tiistai 19. marraskuuta 2013

Marraskuinen sadonkorjuu



Lehtikaali elää ja voi hyvin. Syömme sitä lehden kerrallaan. Se sopii kaikkeen. Kunhan ilmastonmuutos etenee niin, että koko talvi on tällaista lällyä, voi lehtikaalista korjata satoa ympäri vuoden.


Kauniskin se on. Mahdollisesti esittelen jossain välissä valokuvataiteen konventioita mullistavan Huurretta lehtikaalilla -sarjani! Punainen on ehkä kuvauksellisempi, ja saattaa siinä olla vielä enemmän flavonoideja, mutta mahdollisesti vihreä kuitenkin maistuu paremmalta - vai kuvittelenko vain?



Palsternakat eivät onnistuneet tänä vuonna. Viime syksynä kylvetyt eivät jostain syystä itäneet lainkaan, ja eräältä suurviljelijältä keväällä armosta saadut taimet närkästyivät siirrosta ja tekivät vain tällaisia epämääräisiä omenan kokoisia kasvannaisia. Ne ovat lisäksi Hollow Crown -lajiketta, joka ei ole täällä koskaan venynyt palsternakan muotoiseksi vaan jää palleroksi. Kiskoin mokomat retaleet ylös tässä yhtenä päivänä. Voi niitä syödä.




Maa-artisokkaa nostin ämpärillisen viime viikonloppuna ja istutin taas sen yhden mukulan. Päätin, että maa-artisokka kasvaa vastedes vain pohjattomassa kasvulaatikossa, ei missään noista, jotka on siististi perustettu suodatinkankaan päälle. Mukulat olivat ihan hyviä, ei sillä, mutta ne vaikuttivat kasvavan tavallistakin enemmän limittäin ja lomittain, suorastaan ahtaasti.

Alakerran isäntä sai työkaveriltaan keväällä chilintaimen. Se kitui puutarhan parhaalla paikalla koko kesän, mutta alkoi rehottaa, kun pääsi alkusyksystä sisälle. On sitä pölytettykin villapaidan hihalla. Satoa korjattiin viikonloppuna kumihansikkaat kädessä, koska chilejä oli mainittu tulisiksi, jopa mahdottomiksi syödä. Sato on kokonaisuudessaan tässä:


Alakerran isäntä rohkaisi mielensä ja haukkasi. Rouskutteli sitten koko sadon suihinsa ja totesi: "Paprikaa!"

Sadonkorjuusta kun puhutaan, sopii vielä mainita, että tänään syötiin loppuun kesän perunasato, jonka viljely sai alkunsa, kuten tarkkaavainen lukija hyvin muistaa, kuudesta kompostimatkalla olleesta itäneestä ja rupsahtaneesta luomuperunasta toukokuussa. Viimeisenä perhekuntaansa edusti ruokapöydässämme aistillinen ja muodokas Pertta Peruna.


Perunanviljely oli niin mielenkiintoista ja antoisaa puuhaa, että päätimme ryhtyä siihen jälleen ensi vuonna.

----------------------------

Tansku, tervetuloa jännittämään kanssamme, mihin kaikkeen tämä vielä johtaakaan!

18 kommenttia:

  1. Voisitko sitten keväällä muistuttaa, kun on aika iskeä perunat maahan. Mun on kyllä pakko kokeilla sitä myös vihdoin viimein! Lehtikaali kiinnostaisi myös... hitsi kun en tajua tosta puutarhanhoidosta yhtään mitään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti tulee oikein juhlapostaus perunanistutuksesta toukokuulla, säiden mukaan.

      Ei kai siinä puutarhanhoidossa ole muuta tajuamista, kuin että laitetaan maahan joku siemen, mukula tai muu sipuli taikka sitten lehdenpala tai oksanpätkä. Joskus myöhemmin huomataan ehkä, että sille paikalle on kasvanut jotain. Yleensä se on juolavehnä, mutta voi se olla nokkonenkin, jos hyvin sattuu. Taitavilla viljelijöillä se voi olla kuulemma ihan mikä vaan, vaikka kaksikymmenmetrinen avokaadopuu, ja jopa liittyä jotenkin siihen, mitä on alunperin kylvetty.

      Poista
  2. Vau! Nyt iski lehtikaalikipinä! Ja alkaakohan mua kaduttaa, kun tehtiin ystävän kanssa se maa-artisokkakokeilu Ryötönperälle - kokonainen rivi! Toisaalta, jos se valtaa maa-alaa horsmalta, niin eipä kai tuo haittaa. Ensi vuonna meillä on vissiin perunalle jokin uusi sijainti, tänä vuonna meni mönkään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täälläkin villiä maa-artisokkaa pitkin poikin, sehän kukkii kauniisti ja näyttävästi ja nälänhädän tullen kaikki mukulat voi kaivaa ylös ja syödä. Sillä teidän rivillä elää koko talven, jos globalisaatio tyrehtyy, ja ruokkii vielä Ryötönperän kunnanvaivaisetkin ja alakoulusta ainakin neljä ensimmäistä luokkaa.

