tiistai 5. marraskuuta 2013

Outo maatalouslomittaja tuli taloon pyhäinpäivän iltana

Pääsin maatalouslomittajaksi vuohenviulupalkalla! (Eikös me niin sovittu, vai jäikö vielä neuvottelut kesken?) Viulut on kyllä syöty jo aikaa, mutta joskus tämä vaihtokauppaaminen toimii hitaasti.

Laskeuduin maatalon pihaan lennosta, tulossa runsaasta kekripöydästä. Pimeää jo oli, vaikka ehdin hyvissä ajoin. Sattui vain olemaan niin pilvinen ilta synkkä ja myrskyinen yö. Kun kuljin portista, joku laukkasi puiden alla syvissä varjoissa sorkat rapisten. Keskipihalle päästyä tulivatkin lampaat tervehtimään. Arvelivat ilmeisesti, että minulla on varmaan rehusäkki selässä tai ainakin taskut täynnä leipää, niin olivat syliin tunkemassa. Karjakeittiöönkin yrittivät änkeä perässä. Sinne minun oli mentävä ensin, koska siellä sijaitsi vesipiste ja osa rehuista sekä tärkein kaikista: parin aanelosen mittaiset emännän kirjoittamat ohjeet.

Mekin tullaan nyt sisään. Saisi olla sitä ruokaa!

Työnsin paksuvillaiset otukset pois ovenraosta ja suljin korvani ankkojen komentavilta huudoilta: "Tänne sitä ruokaa heti! Missä meidän läträysvesi! Onpa täällä huono palvelu! Toimintaa!" Ensin ruokin emokanit, sitten paistikkaat, ja yritin taas katsoa heitä sillä silmällä: ketkä näistä tulevat meille ensi kesänä? (Kaikki eivät mahtuneet kuvaan, mutta kyllä näistäkin jo saa käsityksen.)


Yksi erottui joukosta edukseen käytöksen perusteella. Ihana otus! Rakastuin. No, mikäli tuurini on ennallaan, tuo luonnevalio on tietysti poika ja menee sinne minne pojat menevät. Tai ehkä kyse oli vain lapsellisesta luottavaisuudesta, ja iän mukana hänkin kyynistyy ja alkaa suhtautua epäluuloisen vihamielisesti kaikkiin ihmisten pyrintöihin. Mene tiedä. Tässä sakissa on nimittäin nykyään parikymmentä pupua kolmesta eri poikueesta, ja sydämeni valittu on selvästi nuorimmasta päästä, kaikkein pienin ja rimpulaisin koko porukasta.

Lihakanien jalostuskriteerien tärkeysjärjestystä täytyy ehkä vielä pohtia tarkemmin, ennen kuin tekee valintansa.

Etenin ohjeiden mukaisessa järjestyksessä: kanit, kanat, ankat, lampaat, possut ja hevonen. Tuollaisten teuraskokoisten sikojen ruokinta on monessa paikassa järjestetty niin, että pöperöt kaadetaan kaukaloon aidan yli, sioilla kun on tapana ahneuksissaan rynnistää ruokasangolle kaataen ruokkijan kuraan ja tallaten hänet sorkkiensa alle. Noin yleensä. Nämä possut kuitenkin tulivat ujon ystävällisesti ulos aitauksestaan, kun avasin oven, ja sitten yhtä kiltisti seurasivat minua ja sankoja takaisin aitaukseen ja sen takareunassa sijaitsevalle kaukalolle asti. Toinen saattoi ehkä pikkuisen vahingossa tönäistä kärsällään sankoa, ennen kuin se oli täysin tyhjä, mutta siinä olikin sitten ainoa etikettivirhe. Kyllä oli hienoja sikoja, todella hyvin kasvatettuja neitejä! Ensi viikonloppuna heistä tulee varmasti maailman parasta porsaanlihaa, onhan tunnettua että vihaiset elukat maistuvat kitkeriltä ja tietysti myös päinvastoin.

Ajatella, että uskalsin hevosenkin kanssa seurustella! Hän vaikutti ihan tyytyväiseltä, ei yhtään potkinut eikä purrut eikä edes tallannut varpaille.

Seuraavana aamuna, sunnuntaina, palasin paikalle. Ovet auki ja elukat pihalle! Helppoa! No, ei kaikkia laskettu valtoimenaan kirmailemaan. Loput ruokittiin omiin osastoihinsa taas.

Karjatalousassistentti puhdistaa  ämpäreitä, kanat tarkkailevat työn laatua.

