perjantai 15. maaliskuuta 2013

Elimäen tarkoitus

Kas, kuinka tuohon eiliseen mössötekstiin oli eksynyt sana, jota tavalliset sanakirjat eivät tunne: jääskö. Oikein tarpeellinen sana ja ystäväpiirissäni aktiivisessa käytössä. Mitenhän ne sen sanovat, jotka eivät käytä tätä termiä? Onneksi ainakin yksi sanakirja tuntee sen, nimittäin Elimäen tarkoitus.

JÄÄSKÖ (s.)
Aterian tähteet, jotka pistetään jääkaappiin, vaikka ollaan täysin varmoja, ettei niitä koskaan syödä. Vrt. mönki, älgö.

Douglas Adamsin syntymästä tuli juuri kuluneeksi 60 vuotta, kuolemasta tulee kohta 12. Hän oli viisas ja vielä lisäksi hauska. The Meaning of Liff ei ollut hänen mestarillisimpia teoksiaan. Itse asiassa se oli jotain sellaista, mitä leikitään kavereiden kanssa korfulaisessa tavernassa, kun on juotu tarpeeksi retsinaa. Maailma on täynnä asioita, joilta puuttuu nimi. Toisaalta monet hyvät sanat ovat aivan vajaakäytössä paikanniminä. Leikin idea on yhdistää näistä pareja.

Monet ovat toisintaneet tätä suomeksi. Itsekin olen leikkinyt sitä pitkillä automatkoilla (tosin ilman retsinaa). Eräät pistivät idealla myös rahoiksi.


Suomalaiset(kaan) versiot eivät ole kaikilta osin kestäneet aikaa. Jotkut asiat ovat kuitenkin ikuisia. Kirjasta ovat tarttuneet puheeseen mm:

HUISKERI (s.)
Siivoojan saapumista edeltävä siivous.

KALLINKI (s.)
Tapa, jolla seistään katsottaessa toisen ihmisen kirjahyllyä.

KURONEN (s.)
Mittayksikkö. Autoilijan ojentautuneiden sormien ja parkkihallin lippuautomaatin välinen etäisyys.
      1 kuronen = 18,4 cm

RÖYVÄ (s.)
Edellä jonottava naishenkilö Stockmannin herkkuosastolla.

ÄHTÄRI (s.)
Paniikki, joka syntyy, kun on pakko mennä WC:hen eikä kykene päättämään minkä kirjan tai lehden ottaa mukaansa.
Paljastettakoon lopuksi vielä
MÖNKI (s.)
-> Jääskö kolme viikkoa myöhemmin. Ks. myös älgö.
Älgön saatte kuvitella itse.

2 kommenttia:

  1. Hih, tämä pisti silmään, asun nimittäin entisen Elimäen kunnan alueella (nykyisin Elimäki kuuluu Kouvolaan).

    Ihme sanoja, en oo koskaan kuullu noista mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuohan ovat siis kaikki paikannimiä. Mitähän ähtäriläiset ajattelevat kotipaikkansa nimen uudesta merkityksestä? Tältä asialta kuitenkin puuttui sana kokonaan, eikähän niin voi olla, eihän, joten Ähtäri sai lainata nimeään, kun sattui sopimaan.

      Kirjasta löytyy lisää. Varmasti eri ihmiset ihastuvat eri sanoihin.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...