Lokakuinen sadonkorjuu

Tämä kesä ja syksy ovat olleet otollisia esimerkiksi nokkosen jatkuvalle sadonkorjuulle. Varsinkin nyt lokakuun alussa on ollut ilo kerätä nuorta tuoretta kasvustoa, jossa ei ole enää lainkaan kotiloiden tahmaisia tassunjälkiä. Juuri kukaan ei ole nakertanut lehtiä nurkasta. Ne ovat kauniita, puhtaita ja keväisen tuoreita.

Sitten on tietysti sitä tavanomaista syksyn sadonkorjuuta, sellaista mikä ensinnä tulee mieleen, kun puhutaan lokakuusta:

Palsternakat, maa-artisokat ja sensellaiset ovat vielä maassa. Viimeiset pavut sinnittelevät harson alla. Lehtikaali on parhaimmillaan. Olin niin ääliö, että istutin lehtikaalia laatikkoon, johon on tulossa ensi vuoden valkosipulipenkki. En siis pääse istuttamaan ainakaan siihen kohtaan valkosipuleita vielä vähään aikaan. Mutta ei se mitään. Olen joskus istuttanut ne routaiseen maahan rautakangella ja saanut normaalin sadon.

Viimeisiä talviomenia poimitaan, tai ne putoilevat itsekseen, tai mahdollisesti ne syödään jo ennen putoamista.

Nuo rastaskuvat on, kuten näette, otettu ikkunoiden läpi. Vaikka sää on kaunis ja puutarha huutaa että nyt ovat viimeiset hetket käsillä, tee jotain, minä istun sisällä juomassa kuumaa mustaviinimarjamehua ja aivastelemassa. Yleensä en jaksa lukea pitkiä päivityksiä toisten taudeista, mutta omat krempat ovat niin hauskoja ja mielenkiintoisia, että kerron nyt niistä. Jos jostain käsittämättömästä syystä ei kiinnosta, jätä loppu lukematta. (Ja äiti kanssa, lopeta tähän.)

Ensiksi leikattiin kyljestä. Ihan pikkuisen vain. Mustelmaa ja turvotusta ja sellaista. Viikon sairausvapaan jälkeen palasin töihin mustelmaisena ja turvonneena. Leikkaushaava alkoi vuotaa. Yritin varoa sitä, olla rasittamatta, kurottamatta, kääntämättä kylkeä yöllä; en saanut kunnolla nukuttua. Paiskin töitä väsyneenä; sain flunssan heti, kun koskin työmaalla ensimmäiseen ovenkahvaan. Muutaman päivän muhittuaan flunssa puhkesi. Kaaduin vuoteeseen. Toiselle kyljelle toki, etten olisi haitannut leikkaushaavaani (joka heti lakkasi vuotamasta, kun jäin pois töistä). Toispuoleinen oleminen aiheutti ehjälle puolelle lihaskrampin elikkäs noidannuolen. Noidannuoli ei tykkää vuodelevosta ollenkaan. Se haluaisi kävelylle. Flunssa tahtoo maata sängynpohjalla. Leikkaushaava haluaa, että sitä puolta varotaan. Noidannuoli haluaa, että selkä pidetään suorassa ja kaikkia puolia jumpataan tasapuolisesti, tehdään pumppaavia liikkeitä vaikka käsipainoilla. Leikkaushaava ja flunssa äänestävät tämän nurin, siitä he sentään ovat yhtä mieltä.

Hoida nyt näitä sitten, eivät osaa päättää sopivista hoitotoimenpiteistä ollenkaan. Kyllästyin kuuntelemaan kremppojen riitelyä ja poistuin ruumiistani kolmiolääkkeiden avulla. Palattuani näytti jonkinlainen kauhun tasapaino löytyneen. Kyllä tämä tästä, sanovat krempat kuorossa, kunhan hemmottelen itseäni. Töihin ei kuulemma pidä mennä, ja minun pitäisi selittää tämä pomolle heidän puolestaan.

Huomenna maanantaina on siis edessä matka kaupunkiin anomaan terveydenhoitajalta sairausvapaata. Taidan ehdottaa syyksi flunssaa, ehkä on helpointa niin. Täytyy jotenkin suostutella noidannuoli suopeaksi hankkeelle, että yleensä pystyn ajamaan kaupunkiin autolla. Jos olen liian sairas siihen, en voi saada sairauslomaa. Joku tässä ei tunnu järkevältä, mutta en nyt jaksa ajatella.

(Äiti, sun ei pitänyt lukea tänne asti! Ei syytä huoleen, tässä jutussa on vaan vähän valehdeltu juksattu liioiteltu käytetty kieltä luovasti. Oikeasti kaikki on hyvin, laiskottelen ja alakerran isäntä auttaa.)

----------------------------------

Tervetuloa joukkoon, uusi salaperäinen kuvaton ja nimetön lukija!