keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pakolainen on terroristi

On vietetty hiljaisia hetkiä terroristien uhreille Ranskassa. Sitten yhden hiljaisen minuutin loppupuolella tulee mieleen, että Syyriassa on tuollaista koko ajan, ei vain kun on perjantai 13. päivä. En ole viettänyt yhtään hiljaista hetkeä Isisin uhreille Lähi-idässä. Kukaan ei ole ehdottanut. Miksei?

kuva: The Pixelman

Nyt tiivistetään rajoja. Tämän iskun jälkeen täytyy miettiä pakolaispolitiikka uusiksi. Ei maahan voi päästää loputtomasti islaminuskoisia. Niiden joukossa voi olla terroristeja. Niistä voi tulla terroristeja. (Ja joka tapauksessa ne joko vievät meiltä työt tai loisivat meidän sosiaaliturvalla!)

kuva: publik15: Fallujan pakolaisia

Jos Pariisissa olisi terrori-iskuja harva se päivä, pommit räjähtelisivät ja rakennuksia sortuisi, valtio olisi hajonnut ja aseelliset rosvojoukot metsästäisivät toisiaan, saisivatko pariisilaiset lähteä sieltä pakoon?
(- Ei, ainakin miesten kuuluisi jäädä sinne puolustamaan isänmaata!)

Jos koko maa olisi liekeissä ja naapurimaat täynnä pakolaisten telttakyliä, joissa viruttaisiin vuodesta toiseen lahjariisin varassa vailla toivoa paremmasta, saisivatko jotkut yrittää lähteä sieltä kauemmas, aloittamaan uutta elämää jossain missä se olisi mahdollista, missä vain?
(- Eeehkä...)

Saisivatko ne tulla tänne?
(- No ei nyt tänne, ne eivät sopeutuisi meidän kulttuuriin! Ja osa niistä voi olla terroristeja, kun ne kerran tulevat sieltä maasta missä sitä terroria on.)

Voiko vastustaa yhtä aikaa terrorismia ja terrorin uhrien suojelemista? Miten hiivatissa?

Pakolaiset eivät ole Isis. Ne pakenevat Isistä. Siksi niitä sanotaan pakolaisiksi, ne pakenevat.

Ja sai muuten olla viimeinen kerta, kun nimitän sitä roskasakkia Islamilaiseksi valtioksi, niin kuin ne itse haluavat: ISIS = Islamiq State in Iraq and Syria. Ensinnäkään ne eivät ole valtio, ja toiseksi niillä ei ole mitään tekemistä oikean islamin kanssa, joka on rauhan uskonto, sikäli kuin mistään uskonnosta voi sanoa niin. Ne edustavat islamia yhtä hyvin kuin inkvisitio edusti kristinuskon sanomaa. Tästä lähtien käytän niistä nimeä Daesh. Käytä sinäkin, siitä ne eivät tykkää! Kiusa se on pienikin kiusa. Ja periaatteesta!

Se on kyllä totta, että nuorista miehistä voi tulla terroristeja, täällä yhtä lailla kuin muissakin maissa. Niin voi käydä, kun nuorella ei ole töitä, kavereita eikä tulevaisuudennäkymiä. Pudokkaille, niille jotka eivät ole löytäneet paikkaansa yhteiskunnassa, jotka eivät saa tuntea olevansa tärkeitä kenellekään. Ylimääräisille. Hyödyttömille.

Tehtävänä on siis ehkäistä nuorison syrjäytymistä.