      Poista
  3. Mille tuo lehtikaali maistuu? Siitä ei ole mitään hajua, mutta kiinnostaisi kyllä kokeilla. Ilmeisesti se täytyy kypsentää jotenkin, vai ihan raakanako syödään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta vihreästä lajikkeesta ainakin menee pienemmät lehdet ihan salaattina. Varsinkin näin pakkasta maistettuaan se on oikein herkullista. Alakerran isäntä rouskuttaa sitä sellaisenaan. Maistuu vihreälle, muistuttaa vähän kaalia mutta ei ole ollenkaan kitkerää (jätän paksut lehtiruodit syömättä). Jossain gourmet-ravintolassa sain upporasvassa rapeaksi paistettuja baby-lehtikaalinlehtiä, kaksi per lautanen, oli muuten hyvää! Muuten niitä voi lisätä kaikkiin keittoihin ja patoihin. Lehtikaalin kuivaus on helppoa, ja kuivattuja lehtiä voi murentaa vaikka mihin soosiin tai taikinaan, eivätkä edes lapset huomaa. Tämä syksyn hitti ovat olleet lehtikaalisipsit, googlaamalla löytyy ohje. Niitä en ole itse kokeillut.

      Poista
  4. ihana sadonkorjuupostaus :) Kuvatkin niin hienot!
    Maa- artisokat muuten ovatkin tuolla penkissä vielä...ovat herkullisia.
    Lehtikaalia pitäisi opetella kasvattamaan ja käyttämään, on kuulemma huipputerveellistä.
    Pertta Perunalle taisi käydä kalpaten ruokapöydässä ;) rassukka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Pertta Perunalle meinasi käydä kalpaten, hän nimittäin jäi ensin syömättä, ja selvästi häntä jo rupesi huolestuttamaan, kun joutui keitettynä odottelemaan jääkaapissa. Sitten hän kuitenkin pääsi ranskankerman, soijakastikkeen ja valkosipulin kanssa paistinpannulle ja koki täyttymyksen: hänestä tuli valkosipuliperuna ja hänet syötiin viimeistä nokaretta myöten!

      Poista
  5. Komeita lehtikaaleja. Onko niin, että niitä ei lehtokotilotkaan syö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne syövät niitä, mutta tykkäävät kuitenkin pavuista enemmän. Ja nokkosista ja varsinkin lupiineista. Aika vähän oli lehtikaalissa kotiloita, muutaman jouduin toki poimimaan pois.

      Lehtikaaleilla oli täällä huono alku, kun kirpat nakersivat ne pitsiliinoiksi, vaikka ne kasvoivat samettikukkameressä. Mutta niin vain tuli isoja lehtikaaleja niistä kuitenkin ja kasvattivat uusia lehtiä kirpansyömien tilalle.

      Poista
  6. Niin iski minuunkin lehtikaalikipinä. Ensi keväänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Voidaan perustaa tällä porukalla Lehtikaalin ystävät ry.

      Poista
  7. Onpa kaunis lehtikaali! Itselläni oli viime vuonna kasvamassa ensimmäistä kertaa ja ihastuin lajiin. Tänä vuonna unohdin sitä laittaa, mutta nyt on siemenet jo tilauslistassa ensi vuotta varten. Mulla sattui olemaan miedoksi mainittu chili Jamaican Bell, jonka sitten pilkoin ruokaan ja erehdyin hetken päästä hieraisemaan silmän nurkkaa... No, kaksi eri kertaa piti käydä silmän kanssa hanan alla huuhtelemassa ja istua tuppo silmässä, ennen kuin alkoi helpottaa. Miten voikin ihminen olla tyhmä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chilit ovat kyllä petollisia. Ja lehtikaali on kaunis. Kuulemma palmukaali Nero di Toscana on vielä kauniimpi, sitä en ole vielä kokeillut. Sellaisen voisi laittaa kukkapenkkiin, vaikka yhden molemmin puolin sisääntulotietä koristamaan...

      Poista
  8. Ei mekää meijjän harrastevviljelmäl elettäs. ;D
    Mut ihan hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omavaraisuus ei sovi laiskalle. Mutta onhan mukava, että jotain saa omastakin maasta, jos laiskuus estää lähtemästä kauppaan :)

      Poista
  9. On komea kasa lehtikaalia,se käy salaatteihin hyvin muiden salaattien sekaan vaan,.Mulla ol tänä kesänä erilaisia salaatteja,kurkkua,persiljaa,sain muuten siitä hyvän sadon pakkaseen,saa talavella laittaa keittoihin yms..perunaakin oli,mut jäi pieneks,se lajike Afra olikii mielenkiintoinen,hyvän makuisia kieltämäti olivat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kiva tunne, kun on vähän talvivarastoja :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...