tiistai 19. elokuuta 2014

Kaikki on käytetty!


Tänään 19.8. olemme käyttäneet loppuun maapallon kaikki uusiutuvat luonnonvarat tältä vuodelta. Loppuvuosi eletään velaksi. Vai haetaanko joltain toiselta planeetalta? Jos lopettaisimme syömisen ja kaiken kuluttamisen tältä vuodelta tähän, maapallo pystyisi jatkossakin elättämään meidät.


Ylikulutuspäivä tulee aina vain aikaisemmin. Mutta kun minä ihan oikeasti tarvitsen uuden merkkilaukun! Uuden podin ja pädin, uudet syyssaapikkaat ja niihin mätsäävän auton ja sateenvarjon. Ja sitten vielä jotain kivaa, ettei olisi niin ankeaa.


----------------

Tervetuloa seuraamaan tätä blogia, Senni!

14 kommenttia:

  1. Syön vain pakastimet tyhjäksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sitten osta loppuvuonna mitään, niin maailma pelastuu. Ei kai ne pakastimet vain kuluta sähköä? Sitä ei nyt ole enää tälle vuodelle.

      Poista
  2. Luin tästä aamulla, vetää vähän apeaksi :( Ja pistää jälleen kerran miettimään omia kulutustottumuksia, parannettavaa löytyy kyllä. Erityisesti tuosta nopeasti riippuvuudeksi muodostuvasta tavasta palkita/piristää itseään materialla yritän päästä eroon, uuden paidan sijaan mielummin vaikka puolen tunnin niska-hartiahieronta. Tosin yksi päivä teki mieli ostaa netistä jotain pientä kivaa itselle, tilasin siis 10 kg luomuherefordia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, ettei kukaan usko tähän oikeasti ainakaan täällä, missä tavara ei lopu kaupasta. Vaikka ei siitä niin kauan ole, kun Suomessakin piti saada sato riittämään koko vuodeksi ellei halunnut kuolla nälkään. Sitten vasta uskotaan, kun on liian myöhäistä, ja kiukutellaan vielä että miksei kukaan sanonut että nyt hei aikuisten oikeesti.

      Poista
  3. Mitäs nyt kun ei saa kuluttaa? Loppuuko bloggaaminenkin?

    VastaaPoista
  4. Tuo varmasti totta!! Juuri siivoilin kaappeja ja varastos niin paljo ylimääräist kamaa. Ihminen ei ajattele yhtään mitään kun vaan haluaa ja haluaa. Kierrätys on monen kohdalla melkoisen ok mutta parannettavaa on ja minullakin erityisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi jokaiselle hyvää vaihtarivuosi jossain Sudanissa; nähtäisiin, millaista tällä planeetalla oikeasti on elää. Nyt ollaan kuin jossain kuplassa ja luullaan, että tällainen kuluttaminen on normaalia.

      Poista
  5. Niinpä! Ja aivan liikaa on tullut tänä vuonna hankittua kaikenlaista. Vähemmälläkin olisi päässyt. Ajattelin pitää luopumisen syksyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä idea. Kun ei ole niin paljon tavaraa, tulee ajatuksille tilaa.

      Poista
  6. Kyllä! Toi on erittäin ahdistava uutinen. Tai siis ahdistava on se tilanne, miten tähän ollaan tultu. Tämän yritän pitää mielessä aina, kun tulee tarve ostaa. Etenkin mitään uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, mikä vielä vähän aikaa pitää meidät pinnalla, on että suurella osalla ihmiskunnasta ei ole mahdollisuutta osteskella kaikkea mitä sattuu näkemään. Koska monikaan ei toimi noin kuin sinä.

      Poista
  7. Erittäin hyvä muistutus. Olen huomannut, että juuri syksy on itselleni aikaa, jolloin eniten mietin asioiden päivittämistä; lapset tarvitsevat uusia vaatteita ja koulutarvikkeita ja itsekin tekisi mieli jotain. Ja eikös pesukonekin hajonnut juuri nyt. Jokainen uuteen uskoon tuunattu paita on kuitenkin oikea vastaus. Harkintaa kun käyttää kahteen kertaan, jättää mieluummin uuden koltun kauppaan kuin ottaa riesakseen mukaan... jatkuvaa kamppailua sen kanssa, että missä kulkee raja liian puritaanisuuden ja järjen välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Pilvi! Eihän sillä oikeasti ole väliä, ajoittuvatko ostokset syksyyn vai kevääseen; aina on hyvä harkita mitä todella tarvitsee.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...