lauantai 25. tammikuuta 2014

Kuinka maailma pelastetaan

Miksi en ole tätä aikaisemmin ymmärtänyt? Olen tiennyt mutta en ole tajunnut. Kun katsoin Hans Roslingin havainnollista esitystä, josta linkkasin tässä pari postausta taaksepäin, palaset loksahtivat kohdalleen. Voi harmi, jos et ole vielä käynyt katsomassa sitä ainakin paria kertaa! Suuret kiitokset RImmulle tästä mahtavasta linkistä! Koitan tiivistää ajatukseni ja siinä välissä hauskan Hans-sedän ajatukset:

Maailman pahin ongelma on se, että meitä on liikaa. Ei nälkä, ei tauti, ei sota, ei ilmastonmuutos. Nuo kaikki ovat seurauksia. Perusongelma on väestön liikakasvu rajallisella planeetalla.

kuva: James Cridland / Flickr

Vuoteen 2050 mennessä meitä on 9 miljardia. Tälle ei voi enää mitään ellei ihmiskuntaa kohtaa jokin ennennäkemätön tuho. Prosessi on jo käynnissä. Sille, mitä tapahtuu vuosisadan puolivälin jälkeen, mahdamme jotain. Väestön kasvu voidaan saada pysähtymään siihen. Jos ei, seuraukset ovat niin hirveät kuin pystyt kuvittelemaan ja siihen vielä puolet päälle.

Rikkaat tai kohtuullisestikaan toimeentulevat väestönosat eivät enää kasva. Kun elintaso paranee siihen pisteeseen, että lapsista 90% jää eloon, lapsiluku putoaa pariin-kolmeen naista kohti. Väkiluku lakkaa lisääntymästä. Näin on käynyt kaikkialla.

Vain kaikkein köyhimmät kasvattavat väkilukua. Heitä on pari miljardia.

Nuo kaksi miljardia on saatava ylös äärimmäisestä köyhyydestä. Ei pelkästään siksi, että inhimillisyys vaatii sitä. Olen jo kauan sitten oppinut olemaan ajattelematta niitä ihmisiä. Ainakaan ei ole minun velvollisuuteni auttaa heitä. Tai no silleen vähän, joku kymppi keräykseen, jos en kehtaa kiertää sitä lipasta heiluttelevaa tyyppiä marketin aulassa. Mutta ei niin että kyseenalaistaisin oman oikeuteni jatkaa matkaa marketin karkkihyllylle, kun toiset kuolevat nälkään. Minähän annoin jo.

Niitä ihmisiä on autettava siksi, että ellei väestö lakkaa kasvamasta, ihmiskunnalla ei ole tulevaisuutta. Ja tiedämme, että väestö lakkaa kasvamasta, kun lapsikuolleisuus laskee kymmeneen prosenttiin. Ihan vain siksi ja oman itsemme vuoksi meidän on autettava noita kahta miljardia, jotka sinnittelevät alle dollarilla päivässä.

Niitä, jotka auttavat, koska se on oikein, on aivan liian vähän. Mutta meitä, jotka sijoitamme pikkuisen rahaa, jotta turvaisimme tulevaisuutemme, on toivottavasti tarpeeksi.

kuva: Scott Wallace, Maailmanpankki / Flickr

Vähän aikaa sitten kirjoitin kivasta tavasta antaa 25 dollarin mikrolaina jonnekin päin maailmaa ihmiselle, jonka naama, elämäntarina ja lainanhakuperustelut sattuvat miellyttämään. Helppo keino auttaa, eikä maksa mitään, koska rahansa saa yli 99%:n todennäköisyydellä kokonaan takaisin. Lainanhakijat saattavat olla meidän mittapuullamme köyhiä, mutta omassa yhteisössään ehkä alempaa keskikastia. Heillä on yrittäjähenkeä ja liikeidea. Harva heistä elää äärimmäisessä köyhyydessä.

Lainaan silti heille, koska se on kivaa, helppoa ja ilmaista. Mutta miten autetaan todella, todella köyhiä ihmisiä? Annetaan rahaa isoille hyväntekeväisyysjärjestöille, Punaiselle Ristille ja Unicefille? Miksei niinkin. Mutta on myös toinen tapa. Siitä bloggasi Marko Terviö vuodenvaihteessa.

