Eläinten syömisestä

Olen työpaikallani ilmeisesti ainoa, joka syö eläimiä. Kun paljastui, että olen kasvattanut kaneja ruuaksi, alkoi päivittely: kuinka sinä saatat, yäk hirveetä, syötkö sä niitä ihan oikeesti! Mutta et kai sä kuitenkaan tapa niitä?! Yksi perusteli järkytystään kanien söpöydellä, yksi sillä että ne ovat minulle tuttuja. Hänestä petän niiden luottamuksen. Yhden mielestä on järjetöntä nähdä niin paljon vaivaa ruokansa eteen, toisen mielestä vain hullu voi vapaaehtoisesti teurastaa eläimiä. Nautinko minä siitä? Olenko huomannut itsessäni muita väkivaltaisia piirteitä? Yksi ei voinut kerta kaikkiaan käsittää, mitä järkeä koko hommassa on. Eikö kaupassa muka ole tarpeeksi lihaa? Olisi paljon eettisempää ostaa sitä sieltä eikä ruveta eläviä eläimiä tappamaan.

Tällaisia ei syödä.

Minusta ei ole sinänsä väärin, että esim. kärpät, karhut, sudet ja ihmiset syövät muita eläimiä. Me sekasyöjät voimme kuitenkin noudattaa kohtuutta. Jos kaikki ihmiset söisivät joka aterialla lihaa, meitä ei mahtuisi tälle planeetalle näin paljon. Ei meitä tosin nytkään mahdu tälle planeetalle näin paljon, ja siinä onkin kaikkien ongelmien alkusyy, mutta tähän voimme palata toiste.

Koska minä syön muita eläimiä, olen mielestäni niille velkaa sen, että niitä ei minun takiani tarpeettomasti rääkätä ja stressata. Minun velvollisuuteni on huolehtia siitä, että niillä on niin hyvä elämä kuin vankeudessa voidaan järjestää, ja että niiden kuolemaan liittyy mahdollisimman vähän pelkoa ja kipua.

Mikä sitten kanin mielestä on hyvää elämää? Kaikkea ei voi saada, mutta olen opetellut ajattelemaan kuin kani, ja ymmärtääkseni ne ovat olleet meillä melko tyytyväisiä lukuunottamatta kahta seikkaa: 1) sukukypsä uros joutuu usein olemaan yksin häkissään ja
2) kaivuumahdollisuudet ovat enimmäkseen kehnot.

(Hyvää tutkimusta: R.M. Lockley: The Private Life of the Rabbit)

Meillä emokanit tekevät 1-2 poikuetta vuodessa. Poikueessa on yleensä 4-10 poikasta. Olemme pitäneet kotitarpeiksi kahta emokania. Saatamme siis saada kesän aikana jopa 30 nuorta kania, joita pidetään 3-4 kuukauden vanhoiksi. Rikkaruohoilla syötetyt hyvät lihakaniristeytykset kasvavat siinä ajassa noin 3-kiloisiksi. Tästä on ehkä puolet syötävää.

Tällaisia syödään.

Kani on siitä hyvä, että se ei kilpaile ihmisen kanssa samasta ruuasta, toisin kuin sika ja kana. Se syö juuri niitä rikkaruohoja, puista karsittuja oksia, naatteja kasvimaalta ja niittojätettä ojanreunoilta, joita meillä on liiankin kanssa ihan tässä omakotitontilla. Vastalahjaksi se antaa hienoa, lähes hajutonta lannoitepellettiä, jota voi suoraan lisätä ruusupenkkiin, koska se ei kompostoimattomanakaan polta kasveja. Sivutuotteena tulee hyvää vaaleaa lihaa. Se muistuttaa kanaa (ei broileria). Siinä on runsaasti proteiinia mutta vain vähän rasvaa ja kolesterolia, ainakin tällä ruokinnalla. Maku on erittäin mieto, etten sanoisi mauton. Se maistuu tasan siltä, millä sen maustaa. Kani sopii erityisesti pataruokiin, pitkään haudutettavaksi. Kypsennä sitä tunti, ja se muistuttaa kumipalloa. Mutta jos grillimestari on todella taitava ja malttaa marinoida, grillauskin onnistuu.

Kanin siipi

Entä se hiilijalanjälki? No häkkitarpeet on valmistettu jossain ja kuljetettu sieltä rautakauppaan. Olemme ostaneet kuivaheinää läheiseltä karjatilalta, se on koneellisesti korjattua. Jos alakerran isäntä hankkii himoitsemansa vakuumikoneen, siitä tullee vähän lisää jälkeä. Ja pakastamisesta, vaikka talomme syökin ekosähköä. Mutta itse kani on syntynyt tässä pihassa, ja tässä se on kuollutkin. Lähiruokaa on. Eläinsuojelijat toivovat, ettei Euroopassa enää jatkossa olisi yli kahdeksan tunnin teuraskuljetuksia, sitten olisi kai hyvä. Meillä ei ihan kahdeksaa tuntia kulu, kun mennään 50 metriä tuohon liiterin taakse. Rapsutetaan päälaelta. Pyrimme siihen, ettei yksikään kani ehtisi edes huomata, että se kuoli.

Jostain syystä luulen, että kanojen syöminen ei olisi aiheuttanut työyhteisössäni niin suurta yököttelyä kuin kanien. Se on varmaan se söpöys. Mutta mikä on söpömpi kuin sika pienenä? Ai niin, eiväthän työkaverit syö sikojakaan, he syövät vain kaupan jauhelihaa ja niitä suikaleita. (Ehkä tämä ei koske ihan kaikkia työkavereita, myönnetään.)

Jos rupeaisin viljelemään rapuja? Sitä ei varmaan monikaan kauhistelisi. Kumma juttu.



Lue myös: Oikeus olla tulematta syödyksi