keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulusuoritus

Joulu on nyt suoritettu kaikkien lifestyle-lehtien sääntöjen mukaan.

Aloitin pesemällä kaikki lattiat, katot, seinät, ikkunat ja huonekalut, minkä jälkeen maalasin kaiken valkoiseksi hengittävillä öljymaaleilla. Vaihdoin kaikki matot, verhot, pöytäliinat, servetit, pyyhkeet ja lakanat vastaaviin joulutekstiileihin. Kaikki tekstiilit on kudottu itse kasvatetuista pellavista ja käsin kirjailtu itse kasviväreillä värjäämilläni ja itse kehräämilläni langoilla. Matot ovat jouluisia räsymattoja, jotka tuossa joutessani kutoa helskäytin varhaisemmista vastaavista tekstiileistä sekä pitovaatteista. Jokaiseen raitaan liittyy rakkaita muistoja. Iltaisin niitä yhdessä tutkimme ja kertaamme menneiden sukupolvien elämäntarinoita.

Sitten sirottelin jokaisen pinnan ja kiinnikkeen täyteen perinteisiä joulukoristeita. Ne ovat minulle niin rakkaita ja on tärkeää, että jokainen on omalla paikallaan. Poikkesin myös metsässä tavallisen kuntolenkkini yhteydessä ja toin tullessani sammalia, varpuja, jäkäliä, risuja, havuja, käpyjä, käkkyräisiä oksia, pari keskikokoista kuusta ja mielenkiintoisen puunjuurakon. Tähän minulla luonnollisesti oli metsänomistajan kirjallinen lupa. Askartelin näistä ynnä muista aiemmin varastoimistani materiaaleista, jotka sivumennen sanoen odottivat tätä hetkeä siististi ja hyvässä järjestyksessä omilla paikoillaan nimikoiduissa vetolaatikoissa, kaapeissa ja arkuissa, ennennäkemättömän luovia ja taiteellisesti korkealaatuisia jouluasetelmia sekä taloon että puutarhaan.

Kuva: Alice Harold / Flickr

Monet tunnelmalliset illat olen viettänyt nikkaroiden joululahjoja, jotka on huolellisesti harkittu sopimaan lahjan saajan makuun, tarpeisiin ja elämäntyyliin. Olen koko vuoden poiminut kaikkien läheisteni puheista pieniä vihjeitä siitä, mikä on heidän sydämensä syvin toive, ja vaivojani säästämättä pyrkinyt toteuttamaan sen. Nämä lahjat olen paketoinut kauniisiin, suorastaan ylellisiin, mutta kuitenkin ekologisiin pakkauksiin, jotka jokainen omalla tavallaan myös viestivät lahjan saajasta ja antajasta sekä näiden kahden erityislaatuisesta suhteesta. Jokaiseen pakettiin olen liittänyt herkän tai hauskan, lahjan ja sen saajan luonteita heijastelevan sekä tyyli- ja muoto-opillisesti puhtaan, joskin joskus hieman eri runojaloilla ja tyylilajeilla leikittelevän lahjarunon. Köyhiäkään en ole unohtanut, vaan monet lahjat on kääritty myös patoihin ja kuusikeräyksiin vietäviksi, vähävaraisten perheiden lapsille lahjoitettaviksi. Samoin olen muistanut pakanamaiden lapsiparkoja runsailla rahalahjoituksilla täkäläiselle seurakunnalle.

Joulukortti-iltamat pidimme jo varhain, heti kynttilänvalannan jälkeen. Näin saimme aikaa harkita toivotuksemme tarkkaan ja valita jokaiselle parhaiten sopivan kortin. Toki olin jo kortteja askarrellessani tai maalatessani yleensä ajatellut jotakin tiettyä läheistäni, jota se saattaisi parhaiten puhutella. Korttini ovat yksinkertaisen elegantteja mutta monipolvisen taiturimaisia. Useimmille lähetin kortin lisäksi joulukirjeen, jossa kerroin kuvien kera monet kuulumiset ja hauskat sattumukset täältä meiltä. Kirjeet kirjoitin luonnollisesti maaväreistä itse valmistamallani musteella, martinpäivän hanhen siipisulalla.