Aika radikaali ajatus: Annetaan äärimmäisessä köyhyydessä eläville ihmisille rahaa! He saavat itse päättää, mitä sillä tekevät.

GiveDirectly -järjestö on menetellyt näin Keniassa, ja seurauksista on tehty varsin pätevää tieteellistä tutkimusta. Keskimääräinen avustussumma on ollut noin 500 $, mikä vastaa parin vuoden tuloja. Avustukset on jaettu satunnaisesti valituille, kriteerit täyttäville ihmisille. Samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset, joita arpa ei suosinut, toimivat verrokkiryhmänä. Tutkimukseen osallistui noin 1500 ihmistä.

Suoraa apua on tutkittu aiemminkin yli kymmenen vuoden aikana. Se on yksi parhaiten tutkituista tavoista antaa kehitysapua. Terviön ansiokkaassa kirjoituksessa on listattu lähdekirjallisuutta.

Tuloksista lyhyesti:

Suora apu parantaa lasten asemaa. Se vähentää alipainoa ja nälkäpäiviä, parantaa sekä fyysistä että mielenterveyttä, lisää koulunkäyntiä ja vähentää lapsityötä.

Suoralla avulla on pitkäaikaisia vaikutuksia. Apua saaneiden henkilöiden tulotaso oli verrokkiryhmää korkeammalla vielä useita vuosia avun saamisen jälkeen.

Suoraa apua ei väärinkäytetä. Alkoholin ja tupakan kulutus joko laski, pysyi ennallaan tai lisääntyi korkeintaan samassa suhteessa kuin muu kulutus. Työtuntien määrä joko pysyi ennallaan tai lisääntyi, kun avunsaajat pystyivät liikkumaan parempien työmahdollisuuksien perässä.

Yhteenveto on GiveDirectlyn koostama, mutta tutkimustulokset ovat vapaasti käytettävissä, jos haluat tehdä oman tiivistelmäsi.

Minusta vähän tuntuu, että haluan panostaa tähän. Menetelmä on läpinäkyvä ja tarkkaan kontrolloitu. Rahani eivät jää hallintokoneistoihin pyörimään, vaan vähintään 90% annetaan suoraan käteen (tai oikeastaan sim-korttiin) yhdelle niistä kaikkein köyhimmistä. Tulokset ovat yhtä hyviä kuin parhaissa isojen organisaatioiden kehitysapuprojekteissa ja parempia kuin monissa.

Ja maailma pelastuu. Onhan sekin aika kiva.

kuva: Marco Abis / Flickr

Tosin maailma pelastuisi paljon todennäköisemmin ja ihanammin, jos ihmisiä ei olisi ollenkaan tai vain erittäin vähän. Mutta kaikkea ei voi saada.


22 kommenttia:

  1. Oliko se nyt sinun jonkun tekstin luettuani, vai mistä bongasin, kun aloin oikeesti miettiä tuota väestön kasvua. Että eikö se olis ihan jees ja riittäis, jos ihmiset tekis vain yhden lapsen. Mullakin on noita neljä, ja mun miehellä on vielä pari lisää... Toivottavasti eivät tee isoja lapsilaumoja (no, niillä miehen lapsilla on jo lapsiakin).

    En oikeesti ole koskaan ennen ajatellut asiaa siltä kantilta, että maailmasta loppuu vesi ja ruoka, koska ihmiset tekee niin isoja lapsilaumoja ja ne sitten jatkaa perinnettä... mutta sehän on aivan ilmeistä, että niin se menee, että mitä enemmän populaa, sitä enemmän tarvitaan ruokaa, sitä enemmän saastutetaan ja roskataan jne jne. Lapsettomuus ei olekaan mikään aivan tyhmä valinta itse asiassa. (Enkä tarkoita muutenkaan, että se olisi tyhmä valinta, mutta että itse asiassa tolta kantilta katsottuna se on hyvinkin fiksu valinta. Ei ainakaan rasita maapallon kestävyyttä enempää kuin mitä omalta osalta sitä rasittaa. Toivottavasti kaikki nyt ymmärtää mitä tarkoitan tällä...)