Päivänvalossa pääsin katsomaan kanojakin tarkemmin. Olin ajatellut, että he ovat lähes kaikki yksitoikkoisen mustia, mutta eihän se ollut niin ollenkaan!


Oli mustia ruskeakaulaisia, ruskeita mustakaulaisia, harakanvihreitä, valkopilkullisia ja mitä ihastuttavimman kukertavia kanoja. Mahtoiko olla kahta samanväristä? Montako niitä mahtoi ollakaan?

Kyllä meillekin ehdottoman välttämättä tarvitaan pari kanaa! Tuollaisia ahkeria ja nättejä!

Kana !

Parasta on, että emäntä ei huomannut suuria puutteita palattuaan kotiin. Ainakaan ei maininnut niistä. Kaikki elukat olivat hengissä. Saatan ehkä päästä eläintarhanhoitajanlomittajaksi toistekin!


22 kommenttia:

  1. Ihania eläimiä! minäkin olen joskus ollut eläinten ruokkijana vierailla, mutta vain kissoilla ja kotiloilla (!) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan tuohon, että kotiloita hoidetaan suihkuttamalla niiden akvaariota suihkupullolla ja antamalla niille salaattia, kurkkua ja kenties hiven tomaattia. =) Terveisin kotiloiden omistajan äiti, joka JOUTUU välillä noihin hommiin. En todellakaan ole ihastunut noihin elukoihin...

      Sen sijaan oih ja voih, mä tahtoisin JUURI tuollaisen eläintarhan, missä sinä olet saanut olla hoitajana!! Miksi, oi miksi, mulla ei ole miestä, joka myös tahtoisi tuollaista...?? Tai miksi mulla ei ole tiloja tuollaseen toimintaan?? Siis niin mun unelmaa. Ainoa miinus on, että niitä eläimiä pitäis välillä lahdata...

      Poista
    2. Minusta nykyään melkein kamalampi ajatus olisi myydä pois niitä ylimääräisiä elikoita. Entä, jos ne eivät pääsekään hyvään kotiin? Jos niiden tarpeita ei ymmärretä? Jos niitä lyödään laimin ja kohdellaan kaltoin? On sentään paljon parempi, että ne teurastetaan täällä kotona, etteivät joudu kärsimään...

      Jos oma mies ei haaveile eläintarhasta, etsi sellainen lähistöltä ja tunge sinne lomittamaan! Tai yllytä joku maata omistava samanhenkinen tuttava hankkimaan muutama elukka, se riistäytyy äkkiä käsistä, ja sitten sulla (siis hänellä) on eläintarha.

      Poista
    3. Joo, totta puhut. Mä kun välillä mietin, että laitan nuo lasten puput pois, kun eivät niitä aina oikein jaksais hoitaa, ahdistun ajatuksesta, että jos ne ei sit pääsisikään kunnon kotiin, jossa niiden kaikista veemäisistä tavoista huolimatta annettaan olla vapaana... Ja mietin, että jos meillä olis joku navetan tapainen, olis kyllä surku laittaa sinnekin noi puput, jotka on tottunu olemaan sisällä, ihmisten kanssa jne jne.

      Kyllä mä edelleen haaveilen sen oman pikku eläintarhan hankkimisesta. Onhan tässä jo kaksi koiraa, kissa, kaksi pupua ja ne kaksi kotiloa... hyvä alku. =) Kun sais vielä ne kanat vaikka. Naapurissa on lampaita laumoittain, niitä voin tyytyä kattelemaan aidan takaa. =) Heppakin olis kyllä kiva... Lottovoittoa ootellessa, jos sellanen nimittäin kohdalle sattuis (siis enemmän kuin 2,50€) niin kyllä se pientila sit mulle tulis.

      Poista
    4. Naapuriin lomittajaksi, lottovoittoa odotellessa :)

      Poista
  2. Kyllä kiva ja vastuullinen tuo lomittajapesti! Ihanat eläimet. Tuollaisestahan saattaa tosiaan innostua aivan valtoimenaan ja kohta on kotonakin eläintarha. Hyvä se olisi käydä oikein usein lomitushommissa, niin tulee oikea realismi eteen. Kanat, lampaat ja kaikki. Minä olisin varmaan aika soikeana ilosta tuollaisissa hommissa, vaikka jännittäisinkin. Minä lomitin kerran nuorena vain parin kriittisen kilpikonnan hoidossa, kerran yksiä kanojakin paimensin ja joskus on ollut lainakoira meillä "leirillä". Omien kissojeni suhteen olen tosi tarkka, kuka pääsee heitä hoitamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä just tuossa ylempänä Helillekin puhuin, ettei sitä omia elukoita hevillä anna tuntemattomille hoidettavaksi. Yleensähän pupun- ja kissanpoikasia jaellaan ilmaiseksi sille, joka huolii. En uskaltaisi.