Meillehän on tullut pakolaisista vain promillen murto-osa. Siellä, missä valtavia ihmisjoukkoja säilötään pakolaisleireillä, on enemmän työtä syrjäytymisen ehkäisyssä. Olen ymmärtänyt, että tämänhetkisen hallituksemme mielestä niitä pitäisi "auttaa siellä, missä ne ovat". Kannatan lämpimästi! Itsekin, jos olisin avun tarpeessa, mieluummin toivoisin apua tänne kotiin kuin että pitäisi lähteä etsimään sitä vaikkapa Yhdysvalloista. Varsinkin ilman passia matka olisi rasittava, kallis ja vaarallinen. Useimmille jopa mahdoton.


kuva: World Bank

Tuttavani Tiina (nimi muutettu) oli pöyristynyt nähdessään turvapaikanhakijalla kännykän. Sehän todistaa, että tällä ei oikeasti ole suojelun tarvetta, kun ei edes ole köyhä. Ei ole mitään syytä, miksi sellainen pitäisi päästää tänne.

Jos joskus joudut pakenemaan maasta henkesi kaupalla, muista jättää kännykkä kotiin!

Tiinan veli asuu Kanadassa ja hän itse haaveilee muuttavansa eläkepäivikseen Espanjaan. Parempi elämänlaatu halvemmalla.


33 kommenttia:

  1. Tämä oli kaikista tästä aiheesta lukemistani kannanotoista selkeästi paras. Kiitos tästä!!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Se jihadistijärjestökin oli oikein nimetty.

    "Niin, katsos, sehän on ihan ERI asia kun me täältä mennään jonnekin toiseen maahan, kun ne tulee niin isoina joukkoina vaatimaan rahaa, ja sitten sossu ostaa niille äly-kännykät ja kaveri näki kun ne osti Sokoksella nahakatakkeja, aattele, ei mulla ois varaa. "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rantakasvi!

      Tiesitkö, että sossu ostaa pakolaisille myös kultaiset sängyt! Tämä on varma tieto.

      Ja kaveri kysyi Sokoksella niiltä ulkomaalaisen näköisiltä henkilöiltä, jotka ostivat nahkatakkeja, että milläs statuksella täällä ollaan ja kenen rahoilla ostellaan, eikö? Tai ehkä niiden otsassa luki TURVAPAIKANHAKIJA? Mutta yhtä kaikki, ei kenelläkään ulkomaalaisen näköisellä pitäisi olla varaa nahkatakkiin!

      Poista
  3. Mä olen asunut lähes neljävuotta pakolaiskeskuksen vieressä (300m päässä keskuksesta), jossa ongelmia ei ollut. Siellä oli lähinnä perheitä, joka mielestäni rauhoitti tilannetta.
    Jos laitetaan monta nuorta (suomalaistakin) samaan tilaan vailla tekemistä, niin kyllä siitä seuraa ongelmia. Pakolaiset eivät saa tehdä töitä, he eivät saa edes siivota ja laittaa ruokaa. Itsekin saattaisin turhautua. Ongelmia tietenkin lisää eri kulttuuri.

    Väärää on että pakolaiset ovat poliitikoille bisnes. Väärää on myös se että esimerkiksi konttikyliä ei saa rakentaa Suomalaisille kodittomille, mutta pakolaisille niitä rakennetaan lupia kyselemättä. Ilmeisesti Suomalaiset kodittomat eivät tuota niin paljoa rahaa politiikoille. Ja väärää on se että kaiken takana on niin suuri bisnes että monesta asiasta vaietaan. Ympäristörikokset on pikkujuttu kun kyseessä on raha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihme on jos ei tule ongelmia, kun ahdistuneita ihmisiä säilötään joutilaisuudessa ja epävarmuudessa, oudossa pimeässä ja kylmässä maassa, jossa ei saa kielestä mitään selvää. Kotouttamisessa olisi parantamisen varaa!

      Ilman muuta suomalaisille kodittomille olisi tarjolla muutakin kuin alkoholistien yömajoja, jos se olisi hyvä bisnes. Kaikki pitää nykyään pystyä perustelemaan rahalla. Oikeus ja kohtuus ei ole tavoite, talouskasvu on.

