maanantai 11. tammikuuta 2016

Veka Valkonaama

Veka on ruma. Veka on erilainen nuori. Kaikki eivät tykkää Vekasta.

Minä tykkään Vekasta! Hänet on helppo tunnistaa.

Olen aloittanut fasaanikukkojen tunnistusrekisterin ymmärtääkseni, mitä pihalla(ni) oikein tapahtuu. Kun kerran kuitenkin toljottelen ikkunasta pihalle kaiket päivät, sairauslomalla. (Sairauden nimi paljastetaan yksinoikeudella tässä blogissa heti, kun saadaan selville! Pysy kanavalla!)

Eihän päivästä toiseen jaksa katsella vain sellaista että "nyt niitä kukkoja on neljä, oho, ne juoksee ympyrää, no nyt tuo yksi hyppäsi karkuun tuota toista mutta tuo tuolla syö vaan rauhassa..." kun samassa tilanteessa voisi nähdä että Urmas väistää Paulusta mutta nokkii Eikkaa. Paljon mielenkiintoisempaa jos tietää kuka on kuka, voi vähän alkaa ymmärtää, mistä on kysymys.

Se on aivojumppaa samalla. Päättelyä ja faktojen vertailua. Ja haasteellista! Fasaanikukkorekisterin luonnin haasteista tulee varmaan oma postaus, on niitä siksi paljon.

Konrad Lorenz tarvitsi naakkojensa seuraamiseen värillisiä nilkkarenkaita, mutta minähän olen niin kova jätkä että teen tämän homman ilman!

Sitä paitsi fasaanikukot eivät ole halunneet tunnisterenkaita, en ymmärrä miksi, nehän olisivat niin kauniita ja käytännöllisiä.

Mutta asiaan. Mitä näet kuvassa?


Minäpäs näen, että Katko, Vahku, Paulus ja Veka ovat syömässä ruokintalaitteen alla. Veka kipittää tapansa mukaan ympyröitä pomokukkojen ympärillä. Jos tämä olisi video, näkisin, että Vahku liikkuu myös koko ajan. Hänen sosiaalinen statuksensa ei ole niin korkea kuin Pauluksella (kolmas vasemmalta, parhaalla paikalla tolpan juuressa) tai Katkolla (ensimmäinen vasemmalta, huonompi paikka mutta pitää sen rauhallisesti). (Vahku on tuo, jolla on vahvat kulmaviivat, toinen vasemmalta. Katkolla on katkoviivat ja Pauluksella hieno kaulus.)

Lisäksi näen, että pakkasta on alle kymmenen astetta. Kukoilta näkyy koivet.

Näen, että ikkunan takana joku heiluu epäilyttävästi. Muuten olisi kukoilla nokka maassa. Ei kuitenkaan niin epäilyttävästi, että tarvitsisi venyä pitkäksi tai jopa juosta karkuun, lentämisestä nyt puhumattakaan. Ehkä kukot vähitellen tottuvat?

Vielä näen, että ruokintalaitteen tolppa ja sen juuressa nypöttävä pikkuvarpunen ovat epätarkkoja, samoin kuin monet muutkin kohdat. Kuva on otettu wanhan lasin läpi eikä kukaan ole edelleenkään pessyt ikkunoita. Voi voi. (Tämä on yksi rekisteröinnin lisähaasteista, joista siis enemmän toisella kertaa.)




Mutta eikös aiheena pitänyt olla Veka. Minulla on sarja kuvia aiheesta "Veka väistää". Tässä Veka väistää Urmasta.



Veka väistää kanaa! Miten se on mahdollista? No, yleensä hän kyllä hätistelee kanat pois tieltään, mutta tämän yhden ei tarvitse kuin kääntyä kohti niin Veka hyppää. Se on tuo tuossa tolpan juuressa. Varmasti itse rouva Mamma. Hän ei hätistele toisia kanoja ollenkaan, mutta nuoret kukot eivät aina ymmärrä paikkaansa, niitä kohti täytyy joskus ojentaa nokkaansa vihjeeksi.