    Aina joskus mietin, että olisimpa muutaman asian tienny sillon nuorempana... vois olla omakin elämä aika lailla erilaista nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, miten ihana kommentti! On upeaa, kun tulee ajatus! Minulle tuli kanssa justiinsa, ja siksi kirjoitin tämän postauksen. Ei niitä joka vuosi tule.

      Niitä lapsia on kyllä turha katua, jotka on jo tullut tehtyä. Ei minuakaan harmita, että isä ja äiti tekivät minut. Suomessa ei väkiluku tällä hetkellä kasva omin voimin, ongelma on tosiaan pahin siellä kaikkein köyhimmissä maissa. Tämä asia ratkaistaan siellä, ja siihen tarvitaan meidän apua.

      Poista
  2. Kiitos kun kokosit näitä asioita. Itseäni on ihan sairaan pitkään häirinnyt se, että periaatteesa tekee mieli auttaa, mutta kaikki järjestöt tuntuvat epäilyttäviltä tai ainakin byrokratian määrä on liiallinen. Eniten ärsyttävät kylkiäiset, joita luvataan avustusta vastaan! Annan mieluiten sellaiseen, mistä ei tule mitään turhaa kylkiäistä minulle tai söpön kummilapsen kuvaa piirongin päälle!! Suora apu on tervetullut asia! Anteeksi huutomerkit, tyyli vähän kärsi, kun innostuin vastaamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No suotakoon nyt tällä kertaa, koska innostuminen on hyvä asia.

      Luulen, että tuo suora apu voisi olla mun juttu; selvitän vielä maksukanavia, koska en mielelläni jakele luottokortin numeroa netissä ja sekin lähettäminen postissa tuntuu hankalalta.

      Poista
  3. Tämä auttamisasia on mulle oikeestaan sellanen kutsumus, jota yritän toteuttaa ja pitää mielessä. Kannan ihmisten hätää mielessäni. Välillä se tuntuu ehkä vähän taakalta. En onneksi (enää) syyllisty siitä. Teen minkä pystyn ja enempää en voi. Nyt kun on omia lapsia ei kyllä jää aikaa murehtia muita niin paljon. Huono tai hyvä, miten sen nyt ottaa. Jossain määrin teen työkseni jotakin sellaista, että tämän kaltaiset asiat ovat usein mielessäni ja läsnä. Kertomatta nyt sen kummemmin mikä mä oon :) Mulla on pari paikkaa kaukana Afrikassa, jossa mulla on tuttuja ja laitan heidän kauttaan välillä sellaista suoraa apua. Ja myös joitakin järjestöjä joita tuen. Välillä olen ollut myös se tyyppi siellä Marketin aulassa. Ei mitään maailman helpointa hommaa. Ainakaan jos on vähän tällanen ujo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rispekt! Kun yritän olla huomaamatta sitä tyyppiä siellä marketin aulassa, tajuan selvästi, että tuossa on ihminen, joka välittää, kun taas minä olen paatunut.

      Poista
  4. Se sinun linkittämä Hansin video oli kyllä hyvä. Eka juttu, missä mun mielestä osattiin selkeästi perustella asiat ja missä oli tehty ihan selkeitä johtopäätöksiä. Tuli sellainen olo, että hei, asioille voidaan oikeasti tehdä jotain ja panokset kannattaa keskittää siihen.

    Lapsiasia on mielenkiintoinen pohdiskelunaihe myöskin. Itse olen siis kolmekymppinen ja toistaiseksi lapseton, minä kun en ole ikinä ollut mitään vauvakuumeihmisiä. Mutta miehen kanssa on kyllä mietitty parin viime vuoden aikana, että tämä Suomen meininki alkaa näyttää siltä, että kun me ollaan vanhoja, niin jollei ole omia lapsia, niin kukaan ei huolehdi meistä mitenkään. Vaikka eihän se lasten hankintakaan mikään tae ole siihen, että joku huolehtii, voihan se lapsi sairastua ennen vanhempiaan tai muuten vain voi sössiä välit lapseensa, ettei lapsi vilkaisekaan vanhempiinsa päin. Mutta jos hankkisi lapsia, niin olisi ainakin jollain tavalla tehnyt riskisijoituksen omaan vanhuuden turvaansa.

