö istua yhdessä kohtaa ja poimia joka ikinen marja, johon ylettyy, vai saako valikoida? Mitä tehdään, jos on valtavan mustikkainen varpu, joka on täynnä öklöä seittiä ja tappajahämähäkkiä?

Poimitaanko suoraan ämpäriin vai ensin pienempään kippoon? Kuinka täynnä kipon pitää olla, ennen kuin sen saa tyhjentää ämpäriin? Täytyykö saaliin määrästä olla selvillä? Koska saa syödä eväät?

Pitääkö pysytellä samalla alueella, vai saako vielä poiminnan alettuaan lähteä vaeltamaan? Saako välillä hupuloida kameran kanssa tai muuten vain taivastella kannon nokassa? Saako poimia suuhun? Jos syö kuormasta, syödäänkö parhaat marjat vai huonoimmat? Jos joka suunnassa on upeita isoja mustikoita, eikä voi lähteä kuin yhteen tai korkeintaan muutamaan suuntaan, onko aihetta stressata?

Mikä tämä on?

Kolmena päivänä samassa metsässä: Kauriista en saanut kuvaa, ne loikkivat ryskyen tiehensä. Korppi kävi tarkistamassa henkilöllisyyden, mutta pysytteli hyvän matkan päässä. Paikallinen oravakanta sen sijaan huusi ja kiroili meille kameraetäisyydeltä.

Jos suussa on painava taakka, istuma-asentoa täytyy mukauttaa siihen tasapainon säilyttämiseksi.

On tietysti hyvin epäkohteliasta katsoa saatikka valokuvata, kun toinen on menossa talvikätkölleen. Syystäkin kiroiltiin. Huutelussa auttoi tämän oravan kaveri, kun tällä oli suu täynnä muutenkin.

Puolukkaakin näyttäisi tulevan jonkun verran. Yksi varpu oli erikoisen näköinen. Ehkä kyseessä on pahakin sairaus, mutta ihmissilmään se näyttää kauniilta.

Mustikoiden poimiminen jäi kesken, kun tuli yö. Juuri kun oltiin niin hyvässä kohdassa! Mustikoita jäi metsään! Isoja! Paljon! Stressi!