Vanhaa ikkunalasia

Eräät lukijat ovat huomauttaneet joissain kuvissani esiintyvistä epäjatkuvuuskohdista. Minua on syytetty joko tökeröstä kuvankäsittelystä tai aika-avaruusjatkumon sorkkimisesta, mahdollisesti molemmista. Paljastan nyt totuuden: talvisin harrastan luontokuvausta lähinnä ikkunasta ulos, ja häiriöt johtuvat vanhan ikkunalasin lainehtimisesta.

Tässä triptyykki alakerran isännän olohuoneesta. Kuvan alkuperäinen tarkoitus oli havainnollistaa, kuinka maisema meni pilalle, kun vastapäinen metsä avohakattiin, näettehän. Ikkunoissa on luultavasti alkuperäiset lasit vuodelta 1952, ja niiden yläreunassa näkyy kauniita valumia. Lasihan on nestettä, joskin melko paksua, ja valuu vuosikymmenien kuluessa hitaasti alaspäin ikkunankarmeissa. Näin:

 Yksityiskohta:

Meillä on myös ikkunoita, joiden lasi on aikaisemmin elämässään palvellut jossain toisessa ikkunassa. Tämä kuuluu rintamamiestalon henkeen: miksi ostaa uutta, kun vanhasta saa vähän muokkaamalla ihan hyvän. On käytetty niitä tarvikkeita, joita on ollut saatavilla. Isosta ikkunasta on leikattu sopivan kokoinen lasi pienempään ikkunaan, ja kun lasia on käännetty 90°, myös valumat ovat kääntyneet pystyasentoon. Näin:

Nämä pystysuoraan kautta ikkunan kulkevat siirtymälinjat esiintyvät lähes kaikissa työmaakeittiön ikkunasta otetuissa valokuvissa, yleensä mahdollisimman yllättävissä ja harmittavissa kohdissa.

Kuis mun päässä nyt sumeni?

Oman pikantin lisänsä vanhojen ikkunoiden läpi kuvaamiseen tuovat puutteellisen tiivistyksen aiheuttamat häiriöt näköyhteydessä:

Ne saattavat koristella maiseman psykedeeliseksi,

 lähes peittää sen näkyvistä tai vain sievästi kehystää sen.

Tämä antaa maisemalle uutta lisäarvoa ja ehdottomasti parantaa taiteellista vaikutelmaa.

Alakerran isäntä väittää, että ikkunalasien epäjatkuvuuskohdat häiritsevät hänen valokuvausharrastustaan. Olen taivuttelun jälkeen suostunut siihen, että vanhoihin pokiin vaihdetaan uudemmat lasit, mikäli vanhat lasit käytetään uuden ihanan puolilämpimän kuistin ikkunoihin. Sen kuistin, jossa sitten on niin hyvä talvettaa vaikka sitruuna- ja laakeripuita ja muita pikku ruukkuyrttejä. Jossa voimme viettää asuntoyhtiön kekrijuhlia sateen ropistessa kattoon; näettehän silmissänne kymmenet kynttilät ja aistikkaan kattauksen. Minä ainakin näen. Kyllä se sen kuistin rakentaa, ihan varmaan, ehkä jo kymmenen vuoden sisällä, että pääsee eroon noista mutkalaseista.

(Toim. huom: tämän jutun virheellisiä tietoja on oiottu postauksessa Totuus lasista.)