Sipulinleikkuulauta

On ollut kaikenlaista mielenpäällä, johtuisikohan tästä vuodenajasta. Hienoja ajatuksia, joista aivan varmasti saisi kirjan kokoon. Vähintään. Ehkä tulee trilogia, kun ideaa suoltuu väkisinkin. Koristeeksi koko ajan lisää ja lisää nerokkaita yksityiskohtia.

Valitettavasti ajatukset ovat pysytelleet sinnikkäästi pään puolella eivätkä ole esimerkiksi näpyttäytyneet tiedostomuotoon. Jos minä olisin tuollainen upea idea, puhuisin kyllä ympäri ne aivot, joissa satun leimahtamaan, ja yllyttäisin kirjoituspuuhiin. Mutta nämä minun ajatukseni ovat jotenkin tahmeita ja väittävät kukoistavansa parhaiten makuuasennossa ja suklaata suussa. Niitä ei yhtään jaksattaisi seistä tietokoneen ääressä. Eivätkä ne siis ole toistaiseksi tallentuneet yhtään minnekään.

Jos tilanne jatkuu pitkään, saatan kokeilla kännykän sanelintoimintoa. Tai suorastaan kynää ja paperia!

Mutta trilogiani julkaisua odotellessa haluan jakaa kanssasi kuitenkin yhden ihanan asian, ja se on sipulinleikkuulauta.

Siltä varalta, että tähän blogiin olisi jotenkin päässyt eksymään lukija, jolla ei ole sipulinleikkuulautaa, haluan tähdentää sen ehdotonta välttämättömyyttä kotitaloudessa. Ensinnäkin sipulit ovat maan hedelmistä yksiä ihanimpia. Terveellisiä, maittavia, ravitsevia ja kauniita. Maailman tunnetuista kulinaarisista suuntauksista ei yksikään tule toimeen ilman sipulia. Mutta leikkuulautaan jää sipulista maku, joka ei ole välttämättä edukseen esimerkiksi hedelmäsalaatissa. Ja ehkä saattaa olla jokunen muukin ruokalaji, jossa sipulia ei tarvita. Mitenkäs niitä sitten valmistetaan, jos leikkuulaudoista tarttuu sipulinhaju kaikkeen? Tätä tarkoitusta varten kotitaloudessa luonnollisesti on erikseen sipulinleikkuulauta ja sitten ne kaikki muut, ikään kuin alempiarvoiset leikkuulaudat, jotka eivät saa osallistua sipulin käsittelyyn.

Minun sipulinleikkuulautani oli viidenkymmenen vuoden ahkeran käytön jälkeen tullut tiensä päähän.

Näpistin sen aikoinaan lapsuudenkodistani. Vuosien saatossa sitä jouduttiin muutamankin kerran hiomaan. Se oheni. Ja oheni...

Toki muistin aina leikkuulautaa pestessäni kastella molemmat puolet. Silti se alkoi vanhemmiten aavistuksenomaisesti vääntyä. Lopulta sen voimat pettivät ja laitaan ilmestyi halkeama.

Eipä siinä enää auttanut muu kuin suora linja Joulupukille. Onneksi alakerran isännällä on numero tiedossa. Jouluaattona oli kuusen alla uusi, entistä ehompi sipulinleikkuulauta.

vanha

uusi

Uusi on kovapintainen ja painava. Sipulia leikatessa se tuntuu silkkiseltä veitsen alla. Olin pyytänyt alakerran isäntää välittämään joulupukille lisätoivomuksen isommasta ripustusreiästä. Muutenhan malli oli tietenkin pukin pajalla tiedossa tonttujen vuosikymmeniä jatkuneen urkinnan jälkeen.

Tämä isoreikäinen on entistä helpompi ripustaa pesun jälkeen puuhellan huuvanreunaan S-koukkuun kuivumaan. Jos on jäänyt märäksi, niin vesi pisaroi pois tuolta terävästä kärjestä.

On se kaunis. Kiitos, Joulupukki!