      Poista
    2. Sain Turussa asuvalta ystävältäni vinkin: Suomen Kuvalehti 46/2015. Jos ikinä voit saada lehden käsiisi, lue. Ja varsinkin kaikkien pakolaisten vastaanottamisesta huolehtivien kannattaisi lukea. Siinä on artikkeli ILKKA PEURASTA, joka johtaa vastaanottokeskusta Kauhavalla. Minussa heräsi melkein pieni toivon kipinä.

      Muitakin hienoja esimerkkejä varmasti on!!!!

      Poista
  4. HYVÄ, Keskeneräinen! En malttanut (vielä) lukea kaikkia kommentteja, kohta rupean nauttimaan niistäkin! Piti kertomani, että jonakin viikonlopun yönä heräsin miettimään muslimeja täällä ja muualla. Tiedän, niinkuin sinäkin, että Islam on rauhan uskonto, niinkuin kristinuskokin. Mietin kristinuskonkin rauhansanomaa, niinkuin ristiretkiä, tai sitä kun Ruotsin kuninkaan joukot käännytti suomalaisia pakanoita pakolla ja miekalla kristityiksi. Intiaaneista ja muista alkuperäiskansoista puhumattakaan... tai inkvisitiosta...

    En tarkoita, että kristittyjen hölmöydellä ja julmuuksilla voisi perustella nykyisiä järjettömyyksiä. Mutta "pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin".

    VastaaPoista
  5. Juuri tänään kuulin tuttavaltani, että tämä oli nähnyt nuoren turvapaikanhakijamiehen (pojan) ostavan älypuhelimen ja maksaneen povitaskusta ottamastaan rahanipusta viisikymppisiä lyöden pöytään koko 800 euron arvosta. Että vielä täällä Suomessa pystyvät ostamaan älypuhelimia! Niin, että ihan vielä käteisellä! Kyllä on mennyt maailma mallilleen! Yritin toki varovaisesti vihjailla, että pojalla oli varmaan koko omaisuutensa (ja perheensä omaisuus) siinä rahanipussa, ja kännykkäkin oli varmaan ihan yhteydenpidon vuoksi oltava. Mutta taisin silti jäädä vähän altavastaajaksi, vaikka tuttavani ei TIETENKÄÄN ole vastaan, vaan ihan neutraalisti suhtautuu. Juuh... Niin, että valtavan hyvä kirjoitus siis oli tämä, sitähän minä tänne tulin sanomaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kivimäen emäntä! Ihan kuin tänne toivottaisiin vain sellaisia tulokkaita, jotka varmasti jäävät yhteiskunnan elätettäviksi. Jos on ollut lähtömaassaan vaikka lääkäri tai insinööri ja onnistunut saamaan jotain mukaan lähtiessään, ei ole oikeasti pakolainen.

      Poista
  6. Tosi hyvä kirjoitus. Nasevaa tekstiä ja asiaa ilman ylilyöntejä. Ne kaikkein köyhimmät eivät pääse pakomatkalle, koska ei ole rahaa! Rahoitukseen osallistuu koko suku ja onhan siellä varakkaitakin. Viisumia vaan ei saa helposti josko ollenkaan ja varmaa ei ole pääseekö maasta voi virallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!

      Jos itse pitäisi paeta luhistuneesta valtiosta, varmin konsti saada mitään mukaansa olisi varmaan tili ulkomailla. Sitten pitäisi onnistua hankkimaan joku henkilötodistus ja säilyttämään se pakomatkalla, jolloin on suuri vaara joutua ryöstetyksi. Ja johonkin turvalliseen maahan päästyä odottaa varmasti kuukausien byrokratiahässäkkä, ennen kuin on todistettu että minä olen minä ja pääsen nostamaan rahojani. Ellei tiliäni ole sillä välin jäädytetty, koska olen kotoisin terroristimaasta...