Kuva: Simon Howden /FreeDigitalPhotos.net

Kinkun olin laittanut suolaan heti teurastuksen jälkeen. Samoin tein joulumakkarat jo hyvissä ajoin. Liharuokia täällä tarvitaan monenlaisia, eikä niistä saa tulla puutetta. Kalaa valmistin graavaamalla, kylmä- ja lämminsavustamalla, marinoimalla monin eri maustein, cevichestä suutarinloheen, pateesta pyörykkään, jokaiseen makuun. Kaikki leipomukset ja laatikkoruuat tein luonnollisesti yksin alusta asti, oman talon viljasta, itse kasvatetuista bataateista ja itse kuoritusta kermasta lähtien. Joitakin eksoottisia mausteita olin kylläkin, pakko tunnustaa, joutunut hankkimaan vaihtokaupalla kaukomaiden luomuviljelmiltä. Esimerkiksi neilikkapuuta en ole vielä saanut kunnolla menestymään täällä Pohjolassa asiantuntevista yrityksistäni huolimatta. Antamatta tämän takaiskun lannistaa joulumieltäni päätin lujasti, että eksoottisiakaan herkkuja ei pidä joulupöydästämme puuttuman. Monet jouluvieraamme ovat varsin valikoivia, joten sortimentin on oltava laaja. Kun kokoonnumme kynttiläkruunujen huikaisevassa loistossa 18-metriseen juhlapöytään, jokaisen on löydettävä edestään omat tutut jouluherkkunsa ja saatava kokea lapsuuden makumuistojen ja odotusten täyttymys.

Kuva: Endemoniada / Flickr

Jouluna kaikki aistit ovat tärkeitä. Tutut tuoksut leijailevat ilmassa: joulukuusen, itse hyödettyjen valkoisten hyasinttien, joululeivonnaisten ja munatotin rauhoittavat aromit. Takassa palavat omenapuuhalot. Tulen loimu heijastuu kotitekoisten suklaakonvehtien kiillotetusta pinnasta. Hopeat ja kristallit kimaltavat. Musikaalisesti lahjakkaiden sukulaisten kamariorkesteri soittaa salissa hartaita säveliä. Yksinkertaisen tyylikäs juhlaleninkini istuu täydellisesti hyvälaatuisen korsetin ansiosta, helmet hohtavat, korkokengät korostavat rintavien mutta sironilkkaisten jalkojeni soreutta; samalla asuni on äärimmäisen mukava ja kykenen sohvannurkkaan käpertyessäni rentoutumaan täydellisesti ja unohtamaan arjen huolet. Kunhan sujautan ensin 24 hengen ihraiset astiat koneeseen pyörähtämään, noin.

Tällainen on meidän joulumme, mitenkäs siellä?


26 kommenttia:

  1. …....... /)
    ……... ( , )
    ….….|░░░|
    ……..|░░░|☆ Merry _(♥)_
    …..@|░░░|¸.¤“˜¨Christmas.
    .¨˜“¤|░░ഐ¤ª@“˜¨¨Happy
    …¨˜“გª¤.¸::¸.¤ª☆“˜¨¨New Year.
    …¤¸*¸.¤ª“˜@¨¨¨***2014****.
    *♥*.★MaRiBeL.★

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ¡Igualmente!

      Tus comentarios siempre son unas obras de arte.

      Poista
  2. Haha, huippua! :D

    Olet kuitenkin vielä elossa kaiken tämän jälkeen, vai oliko kenties hyvissä ajoin ajastettu postaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan, että kirjoitin tämän pahimman joulunalusstressin aikaan. Nyt olen itse nauttimassa joulurauhasta enkä suinkaan Blogistanissa norkoilemassa.

      Poista
  3. Tää oli NIIIIN paras! :). Nimim. tein ennen joulua 17 päivää putkeen töitä ilman ainuttakaan vapaapäivää. En siivonnut joulusiivousta, jopa koiran tuomat kurat on lattialla. En tehnyt mitään jouluvalmisteluja, joulukorttien lähettämistä ja parin lahjan hankintaa lukuun ottamatta. Tarkoitus oli tehdä itse glögiä tänä vuonna. En tehnyt. Ostin glögiä kaupasta kolmea eri sorttia, en tehnyt edes pipareita, ostin joulutortut valmiina, kinkun siivuina ja söin valmislaatikoita. Meikän blogiin ei päässyt tänä vuonna mitään yllä kuvailemiasi harmonisia jouluvalmisteluita, joita aika moni blogi on väärällään. Tuntuu, että kaikki on tehnyt tänä vuonna itse kaikki laatikot, koristellut piparit sun muuta. Minä en tehnyt mitään. Mutta Joulu on silti. Ainoa mikä joulutunnelmaani laskee, on se, että ulkona ei ole lunta. Jos olisi lunta, niin tuntuisi täydellisesti joululta, siitä huolimatta, etten tehnyt sitten yhtään mitään joulun eteen. Huomenna ajattelin siivota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluna ei ole pakko noudattaa mitään ikäviä perinteitä! Jouluna nautitaan.

      Poista
  4. :D Niin suurenmoista! Oi ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Hymyilee vaatimattomasti* No, meillä nyt on aina tämmöstä vaan...

      Poista
  5. Mahtava postaus!! ♥

    terveisin Eräs, joka aattona kilahti perheelleen ihan totaalisesti ja jolla kaikki tuntui muutenkin tänä jouluna menevän pieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös herpannut jouluaattona, kun olen yrittänyt pitää jotain aikataulua yllä. En enää. Saa tehdä mitä huvittaa silloin kun huvittaa, jos huvittaa.

