Mamma lomalla

Kuulin, että naapuri ehti jo juoruta: olen muuttanut kesämökille! No kuinkas tässä näin kävi? Minäpä kerron.

Yleensähän kai käy niinpäin, että nuoriso muuttaa pois pesästä. Jos eivät muuten ymmärrä, niitä voi vähän avustaa vaikka. Meillä nyt kävi toisinpäin.

En tiedä kuinka minulle sattui niin kuriton pesue, vaikka pienestä pitäen ovat aina saaneet kaiken mitä ovat halunneet! Nyt niille ei enää tuntunut mikään riittävän. Aina olivat kimpussa eivätkä uskoneet puhetta. Vaikka minä sanoin, että nyt ei lirise sitä maitoa, tunkivat väkivalloin nisälle kauhealla tappelunnujakalla yöllä sekä päivällä. En saanut edes syödyksi rauhassa, ja syöminen on sentään meidän kanien pääelinkeino! Emäntä sanoi, että minulla jo luut törröttää. Sanoi ettei tule paistia. Sanoi että rukkaset. Mitä mahtoi höpöttää, annoinhan minä rukkaset sille äijälle jo aikaa sitten, vaikka olikin aika äijä. Kolme näistä lapsista tulee häneen kovasti noin värin puolesta.

Emäntä rupesi sitten kantamaan minua aina päiväksi mökille, yöksi takaisin. Ai että se oli ihanaa! Sain maata rauhassa kenenkään häiritsemättä. Se laittoi minulle tuon seuraneidin matkaan, kun oli lukenut jostain kanikirjasta, että kani on yh-dys-kun-ta-e-läin. Höpöhöpö, sanon minä. Olisin halunnut olla ihan keskenäni. Vähän aikaa sillä kesti ennen kuin se uskoi. Kun se kantoi mökille tuon neidin, ajoin sitä takaa monta kierrosta ja yritin purra pyllystä. Niin emäntä sitten lopulta hoksasi mitä minä haluan. Hoksaa se ihminenkin, kun sille tarpeeksi selvästi näyttää, miten asia on. Ei se sitten enää yrittänyt tyrkyttää minulle seuraa. Ainoa huono oli, kun piti mennä yöksi takaisin nuorison luo. Minä juoksin niitä karkuun, mutta en päässyt kun niitä oli joka paikassa. Ja ne osasivat jo hypätä kaikille tasoille minne minäkin. Kauhean ressaavaa!

Niin me sitten päätettiin yhdessä emännän kanssa, että vieroitetaan tuo kuriton lauma vähän aikaisemmin kuin emäntä oli suunnitellut. Minä sanoin sille että niin se menee luonnossakin, 28 päivän päästä poikimisesta pennut pihalle, kolmen päivän remppatauko ja sitten 31. päivänä puretaan uudet pennut uuteen pesäkoloon. Vähän se empi, mutta onneksi uskoi järkipuhetta. Luulisi, että minä sen asian paremmin tiedän, vaikka en olekaan lukenut yhtään kaninkasvatusopasta. Jouduin minä niitä kärsimään yli viisi viikkoa, johan nisät viistivät maata. Mutta nyt alan olla oma ihana itseni. Jaksan jo vähän pomppelehtiakin enkä enää vain makaa voimia keräämässä.

Vihdoinkin minulla on aikaa myös huolehtia ulkonäöstäni. Ehdin rauhassa sukia itseäni joka puolelta. Olinkin jo mennyt ihan takkuun.

Nyt ei kukaan tule kinuamaan mitään, vaikka kampaisin korviani puoli päivää. Aah!

Eikä kukaan töni, kun nautin pedikyyristä.

Pitkästä ja perusteellisesta pedikyyristä.

Käy minulla täällä vieraitakin, mutta en kutsu heitä sisään. Seurustelemme vain näin aidan läpi. Minusta se on parasta. Olen tehnyt ankarasti töitä saavuttaakseni tämän itsenäisyyden, ja varjelen omaa rauhaani tarkasti.

Monenlaista kulkijaa täällä käykin. Mutta kohtelen kaikkia tasapuolisesti. Vaikka kuinka kärkkyisivät, sisään ei ole tulemista. Nämäkin ovat selvästi jotain nuorisoa. Kuljeskelevat täällä pihassa ilman isää ja äitiä, minnekähän ovat mahtaneet heidät hukata. Näitä on viisi sisarusta. Ihan korppikotkan näköisiä, mutta onneksi aika pieniä.

Niistä rupeaa jo erottamaan, kuka on kana ja kuka on kukko. Minusta sellainen itsensä esittely on vähän rahvaanomaista. Säädyllisistä kanilapsista sitä ei näe päällepäin. Ja aika tarkkaan saa katsoa alapuoltakin, jos haluaa selvittää asian. Omien poikasteni sukupuolista minulla ei ole aavistustakaan. Eikä paljon kiinnostakaan. Hajustahan sen sitten huomaa, kunhan nyt ensin tulevat siihen ikään. Toivottavasti tekevät sen jossain muualla, tänne mökille en tahdo sitä sakkia riehumaan. Nyt haluan vain toipua koettelemuksistani ja omistautua harrastukselleni, kauneudenhoidolle.

Sitä samaa toivon myös sinulle.