      Poista
  7. Niin no... Yks hyvä konsti saada nuo ulkomaalaiset (tai siis ihan kuka tahansa!!!) radikalisoitumaan ja ryhtymään "terroristiksi" on se, että pommitetaan länsimaiden toimesta ensin koti palasiksi. Sitten tapetaan suku aika vähiin satunnaisilla ilmaiskuilla ja kuten Irakissa ja Afganistanissa: jalkaudutaan vielä jalkaväen voimin kyliin ja tapetaan muutama mummu. Näääin se maailma pyörii.

    Mitä itse tekisitte samassa tilanteessa? Valtiokoneisto on kyvytön hallitsemaan ja heimojohtajat ym. tarjoavat suhteellisen vakiintuneen hallinnon ja yhteiskunnan palveluineen. Mitään hävittävää ei enää ole, sukua ei ole, marttyyrikuoleman jälkeen odottaa paratiisi ja katkeruus koko suvun ja heimon puolesta on kova.

    Aina pitää muistaa nähdä myös muut näkökulmat, kuin se oma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä, Pientilan Ukko! Onko sinua viime aikoina kosittu, nyt oli lähellä.

      Sinänsä varmaan esim. syyrialaiselle on ihan sama, minkä maalaisia pommeja tulee niskaan. Nyt kun Venäjäkin on ruvennut rauhoittamaan Lähi-itää.

      Kun ajattelee, miten pienestä sitä itse täällä joskus katkeroituu, tuon katkeruuden määrää on vaikea edes kuvitella. Mutta yrittää kannattaa.

      Poista
    2. No kiva, jos tykkäsit! Niin kommentista, kuin minustakin... ;)

      Joo. Pommi, kuin pommi. Kyllä tulee rauhallista. Sepä vaan, että joku aina jossain jääkin henkiin siitä huolimatta ja kostamaan isien pahat teot kolmanteen polveen asti... Sitten kierre onkin taas valmis!

      Käytännössä on aika vaikee ihan täysin samaistua kenenkään elämään, mutta kun muistaa, mitä Suomessa tapahtui 1917-18, niin kaikki tuo katkeruus ja verikosto on ollut osa meidän "sivistyneiden länsimaalaistenkin" elämää. Tietynlaisissa olosuhteissa ihmisistä tulee se, miksi olosuhteet ovat häntä muokkaamassa.

      Poista
  8. Kiitos, tähän ei ole mitään lisättävää eikä muutettavaa!

    VastaaPoista
  9. Syksyn pakolaiskeskustelu on ollut täysin vinoutunutta, ja olen järkyttyneenä seurannut mm. omaa fb-uutisvirrassani käytyjä keskusteluita aiheesta. Ihan fiksuina pitämäni ihmiset ovat osoittautuneet järkyttävän kapeakatseisiksi ja heidän käyttämä termi "kriittisyys" on ollut enemmänkin rasismia ruokkivaa vihapuhetta, kuin mitään muuta. Ja sitten ne faktana esitetyt MV-lehden linkitykset - arrrrrrrrgh.

    "Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus" - noinko se suurinpiirtein meni. Tätä olen koettanut itse noudattaa, ja puutun facebookissa levitetyn väärän tiedon oikomiseen. Tiedä sitten onko se turhaa, mutta ei sitä voi hiljaa sivustakaan vaan seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun menee muualle alkaa voida huonosti. Olen hiukan käynyt keskustelemassa paikallisen sanomalehden kommentoinneissa (ESS). Muuta ei voi kuin ihmetellä, että tällaisiako me ollaan!

      Poista
    2. Minä en edes ole seurannut some-keskustelua. Pitäisi varmaan osallistua jostain reunasta, kun kerran olen hyvä ihminen ;)

      Tai ehkä tämä juttu oli nyt sitä osallistumista. Tosin täällä vain samanmielisten kesken. Laitan harkintaan törkyvuohon sukeltamisen. Olet oikeassa, ei pidä vaieta.

