torstai 17. lokakuuta 2013

Ehdin ennen pakkasia

Ennen talven tuloa ehdin kerätä talteen siemeniä muutamista kasveista. Tässä esimerkkinä ihanan sitruunaisen tuoksuinen kääpiösamettikukka (Tagetes Tenuifolia) Golden Gem, joka soveltuu myös maustekäyttöön. Se kasvaa polvenkorkuiseksi pyöreäksi mättääksi. Aion ensi kesänä laittaa yhden mättään joka kasvulaatikon kulmaan kasvimaalleni, sillä kasvia tulee ohikulkiessa pyyhkäisseeksi, ja silloin miellyttävä tuoksu leviää ilmaan. Olen käyttänyt kukkia ja lehtiä myös salaateissa hyvällä menestyksellä.


Lokakuussa kuihtuva kääpiösamettikukka näyttää luudalta, mutta jos sitä sattuu koskettamaan, tuoksu on yhä hieno.



Kukan alla on pitkänomainen "vartalo", kuin lyhyt sätkä. Kuorikin muistuttaa sätkäpaperia. Kun terälehtien jäänteet putoavat tai nipistetään pois sätkän päästä, sisälle varastoitujen pitkänomaisten siementen perät alkavat hapsottaa joka suuntaan, epäilemättä aikeenaan tarrautua ohikulkijan turkkiin tai housunlahkeeseen.




Paperikuoren sisältä purkautuu tiukkaan nippuun pakattuja keltamustia taikasauvoja.


Eiköhän minulla olekin kylliksi ensi kevään kylvöjä varten. Suunnittelin istuttavani korkeintaan yhdeksän kasvia. Toivottavasti tämä lajike ei kylväydy itsestään, muuten olen pulassa. Siemeniä jäi tuonne karisemaan noin kuusi miljoonaa kappaletta.

Eilen teimme risutalkoita. Haketta on nyt niin paljon kuin kukaan voi toivoa kykenevänsä käyttämään, ja poltimme loput iänikuiset risukasat vanhojen trukkilavojen ja muun ryönän kera vanhalla nuotiopaikalla, tonttimme ja viereisen pellon välisen ojan päällä.


Kuten kuvasta näkyy, minulla oli tulenkäsittelyapuna itse vanha sorkkajalka.


Ovatko nämä nyt niitä pimeyden töitä? Vai valkeuden? Joka tapauksessa paistoin hiilloksen reunalla Maalahden Luomun Marskivurstia. Sitä voin suositella! Valkosipulia on niin paljon, ettei vampyyreista sun muista lähentelijöistä ole pienintäkään pelkoa.


Kun hiillos vajosi, kuu nousi. Se oli eilen päivää vaille täysi.

2 kommenttia:

  1. Tuo samettikukka on todella kaunis! Toivotaan kukkivaa kesää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääli taas, ettei Bloggerissa ole hajua mukana.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...