Luultavasti on niin, että juuri nuoret kukot uhkailevat toisiaan ruokapaikalla. Kun Veka on kahdestaan Ukon kanssa syömässä, kenelläkään ei ole tarvetta uhkailla ketään. Mutta isossa joukossa Veka ei oikein saa syömärauhaa.



Vekan onneksi nousi kova tuuli


ja lumi alkoi pöllytä.

Toiset lähtivät maha täynnä tuulensuojaan, Veka jäi yksin ruoka-aarteen kanssa.



Tai jäihän paikalle muitakin lintuja, vaikkakaan ei fasaaneja. Tässä mustarastas seuraa silmä tarkkana, mitä Vekan valtava nokka saa irti tallatusta tantereesta. Jää ja kauranjyvät vain sinkoilevat, kun Veka hakkaa.

Niin tuo Vekan naama. Vähän erilainen kuin muilla kukoilla.


Onko Veka ruma?

No eihän se ole ruma, vähän eri näköinen vain.

Huhhuh jos kaikki olisivat identtisiä! Näin on hyvä.

Tällaisista tyypeistä se tunnistaminen alkaa. Ja kun oppii tuntemaan kohteen, ymmärrys lisääntyy. Sanovat, että paimen tuntee lampaansa. Ehkä sinäkin osaat täydentää lauseen: "Ne _________ ovat kaikki samannäköisiä." Niinhän sitä luulisi, ennen kuin ottaa ja tutustuu yhteen. Kehen vain, vaikka Vekaan, jolla ei ole korkeaa statusta eikä vaikutusvaltaa. Jostain reunasta pitää aloittaa, jos haluaa jotain oppia.

Vekalta myös sellaiset terveiset, että luonnontieteellistä tutkimusta voi vallan mainiosti tehdä omassa puutarhassaan ja jopa keittiön ikkunasta. Mendelillä oli papumaansa ja Darwinilla rakkaat kastematonsa. Voihan sitä matkustaa maan ääriin, mutta se ei ole välttämätöntä. Ihmeitä on myös ihan tässä näin.


26 kommenttia:

  1. Hieno Veka-reportaasi! Kiitos! Kyllä on komea poika, vähän saisi ylpistyä. Mulla ei käy lintulaudan luona ollenkaan tuollainen vilske - mutta voipi johtua laiskasta ruokkimisesta. Pitäisi vissiin panostaa, että herrasväki olisi tyytyväisempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai pitää olla vähintään kolmea sorttia tarjolla jatkuvasti! Ei saa olla pänikät tyhjinä hetkeäkään! Niin ja sitten tietysti läskit ja talipallerot lisäksi, tinteille ja tikalle. Kehtaanko tunnustaakaan, että alakerran isäntä pihistää rusinoita ja kivettyneitä luumuja ja ruokkii niillä mustarastaita, kun luulee etten huomaa.

      Poista
    2. Ja läskiä käy myös oravatkin järsimässä. Ja joskus joku naapuruston kissakin...

      Poista
    3. Niin ja rotta. Mutta sehän on niin kuin harvahäntäinen orava.

      Poista
  2. Ei kai Veka ruma oo, kun kauneuskin on katsojan silmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen valkoraitainen naama voi olla muotia lähitulevaisuudessa. Minä tykkään.

      Poista
  3. Nyt just tuli mieleen, onko kaikki puput pantu pataa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiitos, juuri tänäänkin syötiin herkullisia kaninpaistisuikaleita karri-linssikastikkeessa. Tai siis suurin osa on pakastimessa vasta, odottamassa patavuoroaan. Olisikin heillä ollut kylmät ajat kanilassa viime päivinä.