      Poista
  10. Ne puhelimet, niin... suomalaiset odotti jotain paljasjalkaisia savimajoissa asuneita köyhiä ihmisiä, keräsivät niille jotain hiton lumppuja ja kutoivat sukkia, ja pöyristyivät, kun sieltä tulikin tavallisia ihmisiä, joilla oli samanlainen puhelin kuin itsellä on ja vaatteetkin. Ei kelvanneetkaan ne mummon vintillä säilömät raappahousut. Ja Lähi-idän pommitukset ei täällä ylitä edes uutiskynnystä, koska ne ei ole sensaatio.

    Mie oon vähän somea seurannut, ja todennut, että jos ei kuulu kumpaankaan ääripäähän, kuuluu kummankin ääripään mielestä toiseen ääripäähän. Jos vähänkään epäröit, kestääkö yhteiskunta, olet niitä, jotka sylkevät tummaihoisten lasten päälle metrossa. Jos epäröit, onko se nyt niin paha, että pakolaisia tulee, olet punavihersuvakkikukkahattutäti. Ei mun mielenterveys kestä äänen korottamista, saa kuonaa niskaan kummastakin suunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma kuinka erinäköiset ihmiset voi olla niin pelottavia, että herättävät tällaisen tunnekuohun. Ja samaan aikaan itketään, kun Suomen huoltosuhde on niin huono. Kuka meitä vanhoina hoitaa, kun suomalaiset ei lisäänny. Mistä saataisiin tänne lisää lapsia ja nuoria.

      Poista
  11. Olen ihmetellyt ihan samoja kommentteja, että pakolaiset eivät saisi näyttää siltä, että ovat olleet ns. normaalilla tulotasolla varustettuja ihmisiä. Mitä vauraampi on ollut, voi kukin kuvitella, että sitä kovempi on todennäköisesti pudotus, kun joutuu yhtäkkiä luopumaan yhteiskunnallisesta statuksestaan ja onkin pakolainen. Tuskin kukaan huvikseen itselleen näin tekee. Eli miten niin se, joka omistaa kännykän, olisi vähemmän oikeutettu lähtemään pakoon kuin se, joka lähtökohtaisesti on ollut köyhempi, jos sama uhka uhkaa?

    Kaksinaismoralismia kuumimmillaan on muuten se, jos miettii, millä aseistuksella tämä I-äärijärjestö taistelee. Kas kummaa, länsimaisista lähteistä saamallaan arsenaalilla. Jep jep. Ei aseteollisuudenkaan roolista paljoa puhuta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aseteollisuudesta en edes aloita, siitä voisi pitää omaa blogia.

      Onhan tietysti aivan sinisilmäistä hörhöilyä väittää, että aseteollisuudella olisi jotain osuutta tässä. Eiväthän aseet tapa vaan ihmiset, bisnes on bisnestä, teollisuus antaa työpaikkoja ja jos me hyvät emme tekisi aseita niin sitten niitä tekisivät vain pahat...

      Poista
    2. Tarkoitin kommentoida - en niinkään aseiden valmistusmaata tai teollisuuden näkökulmasta vaan - lähinnä sitä, että nämä ryhmittyvät saavat tukea uskomattomista, meidänkin usein neutraaliksi luokittelemilta tahoilta. Kovalla rahalla he eivät niitä osta vaan saavat avustuksena, mikä mahdollistaa liikkeen voimistumisen ja vahvistumisen. Sylttytehdas on aina jossain, mutta arkiväittämissä todelliset vaikuttajat jäävät vähemmälle huomiolle. Tämän järjestön kohdalla käsittääkseni on ns. tulileikki päässyt vahingossa karkaamaan valtioilta käsistä.

      Poista
    3. Niin ja erinäisissä aiemmissakin kriiseissä on ollut takana suurvallan aseellinen tuki jollekin ryhmälle, joka sitten politiikan muuttuessa vaihtuu ystävästä viholliseksi. Näitä puolia voisi totta kyllä valottaa enemmän.