    Tuo suora raha-apu oli erittäin mielenkiintoinen juttu ja kun sitä on tosiaan jo kokeiltu ja tutkittu ja näyttää siltä, että ihmiset noissa oloissa on oikeasti osannut käyttää rahansa fiksusti. Ehkä elämä siellä on ollut niin kovaa, että elämä on opettanut, ettei pidä ruveta tilipäivämiljonääriksi ja ostaa turhuutta. Ja tosiaan tuo on auttajallekin rahankäytöllisesti siinä mielessä hyvä, että järjestöillähän menee monta kymmentä prosenttia lahjoitusvaroista usein byrokratiaan.

    Ja kiitos kun esittelet näitä meille, sillä itselläni ei ole aikaa tutkia tällaisia asioita, vaikka minussa maailmanparantaja asuukin. Niin olen tyytyväinen, että sinä kannat kortesi kekoon maailman pelastamisessa kertomalla asioita meille, jotta kun avustustapa tarjoillaan kuin manulle illallinen, niin meidän ylikiireisten ihmistenkin on helppo tarttua toimeen ja vingauttaa visaa, sitten kun kolahtaa. Joten odottelen raporttia maksukanavista tähänkin asiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilla ei ole nyky-Suomessa velvollisuutta elättää vanhempiaan. Eikä aina mahdollisuuttakaan, vaikka haluaisivat. Heillä on omatkin lapset ja muut ongelmat. Lisääntyminen ei toimi enää vanhuusvakuutuksena.

      Minä en ole mitenkään erityisesti tutkinut näitä juttuja, vahingossa vaan törmään välillä johonkin mielenkiintoiseen ihan täällä Blogistanissa, niin kuin sinäkin :)

      Kysyin GiveDirectlyltä mahdollisuudesta käyttää PayPal-tiliä lahjoittamiseen. Katsotaan, koska ehtivät vastata. Muuten pitää kuukkeloida, onko kenellekään tullut ongelmia, kun on maksanut heille luottokortilla. Koitan muistaa palata asiaan.

      Poista
  5. Aivan tähän samaan aiheeseen liittyen täällä Norjassa (ja Ruotsissa ja Tanskassa) näytettiin eilen talk show Skavlan, jossa vieraana Bill Gates. Laitan tähän linkin youtubesta, tämä on ensimmäinen osa haastattelusta löytyy myös osa 2. Kannattaa ehdottomasti katsoa!

    Maailmassa tapahtuu asioita, joista ainakaan minulla ei ollut aavistustakaan. Haastattelu on englanniksi, ruotsinkieliset tekstit.

    https://www.youtube.com/watch?v=BMoKpLKWurM

    toivottavasti linkki toimii, löytyy myös hakusanoilla Skavlan, Bill Gates ja siis youtubesta.

    Ehkä vähän surullistakin, että se mikä tästä vierailusta nostettiin lehdistössä eniten esille, oli Gates ja norjalaisen shakin maailmanmestarin shakkiottelu :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin uusin silmin aamulla lisään vielä vähän. Tuo haastattelu koskee sitä, kuinka Bill Gates (ja lukuisat muutkin maailman raharikkaat) ovat alkaneet jakaa pois valtavaa omaisuuttaan kehitysmaiden hyväksi. Noita rahoja yritetään kuitenkin käyttää fiksusti, hyödyllisesti ja ajatuksella, mm. laatimalla rokotusohjelmia, kouluttamalla ym. On nimittäin sellainenkin teoria, että kun ihmiset pääsevät köyhyydestään, lapsilukukin alkaa pienenemään. Nyt kun kehityismaissa lapset ovat vanhempiensa vanhuudenturva mutta lapsikuolleisuus suurta, niin lapsia täytyy tehdä monta, ikäänkuin varalle.

      Tätä väestönkasvuasiaa käsittelee muuten myös Dan Brownin uusin, "Inferno". Kovin viihteellisessä muodossa mutta faktapohjalta. Se toimi itselläni melkoisena herättäjänä.