      Poista
  4. Oon miettiny toisinaan, miten vaikea homma esim. mustia labradorinnoutajia koiranäyttelyssä arvostelevalla tuomarilla on. Kun nehän _on_ kaikki samannäköisiä :)

    VastaaPoista
  5. Ei yhtään hullumpi ajanviete diagnoosia odotellessa. Meillä ei ole fasaanin fasaania, joten täytynee toivoa, ettei ole eikä tule avoimia diagnosointitarpeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sitä jotain voi tarkkailla fasaanien puuttuessakin. Vaikka huonekasvien kääntymistä valoon päin. Tärkeintä on tiedonhaluinen mieli.

      Poista
  6. Sinä alat olla fasaanitietämyksen erityisasiantuntija. Just nimitin. Onnea!

    VastaaPoista
  7. Meidän pihan ukko on alkanut kovistelemaan poikia! Ne ovat harvat kerrat, että se suostuu yhteisruokailuun. Tyttöjä on tällä hetkellä vain kolme ja niistä yksi on varmaan pienenä tipahtanut pää edellä pesästä. Se ei meinaa millään tajuta missä parhaimmat makupalat ovat. Onneksi se voi aina seurata tyttökavereitaan. Yksin se olisi pulassa. On niistä hupia, fasaaneista meinaan. Yksi pojista loukkasi koipensa ja se käveli vähän vaikeasti, näyttää nyt kyllä parantuneen. Hyviä hetkiä klaanisi kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin ukko klenkkasi vähän aikaa, mutta ei klenkkaa enää. Tai sitten se olikin se, jonka kanahaukka popsi tuolla trampoliinin takana. Olihan sekin ohjelmanumero, vaikka ei siitä hyviä kuvia saanutkaan.

      Teidän ukolla on huono itsetunto, jos täytyy poikia kovistella. Tai sitten pojilla rupeaa olemaan sitä liikaa. Tuleekohan teillä keväällä vallanvaihto.

      Poista
  8. Samaa mieltä. Tutkimukseen riittää oma piha/puutarha ja kyökin ikkuna. Ja taito katsoa ja nähdä. Hieno postaus, taas.

    Airi, tekopöyhenhousut jalassa

    VastaaPoista
  9. Veka näkyy olevan nuori kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Näistä ainakin Katko, Urmas, Eikka, Vahku ja Veka vaikuttavat viime kesän poikasilta. Pauluksesta en ole varma, sillä on maailmanmiehen otteet, mutta mahdollisesti Ukko on meidän viimekeväinen ykköskukkomme (silloin nimeltään Paksu) ja Kakkonen ilmestyi pihaan poikasparven kanssa loppukesästä. Tutkimukset ovat kesken...

      Poista
  10. Upeeta (taas)! Oliskohan noista vanhoista ikkunalaseista se hyöty, että ulkopuoleltakaan ei niin helposti havaitse onko siellä joku, vai häivähdyskö vain vilahti lasissa. Ja mitä pesemättömyyteen tulee, sen eduthan näimme äskettäin: ihanat pitsiverhot!

    VastaaPoista
  11. Piti oikein ruveta tarkasti katsomaan, mitä eroja löytyisi ennenkuin jatkoin lukemista. Ja toden totta, onhan niissä kukoissa eroja!
    Niinhän se on, kyllä hyvinkin läheltä löytyy paljon nähtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan vielä esittelen tätä kiehtovaa aihetta tarkemmin ja saatan jopa saada kokoon muutaman kuvan, joista erot näkyvät paremmin.

      Oikeasti voisi tutkia loppuelämänsä vaikka tämän pihan kiehtovia sammalia. Pitää vain pysähtyä, niin näkee vaikka mitä kummaa!

      Poista
  12. Moi, Meilläkin oli vielä pari vuotta sitten paljon fasaaneita. Sit ne katosi, Taisi pedot ilves mukaan lukien syödä ne,tai tauti vei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kanta vaihtelee. Yhtenä vuonna kanahaukka söi melkein kaikki. Muutama vuosi meni toipumiseen, jonka avuksi muutaman kilometrin päässä olevalta fasaanitarhalta karkaili tai päästettiin uusia lintuja etsiytymään tännepäin. Nyt on taas fasaaneja vähän liikaakin, ja näyttää kanahaukka jälleen asettuneen maisemiin.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...