      Poista
  12. Shoppaillen osui silmääni tämä blogisi otsikko, joten ajattelin että heitä jotain tunnoltani pois, kun niin muutkinoninnokkaasti kommentoineet.Toivottavastihyväksyt myös minun mielipiteeni? En ole paljon kuullut tai lukenut että miksi nuoria miehiä tulee niin paljon eri maihin sottaa pakkoon, jos siellä missäon sota, niin eikö heitä ole käskettu puolustamaan maataan, naiset ja lapset eivät puolusta, vaan jäävät sodan jalkoihin, raiskattaviksi ja tapettaviksi, koska naista aliarvioidaan ja alistetaan. Sana uskonto on vain uskonto, sillä ei ole mitään tekemistä oikean uskon kanssa, suomessa on ollut uskonpuhdistus, sen hirmutekoja olen jostain lukenut, uskonnon varjolla tehdään vääryyttä. Mutta ajatellaan jos kaikki suomalaiset jotka asuvat ympäri maapalloa muuttaisivat takaisin suomeen, miten paljon heitä olisikaan, ja miten paljon suomen ja Neuvostoliiton aikana evakkoon lähteneitä suomeen tuli karjalasta ja Inkerin maalta, heitä sijoitettiin koteihin enimmäkseen, heitä haukuttiin ryssiksi, vaikka he olivat suomalaisia,N-liitto vei heiltä kodin. Loppujen lopuksi me leijutaan kaikki avaruudessa, eikä omisteta mitään, kaikki meille on lahjaksi saatua, oma elämämmekin on lahja, raha on meille lahja, ruoka ja vaatteet, lapset. Kaikkia huhu puheita ei kannata uskoa, kun emme tiedä oikeasti ihmisten taustoja.
    Jos puolustus puhetta vielä jatkaisin, niin miten paljon suomessa kuolee esim. rattijuopon yliajamana,tai huumeessa, joku tappaa vaimonsa ja lapsensa ja päinvastoin, joku tappaa huvikseen vaan vastaantulijan, joku kuolee baari tappelun seurauksena, joku mustasukkaisuuden, Aborttien kautta tapetaan päivittäin lapsia äidin kohtuun, sikiö jolla on jo lähes kaikki.Eikö enimmäkseen me suomalaiset tehdä pahaa tässä maassa toisillemme,päivittäin saa lukea jos jonkinlaista rikosta suomalaisten tekemänä. Pelkään enempi suomalaisia kuin pakolaisia. Okei Hyvää alkavaa viikkoa keskeneräinen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän oli valtavasti asiaa! Hyvää viikkoa sinullekin, pike, ja kiitos kommentista :)

      Poista
  13. Laitanpa korteni kekoon. Aihe herättää monenlaisia mietteitä, ja olenpa itsekin kirjoittanut blogiini nimellä Yllätysvieraita. - Mutta se minkä olen huomannut täällä Helsingissä näistä uusista tulijoista, turvapaikanhakija miehistä; ovat muuten tavattoman ystävällisiä, antavat naisille tilaa ovesta mentäessä, hymyilevät, tervehtivät, ovat ystävällisiä. Ei tietystikään "kaikki" mutta ihan erilaisia ovat. Jotenkin kiva kun tuommoista on. Kun just esim. näistä meidän törttöilyistä paljon kirjoitetaan, että kukaan ei auta toista täällä. Hesarin yleisönosastolla oli vanhemm miehen kirjoitus, että kun tuli autoon vika. Kukaan suomalainen ei pysähtynyt mutta sai avun kahdelta ulkomaalaiselta mieheltä. - Hyvää jatkoa kaikille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa! Kun jokaisessa ihmisessä on sekä hyvää että pahaa, niin varmasti myös kaikissa ihmisryhmissä. Jos emme pelkäisi erilaisuutta niin paljon, voisimme tutustua tulijoihin yksilöinä ja päättää vasta sitten, kenestä tykkäämme ja kenestä emme, lietsomatta sen kummempaa hysteriaa.

      Poista
  14. Erinomainen kirjoitus!
    Kaikilla mittakaavoilla.

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...