      Mutta muistakaa ajatella näitä asioita kohtuudella. Ongelmat ovat niin suuria, että jos niihin menee liian syvälle, siitä seuraa ensin ahdistus ja suru, mutta lopulta kyynisyys - ja se on kaikkein pahinta. Jos jokainen tekee edes sen oman pienen juttunsa, mikä se kenellä onkin, ja on maailman tilanteesta tietoinen, niin se riittää. Ja muistaa, että ennen kuin me hukumme ihmisiin, me hukumme roinaan ja jätteeseen, ja ainakin sen suhteen me voimme tehdä jotain myös täällä :). Leppoisaa sunnuntaita!

      Poista
    2. Kiitos linkistä, hyvin toimii. Tärkeimmät jutut tulivatkin tuossa ykkösosassa. Tuosta innostuneena kävin myös tsekkaamassa Melinda ja Bill Gatesin uutiskirjeen 2014, osoitteessa
      http://annualletter.gatesfoundation.org/?cid=MG_TW_LL3_012510/#section=home
      On kyllä aika pitkä, mutta voihan sen lukea pätkissäkin, ja on hyvää asiaa selkeästi esitettynä.

      Huomasin tuolta, että Norja antaa eniten kehitysapua maailmassa, 3% bkt:sta. Onneksi olkoon, Norja! Me ei olla ikinä päästy edes siihen kauan sitten luvattuun 0,7%:iin :(

      Saattaa poikia lisää päivityksiä. Eikös tämän pitänyt olla remonttiblogi...

      Poista
    3. Niin ja siitä teoriasta vielä, että kun ihmiset pääsee köyhyydestään, lapsiluku alkaa vähetä. Kukaan ei tiedä tarkkaan, miksi näin tapahtuu, mutta se on tapahtunut joka kerta. Ehkä se alkaa olla fakta pikemmin kuin teoria.

      Poista
  6. Näitä postauksia on ilo lukea, vaikka onkin kyseessä asia, joka ahdistaa ja pelottaa. Mutta on ilo huomata miten ihmiset miettii näitä juttuja ja niitä ratkaisuvaihtoehtoja ja voi oikeasti itse miettiä miten omalla panoksellaan voi edesauttaa asioiden parempaan suuntaan menemistä. Pitää taas kerran sanoa, että kiitos tästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen asian suhteen paremmalla mielellä kuin aikoihin käytyäni tuolla Gatesin uutiskirjeessä. On hyvä välillä nähdä muutakin kuin huonoja uutisia yksittäisistä katastrofeista: kuinka paljon köyhyys sentään on maailmassa jo vähentynyt minunkin elinaikanani, ja kuinka hyvään suuntaan ollaan menossa.

      Poista
  7. Mä oon jo parikytä vuotta paasannu siitä, et väkiluvun kasvu on pakko saada pysähtymään. Hyvä ja huokea keino siihen on steriloiminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nimenomaan miesten steriloiminen, koska teille se on pikku napsaisu mutta naisille iso leikkaus. Jostain syystä kuitenkin asia kiinnostaa naisia enemmän kuin miehiä. Ja jostain ihmeen kumman syystä pakkosterilointia ei pidetä iloisena asiana.

      Jos ihmiset saavat päättää itse lisääntymisestään, he lisääntyvät keskimäärin maltillisesti niissä maissa, joissa lapsikuolleisuus on saatu aisoihin. Vähennetään lapsikuolleisuutta, vähennämme väestönkasvua. Uskomatonta mutta totta.

      Poista
    2. Nii, ukothan ne on kulli pystys jokasta panemas, joka vaa sallii. ;DDD

      Poista
  8. Nämä ovat niin tyhjentäviä ja jalat maassa -tekstejä, ettei niihin ole mitään lisättävää. Arvostan erityisesti sitä, että onnistut kirjoittamaan epäsaarnaavasti ja epä-äitelästi. Pitää ehdottomasti tutustua tuohon projektiin, samoin kuin Kivaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pieta! Minusta kun tuntuu, että nämä ovat raapaisuja vain. Mutta ei tämän pitempiä paasauksia jaksaisi kukaan lukea...

      Kommentistasi tuli hyvä mieli.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...