keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Piilokuvia

Olen päättänyt ladata kaikki suttuisetkin kuvat tänne ja nimittää niitä joko taiteeksi tai piilokuviksi, aiheesta ja taiteellisesta vaikutelmasta riippuen. Näitä ei parhaalla tahdollakaan voi nimittää taiteeksi, joten ovat siis piilokuvia. Piilokuvathan ovat niin hauskoja.

Eilen kaksi fasaanikanaa oli ruokintapaikalla tavallista säikympiä, ja se on jo jotakin. Syykin selvisi. Ne olivat uusia tulokkaita. Yhtäkkiä kukkoja ja kanoja oli pitkin pihaa, säntäilemässä sinne tänne, pensaalta toiselle. Aivan varmuudella näin viisi kanaa yhtaikaa, joten vähintään sen verran niitä nyt oli, ja kaikki viisi kukkoani juoksentelivat joukossa.


Tämä on ehdottomasti paras kuva, johon onnistuin saamaan viisi kanaa yhtaikaa. Erinäisistä syistä johtuen. Köh. Ja onhan siellä yksi kukoistakin. Tehtävä: löydä viisi kanaa, tai ainakin neljä ja yksi kolmasosa.


Tässäpä todellinen piilokuvien helmi. Kuvassa suojasään aiheuttamasta hormonisekaannuksesta kärsivä kukko ajaa takaa kanaa. No tuossa, etkö näe. Tietysti epätarkkoja; liikahtivat, nehän juoksevat. Kukko on siinä heti kanan takana, katso nyt.


Tässä sama pariskunta. Kana turvautuu lopulta siipiinsä. Hän on tuo suttu ilmassa muurinaukon yläpuolella. Nämä viettivätkin pitkät tovit tässä puuhassa, kukko ajeli kanaa sinne tänne, roikutti siipiään ja kumarteli kiihkosta täristen, kana ei saanut rauhassa hengähtää ellei noussut sillankaiteelle tai oksalle turvaan. Kuvassa ikuistetun pyrähdyksen jälkeen kukko eksyi jäljiltä ja suuntasi ruokintapaikalle tunnistusta varten. Minusta nimittäin näytti etäältä katsoen, että kyseessä ei ollut itse vanha Kevätmieli, vaikka käytös kyllä olisi viitannut siihen suuntaan.

Tässä syyllinen: kaljupyrstöiseksi nokittu Pikkukaula! Kanan perässä juoksusta päätellen hänen koipensa on parantunut täydellisesti. Kyllähän tuo naama punoittaa siihen malliin, että kevättä on mielessä. Isäänsä tulee. Vaikka eikös olekin punotus kuitenkin jo vähän laskenut edellisestä julkaistusta lähikuvasta?



Jouduin taas selailemaan fasaanien kultaisen käytöksen kirjaa, kun katselin näitä kahta. Kana muina naisina murkinoimassa parhaalla paikalla tolpan juurella, nuori kukko hyvin tarkkana ulkokehällä, hädin tuskin nokkaisi maata välillä. Kana ei ollut kukkoa näkevinäänkään, kukko taas kohdisti jatkuvasti huomionsa kanaan. Jopa hieman väisti tätä!

Tämän kanan on pakko olla Mamma.

Piilokuva sitten: Nuo töhryt ilmassa eivät suinkaan johdu likafläkeistä ikkunassa, vaan ovat he lentäviä lintusia. Tunnista lajilleen ruokintatelineen tolpan poikki lentävä viiva! (Kuvan saa napsauttamalla niin isoksi kuin saa.)

-----------------------------------------

Asiasta toiseen:

Aikaisemmin tässä blogissa mainitusta TPP-vapaakauppasopimuksesta (Trans-Pacific Partnership Agreement) ei ole vielä uutta raportoitavaa. Ilmeisesti neuvottelut jatkuvat. Vastustavia allekirjoituksia kerätään yhä, esimerkiksi Avaaz on jo ylittänyt sen puolitoista miljoonaa. Tietoa asiasta on netissä jo paljon, eri kanteilta. Pysy hereillä.

6 kommenttia:

  1. ..:) olipas mukava postaus...:)
    Täälläkin päin noita fasaaneja on ja voi, että ne laulavat suloisella äänellä. Eka kerran kuulin se suloäänen, kun olimme juuri muuttaneet edelliseen taloomme maille kaupungista. Aamulla meinasin sängystä pudotta, kun fasaani rääkäisi ikkunan alla...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irmastiina! Fasaanin laulussahan on se hyvä puoli yleisen suloisuuden lisäksi, että sitä saa kevätaamuisin kuunnella auringonnoususta alkaen parhaimmillaan puolen minuutin välein. On se melko äänekäs myös. Mutta eritoten tuossa säännöllisyydessä päihittää kultakurkkumme närhen.

      Poista
  2. Pakko on myöntää, että tuo sininen viiva tuottaa vaikeuksia tunnistaa. Villi (erittäin villi) arvaus on kiitävä sinitiainen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri noin minäkin sen määrittelin. Siinähän näkyy sinisen skraidun alla musta silmäjuova aivan selvästi! Ja valkoinen poski ja keltainen maha. Vuoden lintutunnistajan kunnianimi menee nyt sinne rannalle.

      Poista
  3. Hyvin on meidän fassejen pihanvaltaus käynnissä:)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...