      Poista
  6. hehhehhe... No, tota meillä, hmm. Krapulassa sain tehtyä perunalaatikon. Mies paistoi hirveä. Se oli jo tänään kuivaa, kun tuli ensimmäinen vieras. Kuusi on tosi vinossa somassa jalassaan pullossa. Punaviini on kohta loppu ja juuri ollaan käymässä yöpuulle "koko-orpojen joulusta", jota viettämään saapui tänään yksi ystävä. Huomenna tulee lisää, ja suurin osa polttopuistakin on märkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä! Meillä on sentään kuivat puut, laatikoissa tosin johdat 1-0. Toivon teille hauskaa tapaninpäivää ja että ystävät tuovat lisää viiniä tullessaan.

      Poista
  7. Aivan uskomaton joulu!
    Minua hieman järkytti takassa palavat omenapuuhalot. Herranjestas, onko teillää kaadettu joku vanha omenapuu?!?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomaton on varmaan juuri oikea sana.

      Mutta ihan oikeasti meillä on kaadettu useampiakin omenapuita, ja 2012 kesällä repeytyi lisäksi muutamia runkoja ihan omin neuvoin liiallisen sadon painosta. Nyt on onneksi enää alle 30 omenapuuta jäljellä. Muutama niistäkin on jo niin huonokuntoisia, että pääsevät lähivuosina puuliiteriin. Omenapuussa on hyvät lämpöarvot.

      Poista
  8. Meillä on vaa maattu ja haistu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on näiden kahden lisäksi istuttu koneella ja syöty. Pitkissä kalsareissa.

      Poista
  9. Jess, tuollainen joulun ja kodin hengetär meille tänne ja heti puuhailemaan!

    Täällä on sekainen huusholli. Itse emäntä poltti taas päreensä ja saarnasi eilen sukulaisille ärhäkkää ympäristöjoulusanomaansa. Joko menee sanoma vähitellen perille tai saan porttikiellon. Kumpikin vaihtoehto sopii minulle, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tämän ennenkin joutunut toteamaan, että me ekoterroristit ja ilmastouskovaiset olemme todella ikäviä ja hankalia seuralaisia kaikissa tilaisuuksissa. Miksei voi syödä sitä mitä muutkin, kysyn vaan. Miksi pitää tehdä itsestään niin iso numero. Miksei meille kelpaa se mikä kaikille muillekin, luullaanko olevamme muita parempia. Miksei me edes teeskennellä normaaleja.

      Poista
  10. Oioi, siellä sitä on oltu niin täydellisiä, ettei yhtään käy kateeksi!! Kiitos hauskasta postauksesta ja rentouttavaa joulun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on tähänkin asti ollut erittäin rentouttavaa. Samaa toivon sinne.

      Poista
  11. Oi voi, pikkaisen olisi petrattavaa että tuohon pääsisi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, tunnustatko viettäneesi lifestylelliset standardit alittavan joulun! Sehän on kiinni ihan vain siitä viitsiikö nähdä pikkuisen vaivaa lähimmäistensä hyväksi. Nyt ryhtiä siellä! Minä olen jo ruvennut askartelemaan ensi vuoden koristeita.

      Poista
  12. Kiitos, meinasin tukehtua Riedelistä nauttimaani, viinikellaristamme harkiten valittuun vuosikerta-punaviiniin ja yskäistä sen täydellisesti istuvan silkkileninkini kauniisti kohoavalle povelle, heti siihen aviomieheni yksitellen sukeltamista helmistä kootun kaulanauhan viereen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, sielunsisar! Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, sillä a) se olisi ollut alkoholin väärinkäyttöä ja b) viinifläkit eivät millään lähde silkistä, ja kun saanut ompelijansa lopultakin luomaan jotain täydellistä, käyttäisi mielellään samaa leninkiä toisenkin kerran (siis jos on tällainen vaatimaton kierrätyshenkinen ekoihminen).

      Poista
  13. Oi, miten hurmaavan ihastuttavaa lukea että jokin muukin on viettänyt yhtä täydellisen ja yltäkylläisen joulun kuin meillä! Niin hienosti osasit pukea sanoiksi kaiken tuon pienen puuhailun ja näperryksen mikä meille kullekin on kuulunut tähän joulun valmisteluun. Nytkin siemailen itsetekemääni glögiä jonka olen tehnyt alkuperäisreseptin mukaisesti ja kuuntelen sukulaisistani koostuvaa sinfoniaorkesteria (ekologisten) kultaisten joulukoristeiden luodessa itsevalettujen kynttilöiden valossa pieniä säkenia näkökenttään.

    NOT.
    (mun joulustani tulee sellainen tarina että ei mennyt ihan kuin suunnittelin, heti kun jaksan kirjoittaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin maltan odottaa. Miksiköhän on niin viihdyttävää lukea mönkäänmenemisistä? Ja kukahan niitä kaikkia lifestylejuttuja lukee, missä kaikki on aivan hurmaavan ihastuttavaa? En minä, täydellisyys on tylsää. Ja kateus on kuolemansynti.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...