      Poista
  3. Joo, kyllä ihminen tarvitsee välttämättä pari kanaa ;) Mukavan oloinen pesti ollut sinulla!

    VastaaPoista
  4. Vastuullista työtä, mutta olihan se palkkakin (viulu) sen mukainen;)
    Söpöjä kanoja ja näyttävät niin hyvin hoidetuilta, varmasti onnellisia, pupuista puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noilla tilaa juoksennella ja mahdollisuus solmia sosiaalisia suhteita. Varmasti se vaikuttaa tosi paljon hyvinvointiin. Olen itse asiassa syönyt tuosta talosta kaksi vuohenviulua, täytyy ehkä vielä tuurata toinenkin kerta että sen saa korvattua. Vuohenliha on herkkua!

      Poista
  5. Voi, sulla ollut mukava homma. <3 Kanat vaan on ihania. <3 Ei siitä mihinkään pääse. Mua kyllä ihastuttaisi ankatkin, puoliskolle ne vaan on ehdoton ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Kana = ♥ !
      Kyllä se on pelkkää omaa saamattomuutta, etten ole vielä hankkinut kanoja (ja että remonttikin on vielä kesken). Ensi kesänä meillä on kanat pihassa.

      Poista
    2. Hei,
      ne ankat pitivät aina välillä tosi kovaa rääpätystä. Ja oikein kova rääkäisy tulee usein varoittamatta selän taakaa. ;-) Ja ei se saippuavesikään saanut olla rauhassa ankoilta, jonkun piti nokkansa sinnekin tunkea. Oli varmaan jotain hampaanvälissä.

      Ne kanat olivat paljon symppiksempiä. Ja rauhallisempia. (Mitä ne nuoret kukonpojat vähän riitaa haastoivat.) Ja kanat juttelivat pikkuisen kokoajan kaa-kaa-kaa.... Ja tulivat sosiaalisesti pitämään seuraa assistentin(kin) kanssa.

      t. Alakerran isäntä (vs. karjatalousassistentti)

      Poista
  6. Oletkos varma, että kaikki eläimet olivat jäljiltäsi hengissä ???? Aina ei kaikkia vahinkoja haluta raportoida....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi, miten ilkeää! Tämä oli nyt arvatenkin kosto siitä jääkaappihaasteesta. Kyllä minä kuvittelin, miten kertoisin eläintarhan emännälle puhelimessa, että nyt on kettu käynyt pihassa ennen kuin ehdin ovia sulkemaan, ja kaikki siipikarja makaa hengetönnä pitkin poikin. Mutta olisi hän varmasti minulle kertonut, jos joku olisi puuttunut joukosta, eikä ainakaan olisi luvannut enää ottaa minua rengiksi kanien sukupuolenarvaukseen. Uskon, että yhteistyömme jatkuu hedelmällisenä. Niin!

      Poista
  7. Mukavalta näyttävä homma. Tosin lapsena sain hoitaa possuja, ja sitten joulun lähestyessä kävi niin kuin käy. Siitä lähti alkuun siihen aikaan harvinaisen kasvissyöjälapsen tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös Hemingway Ystävyyden talossa juuri kehunut sian ylivertaisuutta kotieläimenä, kun se on ensin pieni ja söpö mutta kasvaa sitten isoksi ja pahansisuiseksi. Samasta elukasta saa rakkautta, kostoa ja ruokaa (vai miten se meni). Teidän siat eivät ilmeisesti vaan olleet isona tarpeeksi pelottavia. Kasvissyönti on kuitenkin kaikin puolin kannatettava ajatus, joten hyvä vaan, että näin kävi.

      Poista
    2. STEINBECK, ei Hemingway!!!
      Kiitos, Laura!

      Poista
  8. Ohan se mukavaa päästä opetteleen hommaa mihkä on hinkua. Sitä ihminen oppii parhaiten, ku on asia opeteltavana mistä tykkää. 'Aina' keväällä toi V haluu lampaita ja kanoja maalle ottaa. Sit ku pitäs lähtee niit hakeen, ni onki olevinaa kauheesti muuta hällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa meillä on unelma kuvakirjamaalaistalosta. Totuushan on sitten jonkun verran raadollisempi yleensä.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...